lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kimurantti suhde


Istuin aamulla nojatuolissa kannettava sylissä lukemassa muitten kirjoituksia ja kulkeuduin kirjallisuusaiheisiin blogeihin. Omasta elämäntilanteestani ja näkövinkkelistäni ihmettelin, miten joku jaksaa kirjoittaa pitkiä pohdintoja jostakin kirjasta ja esitellä sitä perinpohjin. Tiedän hyvin, että muutama vuosi sitten olisin voinut itsekin tehdä niin.

Kirjat ja kirjallisuus on koko ikäni ollut ykkösharrastukseni. Siitä lähtien, kun opin lukemaan, tai vähän sen jälkeen, rupesin käymään Oulun kaupunginkirjaston lastenosastolla. Patosillan yli vaan ja heti oli Ainolanpuistossa, missä iso ja pelottavanruma kirjasto- ja museorakennus sijaitsi. Lapsena pelkäsin nimittäin yläkerran maakuntamuseon pimeää lapinkotaa.

Osa Vilja Kerolan teoksesta
Kirjasto oli ihana paikka, ja mitä löytöjä sieltä tekikään! Tiina-sarjan ja Viisikot ovat varmaan kaikki ikätoverit lukeneet. Hienoja löytöjä teki tosin myös mummolan vintiltä, jossa oli kaiken muun mielenkiintoisen lisäksi kuuden lapsen jäljiltä kirjoja, pokkareina enimmäkseen. Sieltä ahmin varhaisteininä W. Somerset Maughamin Kirjavaa huntua ja muuta vuosisadan alun paljon kevyempääkin kirjallisuutta. Vintti tuntui lapselle olevan ehtymätön 1900-luvun alkupuolen aarreaitta.

American Dinerista Tampereelta
Vanhoja poikakirjoja tuli luettua myös serkkupojan kaivettua niitä esille. Interparrat opintiellä esimerkiksi kertoi pojista, jotka olivat lähteneet vapaaehtoisina sotaan kesken lukion. Hengissä selvinneet palasivat sitten kouluun suorittamaan puuttuvat opinnot ennen ylioppilaskirjoituksia. Kirja oli erikoinen ja vanhahtavuudessaan hupaisa luettava 60-luvulla.


Kotona ja sukulaisten kirjahyllyistä riitti myös luettavaa. Tammen keltaisen kirjaston klassikoita oli pitkä rivi, ja muun viihteen puuttuessa kirjaan tarttumiseen ei ollut mitään kynnystä. Meillä kaikki olivat nenä kirjassa. Välillä tapeltiin siitä, kuka tekee kotityöt.

Kirjatoukkuus ei näy mitenkään täällä blogissa. Sitä ei siis enää ole. Luen nyt hitaasti, valikoiden, ja vähän. Luen erilaisia blogeja ja lehtiä, ja katson televisiota ja elokuvia. Hylkään nopeasti kirjan, joka ei kiinnosta tarpeeksi. Jos viidenkymmenen sivun jälkeen vielä ihmettelen, mistä tässä on kysymys, jätän loput lukematta. 


Nautin siitä, että minun ei tarvitse. Ei tarvitse. Pitkään sinniteltyäni kunnollisesti pitää-elämää, olen voinut hellittää ja luopua monesta ennen itsestään selvästä.asiasta. Ei tarvitse lukea kaikkia kirjoja, joita lehdissä hehkutetaan, vaikka siinä menettäisikin monta iloa. Ei tarvitse siivota keittiönkaappeja läpi kerran vuodessa eikä uusia ikkunantiivisteitä syksyisin. Ei vaihtaa keväällä multia kukkiin eikä kasvattaa niitä oikeastaan enää ollenkaan. Ei tarvitse käydä jumpassa ja sauvakävelyllä viisi kertaa viikossa. Ennen kaikkea ei tarvitse käydä kokopäivätyössä.

Olen niin paljon suorittanut viime vuosikymmeninä, etten enää halua tehdä sitä. Lopulta luin kirjojakin kuin hullu. Ahmin niitä niin paljon ja nopeasti, etten edes muistanut juonta kunnolla jälkeenpäin. Yritin parantaa pahaa oloani hakemalla iloa uusista kirjoista, musiikista ja elokuvista. Samalla tuli kuitenkin täytettyä kuppi ääriään myöten täyteen.


