maanantai 9. toukokuuta 2011

Mää olen böbi, osa II


Aloin tänään vähän ymmärtää, miltä joskus tuntuu tulla vanhaksi ja olla vähän hukassa. Ajelin aamuauringossa pyörällä kahdeksan aikaan pitkän ylämäen sairaalan laboratorioon. Olin varannut sinne ajan vuosittaisiin rutiiniverikokeisiin.

Polkupyöräkatokset olivat täynnä. Ulko-oven edessä oli kielto ja ukaasi, että luvattomasti parkkeeratut pyörät kuljetetaan pois. No minähän olen kolmekymmentä vuotta jättänyt pyöräni tähän ovensuuhun, ja jätän nytkin, ajattelin rakentavasti.


Näytteenotossa oli tehty remonttia ja uusittu vähän systeemejä. Aikani istuttuani aloin ihmetellä numerotauluja seinillä. Kysyin vieressä istuvilta, pitääkö olla jonotusnumero, vaikka on varannut ajan etukäteen. Kävin kysymässä ilmoitautumistiskiltäkin, ja sain tietää numeroni olevan 520, se olisi kuulemma pitänyt ottaa itselleen muistiin nettiajanvarauksen yhteydessä.

Olin ihan varma, etten ollut saanut mitään numeroita, olin sentään vuosia tehnyt varaukset verkon kautta. Menin takaisin odotustilaan katsomaan  televisiota. Viiden minuutin kuluttua en saanut millään enää mieleeni sitä numeroa. Jotain viisisataakaksikymmentä...yksi, kaksi vai kolme? Menenkö joka numerolla tyrkylle? Ei kun takaisin tiskille kysymään.


Kaikki muu menikin sitten putkeen, pyörä oli tallessa ovensuussa vielä kotiin lähtiessä enkä jättänyt käsilaukkua minnekään. Ajelin auringossa pitkän alamäen kotiin aamiaiselle. Ei lujaa, vaan jarrutellen, eihän koskaan voi tietää, jos vaikka iso jänis säntää puskasta. 

Allakassani oli maanantaiaamun kohdalla isolla kirjoitettuna varausnumero 520.


Aamiaisen jälkeen menin kunnon mummon tavoin kymmeneltä jo päiväunille.

16 kommenttia:

  1. Jos lohduttaa, samantapaista oireilua täälläkin.Ja välillä tuntuu, että unohdan kohta itseni johonkin :)

    VastaaPoista
  2. :)
    Mennee samaan oireiluun, kun avaan kylmiön oven ja mietin mihin pitikään mennä. PAkotus sitten paljastaa seuraavan oven olevan oikeampi kohde jos mielii päästä hädästään:)

    VastaaPoista
  3. Normaalia unohtelua no hätä:) Mulla tulee suihkussa monesti etten muista olenko pessy tukan ja pesen varmuudeksi, voi olla yksi tai kaksi pesuaken tietää:)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa tutulta.
    Kun olen menossa tekemään jotain, mutta piipahdan esim keittiössä ja matkaan sitten vaikka työhuoneeseen, olen unohtanut mitä minun pitikään tehdä. Istun vähän aikaa ja mietin mitään ei muistu mieleen.
    No parin tunnin päästä saan ahaa elämyksen ja muistan.

    Pitäisikö tästä jo olla huolestunut ?

    VastaaPoista
  5. Hei böbi, täällä toinen samanlainen. Koulutuksessa tuntui turvalliselta kun oli nimilappu kaulassa, tiesin että siitä voin ainakin tarkistaa kuka olen, jos satun sen unohtamaan.

    Edellisistä kukkakuvista tuli mieleen Turner, jonka maalaukset alkoivat hyvin tarkoista satama- ja laivakuvista ja päättyivät abstraktiin valon olemukseen. Sinulla tämä kehitys on kulkenut aika nopeasti. Turnerilla siihen meni koko elämä.
    Meri

    VastaaPoista
  6. Mulla oli eilen ihan samanlainen päivä. Parkkeerasin auton Itiksen parkkihalliin niin kuin en olisi koskaan autoa parkkeerannutkaan, pois lähtiessä missasin kohdan josta minun piti ajaa ulos hallista, apteekkiin vuorostaan unohdin Visa Electronini. En halua tietää mitä muuten olen tehnyt tai jättänyt tekemättä. Pistän kyllän rankan viikonlopun piikkiin tämän.

