perjantai 8. heinäkuuta 2011

Kesän paras


Kesän paras mansikkakiissseli syntyy minun makuuni näin:
1 litra mansikoita ja 1 litra raparperia keitetään kattilassa. Lisää noin puoli litraa vettä ja keitä 20 minuuttia.

Siivilöi neste talteen ja puristele massasta loputkin mehut mukaan. Heitä massa pois ja kaada neste takaisin kattilaan.

Mausta 1 sitruunan mehulla ja sokerilla/makeutusaineella maun mukaan. Suurusta n. 5 rkl:lla perunajauhoja / litra nestettä.

Kaada kiisseli kulhoon, johon olet paloitellut noin litran tuoreita mansikoita.

Nauti hyvin jäähtyneenä kermavaahdon, sitruunarahkan tai mascarponevaahdon kanssa.
 Löysin tämän ohjeen joskus Avotakasta ja olen tehnyt sitä siitä asti aina mansikka-aikaan. Maistapa!



Sinne! Siellä on viileää. Siellä jaksaa kävellä mäyräkoira kolmenkymmenen asteen helteessä. Ihminenkin jää mielellään varjoon, melkein pimeään, seisomaan pitkien kuusten alle ja kuuntelemaan metsän ääniä. Kostea viileys hellii aisteja.


Kaksi laatikollista mansikoita on nyt pakastettu, se mitä ei ole syöty sellaisenaan tai keitetty kiisseliksi. Aikamoinen urakka, mutta nyt on sen urakan aika.

9 kommenttia:

  1. Ihanaa mansikka/raparperi kiisseliä. Tuota pitää kokeilla. Kauniit kuvat viileistä varjopaikoista.

    VastaaPoista
  2. Hyvä ohje! Pitääpä tehdä, kun pihassa on juuri ja juuri muutama raparperin varsi odottamassa. Mansikat ovat jääkaapissa, tuppaavat tulla syödyiksi sellaisenaan :)

    Ovat muuten parhaimmillan, kun perkkaa mansikat ja säilyttää yön yli jääkaapissa. Makioita ovat seuraavana päivänä :)

    eikka

    VastaaPoista
  3. Valokki, kaikkialla muualla paitsi metsässä tulee liian kuuma, ainakin tällaiselle, joka vasta vanhoilla päivillään on ruvennut pitämään kesästä:)

    Eikka, minustakin mansikat maistuvat tosi hyviltä jääkaappikylmänä. Ei uskoisi!
    Tuolla ohjeella saa kiisseliin hienostuneen maun, vitamiinit säilyvät ja ulkonäkö on edustuskelpoinen;)

    VastaaPoista
  4. Äh. Mites minun dieetille nyt käy, kun tuollaisia kirjoittelet : )

    VastaaPoista
  5. Mayo, dieetille käy oikein hyvin, kun maustat kiisselin Hermesetas-jauheella, kuten täälläkin. Epäterveellistä tai ei, niin eipähän ole sokerin kaloreitakaan.

    Näin kesähelteillä luulisi ihmisen menettävän ruokahalunsa kokonaan, mutta niin ei vaan käy. Tahtoo mennä sen sijaa loppukin kontrolli, ja suklaakeksiä menee jo aamiaisella...

    VastaaPoista
  6. Hrllm kun namin näköistä!
    Tuota pitää tehdä jo tänään!

    VastaaPoista
  7. Anna, näin heinäkuussa tulee syötyä tosi paljon mansikoita. Ehkä osa kiisselissäkin.

    VastaaPoista
  8. Mansikkaa meillä on pakastettu yksi laatikollinen.
    Löytyi vielä yksi pussi viimevuotista pakasteesta ja tein kiisselin niistä. Mutta toremarjaversio pitää myös toteuttaa. Tekemäsi kuulostaa hyvältä.

    VastaaPoista
  9. Arleena, kävi mielessä, että kaksi laatikollista voi meilläkin olla liikaa kahden hengen taloudessa. Mutta nyt on aina sunnuntaiksi jälkiruoan yksi osa varmaa:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...