Nyt voin antaa itseni rauhassa liehua turhuuden turuilla ja leimautua ihan miksi vaan, koska sillä ei ole mitään väliä. Blogissakin voin tehdä, mitä haluan, vapaaehtoisesti ja iloiten tekemisestäni. Voin toistaa itseäni toistamasta päästyäni, kuten tässäkin kirjoituksessa tulen tehneeksi.

Voi olla että on mennyt lapsi pesuveden mukana ja voisin yrittää palauttaa takaisin muutamia tarpeellisiksi osoittautuneita käytäntöjä. Ikkunat voisi ehkä edelleen pestä kerran vuodessa ja joka päivä voisi ehkä pyrkiä liikkumaan yli puoli tuntia ulkona. Ja sauvakävelyn voi aloittaa uudestaan edes muutaman kerran viikossa, vaikka kotona onkin koira. Askelten säästämisen sijaan niitä voi alkaa kerätä.

Ja kirjoja voi taas lukea, vähän.


Nyt on yöpöydällä Kate Mortonin Paluu Rivertoniin, jossa kahdensadankaan sivun jälkeen ei ole vielä tapahtunut oikein mitään. Pat Conroyn Etelän tuulet, kolme Markku Ropposen dekkaria ja Anthony de Mellon Havahtuminen odottavat korkkaamattomina, mutta niillä ei ole kiirettä. Kirjastosta saan tilattuna pian Siri Hustvedtin Kesä ilman miehiä. Jos en tykkää, vien pois.

Voiton vievät nyt kuitenkin Anna, Sara, Gloria ja Vogue, jonka pitkästä aikaa ostin.

 ***

Kuvissa on palloja Ikeasta. En voinut itselleni mitään, oli vaan saatava nämä herkulliset, langalla päällystetyt pallot. En edes tykkää koriste-esineistä, mutta sittenkin.

18 kommenttia:

  1. Mitä tähän voi enää sanoa? Sanoit asiat juuri niin kuin itsekin niistä ajattelen. Keväällä ajattelin käydä kesäjoogassa vaan kun ei huvittanut niin en käynyt. Varastossa on kahdetkin sauvat, mutta kävelen mieluummin vetävän mäyräkoiran kanssa. Luen dekkareita, vaikka kuka sanoisi mitä niistä. En pidä sukulaisiin yhteyttä sen takia, että he ovat sukulaisia, jos meillä ei ole mitään yhteistä. Hyvä ystävä on kuin sisko, jota minulla ei ole.

    Olen elänyt itsekin pitää-elämää ja nuorena vielä enemmän yleisten normien säätelemää elämää kyselemättä ollenkaan itseltäni, että mitä minä haluan. No, sehän normius loppui avioeroon, sillä sen jälkeen "onnellinen ydinperhe" -elämä kulisseineen ei (onneksi) ollut mahdollista.

    Uusperheellisten elämä ei ole helppoa, mutta punaisessa, vanhassa tiilitalossa voi asua myös onnellinen uusperhe, joka tekee niin kuin haluaa ja jossa lapsetkin tekevät niin kuin haluavat. Niinpä keski-ikää elävät moottoripyöräilevät Euroopassa ja nuoriso lähettää postikortteja vähän kauempaakin. Eletään sellaista elämää kuin miltä tuntuu.

    Heinäkuu päättyy ja elokuussa uudet ajatukset. Hyviä hetkiä sinulle!

