lauantai 18. kesäkuuta 2011

Lisää vaikutelmia, shoppailua ja apua, poliisi!



Reissussa on kiva tutustua kauppojen hiukan erilaiseen tarjontaan, oli se sitten ylimmän  kuvan suklaata tai alemman jalkojenhoitotuotteita. Ainoat tuliaissuklaat oli tarkoitus viedä juhannuksena Ouluun, mutta mennä viikolla yksin kotona ollessani aloitin paketin, ja parissa päivässä söin tietysti ne kaikki.

Kenkä- ja vaatekaupoista saa meidän miehen  kanssa ulkomailla vain haaveilla, pinna loppuu melkein alkuunsa. Mutta hotellia vastapäätä sattui olemaan kaupungin paras tavaratalo De Bijenkorf, jossa kävin yksin kiertelemässä kaikessa rauhassa parina päivänä. Oli ihanaa hypistellä koruja ja kosmetiikkaa, vaatteita, kodintarvikkeita ja astioita. Paras ostokseni oli uudet laadukkaat rintaliivit, joten maanläheisenä pysyi. Merkki ei ollut suosimaani PrimaDonnaa, vaan joku vastaava ja samanhintainenkin. Mukaan lähti myös kankaisia lautasliinoja repäisyrullassa ja taas yksi Dior Addict -huulipuna, jotka ovat ihania.






En nähnyt yhtään ruokakauppaa missään, enkä yhtään keittiötarvike- tai astiakauppaa. Ne olisivat varmaan olleet jossakin keskustan ulkopuolella, mutta kävelimme sentään aika paljon ympäriinsä  joka päivä. Ja asuuhan keskustassakin ihmisiä, jostakin heidän on ruokansa kannettava.


Begijnhof


Kaupungin vanhin säilynyt talo on tämä,  peräisin 1400-luvulta. Tulipalojen takia puun käyttö rakentamisessa kiellettiin sen jälkeen ja alettiin rakentaa kivestä.


Talojen julkisivut ovat usein ulkonevat, tai siis kallistuvat ulospäin. Syy on kuulemma se, että vinssillä tavaroita yläkerroksiin nostettaessa ne eivät kolhi seiniä ja ikkunoita. Huonekalutkin kun nostetaan ikkunoista sisälle.


Tällä rauhallisella antiikki- ja taidekauppojen täyttämällä alueella mieheni yritettiin ryöstää, ensimmäistä kertaa, palatessamme väsyneinä taidemuseokierrokselta. Mies oli juuri ylittänyt edelläni pienen sivukadun, kun takaa kääntyi skootteri kovaa vauhtia ja takanaistuja yritti napata olkalaukun hihnasta mukaansa. Kun meidän mies ei hellittänyt otettaan laukusta, skootterimies hyppäsi alas ja löi nyrkillä päähän. Mies kaatui maahan, mutta ei vieläkään heittänyt irti laukustaan, siellä kun oli kukkaro. Kumpikin veti kaksin käsin hihnasta, joka lopulta irtosi laukusta.


Tässä vaiheessa minäkin aloin muutaman metrin päästä huutaa, että päästä irti, ennen kuin tapahtuu pahempaa. Ihmisiä tuli myös kadulle, joten skootterimies hyppäsi kaverinsa taakse ja lähti ajamaan vauhdilla pois. Minä juoksin mieheni luo painamaan kädellä ohimoon nopeasti kohoavaa pattia. Ympärille kerääntyi silminnäkijöitä ja auttajia, hyvin myötätuntoisia ja ystävällisiä ihmisiä. Lähiliikkeestä joku toi jääpussin, toinen lasin vettä, ja hiukan myöhemmin tarjottiin kahvitkin. 


Pari tilanteen nähnyttä poikaa juoksi ohi ajaneen poliisiauton kiinni ja pian oltiin selostamassa asiaa virkavallalle. Vaikka siis mitään ei ollut menetetty eikä mieskään näyttänyt loukkaantuneen vakavasti, ainoastaan päässä oli kuhmu ja laukun hihna oli katkennut. Kaikilta silminnäkijöiltä otettiin lausunnot ja aiottiin katsoa vielä kadunvarsikameranauhatkin. 


