sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Kohti keskikesää


Vietimme rennon ja hauskan vuorokauden vanhojen ystävien luona Pohjanmaalla. Lauantaina oli niin kuuma, ettei siinä helteessä voinut istua yhtään ulkona, vaan piti olla sisällä viilennyssysteemin lähellä. Talo ei kuitenkaan ollut tuo kuvissa esiintyvä, vaan valkoinen tiilitalo.

Kuvien talon bongasin tänään aamukävelyllä. Viime kesän jälkeen sitä oli kai alettu purkaa tai korjata, mutta tällaisena se miellytti silmää eniten.

 
Illalla ei helle menoa haitannut: Monacon Albertin  vaimeatunnelmaisten häiden jälkeen katsoimme ystäväni kanssa vielä yhdessä elokuvan Rakkauskirjeitä Julialle. Sitä voisin suositella muillekin romanttista viihdettä kaipaaville, ja sellaistahan ainakin ihmissuhdetyötä tekevä usein juuri kaipaa. Ei mitään angstia ja kauheuksia.


Edessä on viikko lomaa, toivottavasti lenkkeilyä metsässä, lukemista ja...niin, ikkunanpesua. Jos meidän perheen remontti-innosta olisi kiinni, niin asuisimme pian tuonnäköisessä talossa. Muistan, että meidän taloa maalattiin viimeksi sinä kesänä, kun Jim Morrisonin kuolemasta oli kulunut kaksikymmentä vuotta.  Mies maalasi naapurin kanssa ulkona ja minä soitin Doorsin levyjä sisällä, se oli hyvä työnjako. Ja nyt siitä Morrisonin kuolemasta on kuulemma jo neljäkymmentä vuotta.

5 kommenttia:

  1. Onpas tuossa talossa hommaa ennen kuin muuttamaan pääsee. Vai tuleeko siitä talo vai aivan jotain muuta.

    VastaaPoista
  2. Tuosta ei kyllä tiedä onko se menossa vai tulossa. Vähän niinkuin meidän varastoremontti. Jollakulla lienee visio.

    VastaaPoista
  3. Hyvä tuuletus ;)

    Hyvää lomaa!

    eikka

    VastaaPoista
  4. Arleena, tuo taitaa olla purkutalon joku piharakennus. Olen monta kertaa kävellyt sen ohi kyläillessämme tuolla.

    Rva Pioni, tuo talo on edustanut somasti rappioromantiikkaa. Kyllä teidän varastokin vielä valmistuu.

    Paloma, keijutalossa on kovin erinäköistä:D

    Noeijoo, aloitin lomani taas nukkumalla kellon ympäri. Toivotan sulle myös hyviä unia ja ihania lomapäiviä vielä Lontoon jälkeenkin!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...