    VastaaPoista
  2. Se on se ikä. Kirjoitusta lukiessa havahduin noin minäkin olen tehnyt, luin kaikki nuorten kirjat kirjastosta alle 10-vuotiaana, kysyin kirjaston täditä onko teillä lisää, näytti minulle tien aikuisten osastolle, sinne jämähdin. Tänä päivänä lukisin enemmän, mutta aika ei riitä, eikä näkö. Silmät väsyvät ei näe enää iltaisin hyvin. Suorittaminenkin on vähentynyt, tekisin enemmän mutta ketä varten ja miksi. Tottakai on kiva kun talous on kohdallaan, mutta ei niitä jokaista pölyä tarvitse viikottain pyyhkiä. Silloin kun lapseni siis jo akuiset tulevat laitan heille pötyä pöytään runsaasti ja paikat ovat kohdallaan.

    tämä on vain elämää :)

    Otetaan iisisiti ;)

    VastaaPoista
  3. Pitää hetki miettiä, ennen kuin sanoo mitään. Kyyneleet tuli silmiin, sellainen helpottunut ja hyvä mieli. Ihanaa, että pitää- elämä on päästänyt otteestaan! Voi alkaa nauttia tekemästään ja tehdä mitä kulloinkin on tarpeen.

    Mietin tuota itsensä toistamista; sehän on sitä, että on oma itsensä, sellainen kuin on- ehkei koko ajan tarvitse muuttua tai kehittyä, kunhan vaan on, olemassa ja elämässä tätä elämää.

    Itselleni on ollut antoisinta kuunnella itseä: jos ei tänään huvita lähteä lenkille, ei lähdetä. Jos tänään huvittaa, niin lähden. Mutta päätän vain sen yhden kerran, ei tarvi heti suunnitella aloittavansa sitä kolme kertaa viikossa- rumbaa, joka vie mehuja enemmän kuin antaa. Viime talvi sen taas opetti; kolmesti viikossa oli liikaa liikuntaa, vaikka se olisi vain pilatesta, asahia tai kävelyä. Keväällä en jaksanut enää mitään. Viimeksi oli ihana käydä muutama kerta kuntosalilla ja that's it.

    PS. Nuo pallot on ihan syötäviä :)Mahtavat värit.

    eikka

    VastaaPoista
  4. Käyppä kattoo mäyrävauvojen kuvia :) http://www.olivialehti.fi/Tyyli/Tyyliblogi/tabid/66/Default.aspx?PostId=20196

    VastaaPoista
  5. Ehdin kin jo ihmetellä noita värikkäitä palloja, mutta onneksi paljastit mysteerin.
    Ihan kuin kirjoissa, kaikki selviää lopussa.
    Minä luen aina silloin kun huvittaa. Harmi vaan, jos jää kesken, on niin hankala jatkaa uudestaan ellei aloita alusta. Ja sitten saa jäädä kesken, jos ei huvita.

    Ikkunat pitää kai pestä vain kerran vuodessa. Seuraavan kerran pesetän eli vuonna 2012.

    VastaaPoista
  6. On oivallus siitä mikä on nyt pääasia. Ja se on, tehdä sitä miltä itsestä tuntuu, tai olla tekemättä. Olen sitä filosofiaa noudattanut viimeiset 10 vuotta ja tuntuu mahtavalle. Pakkopullaa, ei kiitos!
    Nautinnollisia elokuunpäiviä Sinulle!

    VastaaPoista
  7. On kyllä kadehdittavaa, kun ei tarvitse olla kokoaikatyössä. Olin itse muutama vuosi sitten sivutoimisena opena, vain 10 h viikossa opetusta. Se oli onnellinen vuosi!

    VastaaPoista
  8. Tämä päivitys tuli tarpeeseen kohdallani, kuten varmaan jo huomasitkin. KIITOS. Nautin viisaista sanoistasi, sitä paitsi toisto ja kertaus ovat opintojen äiti ja isä, kuka nyt kerralla oppii mitään. Olen kuitenkin matkalla...ja tiedän osittain kyllä mitä kohti, mutta liian monesta vanhasta yritän pitää kiinni... ja se jos mikä stressaa. Minua ei yhtään haittaa vaikka silloin tällöin bloggaisit lisää juuri tästä aiheesta. Tulen tänne oppimaan;)

    VastaaPoista
  9. Eikö ole upeaa päästä tuohon hyväksymisen tilaan! Tämä, tässä, nyt ja tältä tuntuu. Tuo ei tunnu, sitä ei tarvita.

    Uupumus vei lukemisen, liikunnan, elokuvat.. Onneksi ne ovat löytyneet takaisin. Sinulle ja minulle. Rakkaus pieniin nautintoihin on tuonut tullessaan paljon iloa, mutta vielä enemmän ymmärrystä.