Me olisimme halunneet siinä vaiheessa mennä jo taksilla hotellille, mutta poliisit pyysivät vielä kamarille tekemään rikosilmoitusta. Saatiin sitten ilo istua hollantilaisessa poliisiautossa, ja jos tarkkoja ollaan, niin ei olla kumpikaan istuttu vielä suomalaisessakaan. Pienellä asemalla sellaisessa kapeassa kanavanvarsitalossa tuhraantui sitten kokonainen tunti, kun äärettömän miellyttävä (ja komea) poliisimies kyseli ja käänsi ja kirjoitti.


Minusta kummallakin skootterimiehellä oli valkoinen kypärä, ja mitä kauemmin aikaa kului, alkoi skootterikin tuntua valkoiselta. Kuulemma joku silminnäkijä oli kertonut, että heillä oli mustat kypärät ja musta pyörä...Jokainen selostaa näkemäänsä omassa mielessään omaa tarinaansa rakentaen, sen tiesinkin, mutta nyt vasta huomasin, miten vähän ehtii panna merkille todellisia tuntomerkkejä nopeassa ja yllättävässä tilanteessa.

Saimme vielä kyydin takaisin hotelliin, siviiliautolla. Koko hommasta jäi yllättävän positiivinen maku suuhun, ja se oli kokonaan paikallisten ihmisten ansiosta. Miehen mielestä se oli vain pieni seikkailu. Minä olin ylpeä ja yllättynyt mieheni sisukkuudesta. Vaikka olisihan se pitänyt arvata: lompakkoa ei jätetä!


Tarvitseeko mainitakaan, että Amsterdamissa kaikki puhuivat erinomaista englantia. Sen muistin jo 70-luvultakin.


8 kommenttia:

  1. Onneksi
    - mies ei antanut periksi
    - rahat säilyivät
    - ei käynyt pahemmin
    - ihmiset olivat ystävällisiä

    Toivottavasti
    - kuhmu parantuu nopeasti
    - luottamus ihmisiin säilyy
    - laukun hihna saadaan korjatuksi

    Valitettavasti
    - tämä on niin nykypäivää

    VastaaPoista
  2. Aikku, sinäpä sen kiteytit, loppu hyvin, kaikki hyvin:)

    VastaaPoista
  3. Aika kamala kokemus, onneksi ei pahempaa sattunut kuin kuhmu.

    VastaaPoista
  4. Jälkeenpäin katsottuna nämä ikävät ja erikoiset sattumukset tekevät lomamatkasta ikimuistettavan. Pieni jännitysmomentti värittää kummasti matkamuistoja.

    Vaan ei juuri tapahtumahetkellä siltä tunnu.
    Edelleenkin Amsterdan näyttää näkemisen ja kokemisen arvoiselta.

    VastaaPoista
  5. On kiva seurata kuvallista matkakertomustasi. Olen käynyt A-damissa vain kerran, 70-luvulla. Minulle on jäänyt mieleen käynnit upeissa museoissa, joissa oli valtavasti esillä Rembranttia ja nimikkomuseossa van Goghia. Ehkä niistä on seuraavassa postauksessa?

    VastaaPoista
  6. Manteli, oikeastaan onkin outoa, ettei meiltä aiemmin ole yritetty viedä mitään, kun se on niin yleistä. Emme kyllä näytäkään erityisen varakkailta;)

    Arleena, olet oikeassa: tapahtuma kuin tapahtuma on jännittävä lisä muistoihin. Eikä kaupungin imago kärsinyt mielessä yhtään.

    Päivi, 70-luvun käynneillä minua ei vielä museot kiinnostaneet, coolit tyypit sitäkin enemmän. Nyt käytiin koluamassa sekä Van Gogh että kansallismuseo. Niissä vaan ei saanut ottaa kuvia, mikä on minusta ihan väärin!

    VastaaPoista
  7. Olipa käänteentekevä päivä tapahtumineen! Hienoa kaiken hurjan tapahtuman jälkeen kuitenkin kokea ihmisten avuliaisuus ja välittäminen. Loppu hyvin!

    Tuollainen kiireetön tavaratalo-/katukierros on ihanaa; hypistellä ja katsella kaikenlaista mielenkiintoista ja tarpeellista oikein ajan kanssa. Sittenpä sitä onnistuu löytämään ja saamaan haluamaansa.

    VastaaPoista
  8. Rita, ainakin sellaiselle, joka tykkää kaupungilla kulkemisesta ja shoppailusta;)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...