    VastaaPoista
  7. Sinullapa on täällä ihana blogi. Mahtavat koirafiguurit. Olen tässä jo pidemmän aikaa naureskellut ääneen omille unohtamisille, mutta lopetin niistä lapsille puhumisen, kun ei oikein enää naurata itseäkään. Jatkuvasti saa olla ihmettelemässä, mitä oli tekemässä tai missä on tavarat : )

    VastaaPoista
  8. Samanlaista elämää täälläkin, jopa työpaikallakin, mihinkäs se paperin oikein laitoin:) Pian pitää alkaa pitämään muistivihkoa mukana.
    Kotona keksin mainion konstin: Kirjoitan vihkoon, mihinkä laitoin sen ja sen tavaran. Ihan hyvin toimi siihen asti, kunnes hukkasin sen vihkon...

    VastaaPoista
  9. Täällä yksi böbi lisää ilmoittautuu... Jo kaksikymppisestä tavarat hyvässä tallessa jossakin. Lompakosta soitetaan milloin mistäkin tai kuulutetaan palaamaan kauppojen infotiskeille. Onneksi aina olen selvinnyt säikähdyksellä.

    VastaaPoista
  10. Pikkujutut, yllättävää että sinäkin unohtelet. Minä olen jotenkin häpeillyt nykyistä hukkaputkea.

    Tinttarus, tiedän tunteen. Se on sama kuin jos suusta tulee "avaa ovi", kun tarkoitus on sulkea ikkuna.

    Henrietta, juuri tuollaista on alkanut myös olla: tukka tulee pestyä kahteen kertaan tai jää hoitoaineet päähän, kun ajattelee ihan muita asioita.

    Arleena, juuri noin käy: ei muista mitä piti tehdä. Sitten pitää peruuttaa edelliseen huoneeseen, ja vähän ajan kuluttua muistaa, mikä se toimitettava asia olikaan. Tätä minullakin on ollut jo kauan. Taitaa olla yleistä:)

    Meri, Turnerilla olikin käytössä ihan erilainen, vaativa tekniikka ja oikean taiteilijan sielu:) Kameralla pääsee tavallaan niin helpolla. Jos painattaisi jollakin menetelmällä isoksi kuvaksi, voisi itsekin nauttia tuloksista enemmän. Tämä on kyllä harkinnassa.
    Nimilappu kaulassa ja hälytysnappi ranteessa...kohta on. Pullonpohjalasit on silmillä jo nyt.

    E, näytät päässeen viikonlopun aikana hyvin irti arkirutiineista, ja sehän on viikonlopun tarkoituskin:D

    Mayo, lapset ei ymmärrä, muistan sen omasta nuoruudesta. Jatkuvasti naureskelimme äidin sekoiluille, kun hän huusi kaikkien kolmen nimet, kun ei muistanut oikeaa nimeä. Armoa ei tunnettu.

    Manteli, muistivihkokin toimii siis vain tallessa ollessaan. Minulla pätkii muisti töissä nyt enemmän, kun olen siellä vain joka toinen viikko. Toisaalta sen voi ottaa pienenä ulkopuolisuuden tunteena; pidän jopa hyvänä, että työsidonnaisuus on vähentynyt niin paljon.

    Ianna, sinä taidat olla herttaisen hajamielinen:) Ihanaa, että olet tähän asti saanut lompakkosi aina takaisin. Toivottavasti onni jatkuu.

    VastaaPoista
  11. Kyllä sitä nuorempanakin kävi samanlaisia juttuja, silloin niihin ei kiinnittänyt huomiota. Mitä olinkaan sanomassa.....

    VastaaPoista
  12. Ari, nyt ajattelen kauhulla, että tuollainen horisko minusta tule kohta joka tilanteessa.

    VastaaPoista
  13. Ja kun olisit ottanut netin puhelimeen niin oisit voinut tarkistaa asian paikan päällä, mutta: "emminä semmosia tarvitse.."
    :)

    VastaaPoista
  14. Ei mitään huolta niin kauan kuin osaat pyöräillä kotiin.

    VastaaPoista
  15. Milljoona, ka, niinpä oisinkin! En vaan kestänyt silloin, kun kokeilin, kun se oli niin hidasta.

    VastaaPoista
  16. Aikku, se onkin sitten viimeinen pisara!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...