    Havahtumisia kannattaa muuten lukea hitaasti, todella hitaasti. Tällaisen neuvon sain. Noudatan sitä.

    VastaaPoista
  10. Kun ei enää tarvitse.

    iisi

    VastaaPoista
  11. Aikku, uranluomisen alussa ja pienten lasten ja koululaisten kanssa pitääkin olla aika järjestelmällinen, että saa kaiken rullaamaan. Ja kun tekee asiat kunnolla, ei tarvitse paikata itse jälkeenpäin. Jotenkin se kaikki suorittaminen jäi päälle, vaikka lapset lähtivät, kun työelämän paineet jäivät.
    Vaan ei paina enää! Töissäkin voi ottaa kevyesti, sitä samaa toivotan sulle nyt:)

    Maiju, väsyykö sunkin silmät? Luulin, että se on vain mun ongelma. Kun luen pitkään koneellakin, hämärtyy näkö, enkä tahdo nähdä rilleillä enää mitään. Töissä varsinkin siitä on haittaa.

    Eikka, sulla on mielenkiintoisia ajatuksia:) Olen aina ihmetellyt miestäni, jolle riittää, että hän on olemassa. Mun mielestä täytyy koko ajan ainakin yrittää kehittyä ja hankkia uusia kokemuksia. Muutenhan sitä pitkästyy.

    Cae, ne mäykkyvayvat oli ihania! Kiitos vinkistä:) Täytyypä käydä vastakin katsomassa, miten se kasvaa.

    Arleena, välillä lukemisessa on monen päivän tauko ja saa muistella, missä ollaan menossa. Ennen en voinut käsittää ihmisiä, jotka eivät lue joka päivä. Mitä ihmettä he sitten tekevät? Heheh.

    Anna, oli silti työn ja tuskan takana päästää irti työsidonnaisuudesta. Sitä sain työstää pitkään. Olisinpa vaan osannut tarttua siihen aikaisemmin.

    Ianna, ensi viikolla sulla alkaa uusi työ. Pitkään kotona olleena osaat varmasti arvostaa tarpeeksi kotielämää, niin et anna ehkä työn nielaista sinua kokonaan. Mukavaa koulunaloistusta!

    Rva Pioni, juuri tästä aiheesta en kovin paljon ole viitsinyt kirjoittaa, kun ajattelen toistavani samoja asioita koko ajan. Mutta monella muullakin työn ja muun elämän sovittaminen tuottaa vaikeuksia keski-iässä, joten ei kai se haittaa.

    Lepis, ostin tuon Havahtumisen ihan halvalla jostakin, ja ihmettelin, miten en ole ennen sitä lukenut. Joskus on tosiaan hyvä haudutella lukemaansa eikä vaan rynnätä eteenpäin. Hyvä vinkki mulle.

    Iisi, helpotus on suuri, kun ei enää tarvitse. Ei myöskään näyttää kenellekään, eikä päteä.

    VastaaPoista
  12. ;) Just näin! Eräs hyvän elämän pointeja, uskaltaa elää juuri sitä omanlaistaan elämää eikä yleisten odotusten ja rendien mukaista.

    Koen tuon lukemisharrastuksen (ainakin omalla kohdalla) jääneen siksi vähemmälle, kun oma - tosielämä on saanut suuremman sijansa. Elämän kokee jo sinällään niin mielenkiintoiseksi ja tapahtumarikaaksi (työ - koti - kanssaihmiset), että ei siihen juurikaan kaipaa enää lukemista. Tapana on kuitenkin aina pitää sängyn vieressä jotain kirjaa tai lehteä. Yleensä, jos joku ongelma alkaa saada liikaa valtaa, tukeudun kirjallisuuteen ja ammennan sieltä vastavoimaa ja tsemppiä ratkaisujen löytymiseen. Yleensä toiminut kiitettävästi.

    W. Somerset Maughamin Kirjavaa huntua. Luin nuorena minäkin ja ihastuin. Muistakin kirjoistaan kovasti pidin. Muutamia vuosia sitten löysin antikvariaatista kaksi osaa Kirjavaa huntua. Edelleen vaivaa, kun minulla on käsitys, että niitä olisi kolme osaa? En ole löytänyt - kirjastostakin kysyin. Tiedätkö, onko kolme osaa?

    Havahtuminen -kirja löytyy pokkarina hyllystäni. Otsikoituja lyhyitä kappaleita. Sivulta 55 alkaen olen alleviivannut itselle kolahtaneita ajatuksia. Pitääpä ottaa kirja uudelleen vuoteen viereen!
    Kesä ilman miehiä kiinnostaisi. Saman kirjailijan vapiseva nainen jäi heti alkuaan kesken, kun se joutui erään 90-vuotiaan lukevan naisen käsiin.

    VastaaPoista
  13. Rita, mulla Kirjava huntu on ihan yhtenä osana, ikivanha pokkari. Jos sinun kirjasi on sidottu versio ja paksua paperia, niin on saatu menemään kahdeksi:)

    Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin jäi minulla kesken. En pitänyt yhdestäkään ihmisestä enkä päässyt muutenkaan jyvälle koko kirjasta. Nyt annan Hustvedtille vielä uuden mahdollisuuden, joskushan on kyse omasta tilanteestakin.

    VastaaPoista
  14. Olen antanut Hustvedtille jo kaksi tilaisuutta. Kolmatta ei tule. Ei vaan sovi minun lukumakuuni.

    VastaaPoista
  15. Olipas hieno postaus! Samoja polkuja olen itsekin kulkenut lukemisten ja täytymisten suhteen. Yksi lapsuuteni suuria huolia oli se, että pelkäsin lukemisen loppuvan siihen, että olen lukenut kirjaston kaikki lastenkirjat, enkä vielä pääse aikuisten osastolle. Yksi aikuisuuteni suuria huolia oli taas se, että muutto suuresta omakotitalosta pienempään keskustahuoneistoon merkitsi meille automaattisesti kirjojen karsimista.
    Täytymisten karsimista vasta opettelen.

    VastaaPoista
  16. Aikku, kiva kuulla, että en ole ainoa, jolle S.H. ei yhtään kolahda:) Se kun tuntuu vastaavasti olevan monelle tosi tärkeä kirjailija.

    Pirkko, kirjoista on hirveän vaikea luopua. Tuntuu pyhäinhäväistykseltä heittää roskiin edes huonokuntoista pokkaria. Onneksi divarit ottavat joitakin ja loput luovutusvuorossa olevat voi viedä SPR:n kirpparille. Kunhan remontti tästä ensi viikolla valmistuu, alkaa kirjahyllyn perkaus täälläkin. Nyt on kahdessa hyllyssä kahdessa rivissä vielä tavaraa.

    VastaaPoista
  17. Tutulta kuulostaa. Yksi tulevan viikon hommistani on kirjahyllyn karsiminen. Hyllyssä on kirjoja, joita en lue uudestaan ja kirjoja, jotka olen lopettanut kesken. Osan ajattalen tällä hetkellä lukea ennen pitkään. Suhteeni kirjoihin on ollut kotitaustan vuoksi kirjoja arvostava, jopa ylikunnioittava. Minäkin olen alkanut jättää kirjoja helpommin kesken vasta joskus nelikymppisenä. Siihen asti jätin aloittamani kirjan lukematta vain huonoa omaatuntoa potien. Nyt tiedostan, että en pidä kaikesta. Osallistun yhteen kirjallisuuspiiriin enkä lue aina piirin kuukausikirjojakaan, jos ne eivät tunnu kiinnostavilta. Toisaalta piiristä olen löytänyt kirjoja, joista olen pitänyt mutta joihin en ole osannut itsekseni tarttua. Pidän siis kyllä kirjojenkin lukemisesta, mutta esim. iltaisin luen minäkin mielelläni lehtiä.

    VastaaPoista
  18. Päivi, varsinkin työpäivän jälkeen illalla on kiva vain lepuuttaa aivojaan. Silloin tykkään selailla lehtiä tai katsoa jotain kevyttä telkkarista. Jos kirjassa on hyvä tarina, sitä on vaikea jättää kesken vain siksi, että pitää mennä ajoissa nukkumaan. Parempi siis olla kiusaamatta itseään...

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...