torstai 14. huhtikuuta 2011

Leipää ja tulppaaneja


Miten tässä nyt taas näin kävi? Heti kun silmäni hetkeksi ummistan, lihon pari kiloa ja vanhat farkut kiristävät! Tällä viikolla olen äitynyt syömään taas leipää ja on mennyt kyllä vähän tummaa suklaatakin, ja kerran ostin kauppareissulta kahville pullat...siinä se. 


Kumma nälkä iski eilen illalla myöhään, kun innostuin lukemaan  uutta kirjaa: Maritta Lintusen todella vetävää novellikokoelmaa Mozartin hiukset. Että hän osaa kirjoittaa elävästi ja tuoreesti!  Samaa olen joka kerta kyllä ajatellut hänen muistakin kirjoistaan. Piti joka tapauksessa lähteä keittiöön jatkamaan lukemista voileivän ääreen, vaikka oli jo melkein keskiyö. Varsinkin niminovelli oli riemastuttava: se kertoi naisesta, joka kehitti Mozartista suoranaisen huumeen itselleen. Mihin tämä hänet johti, olikin yllätys. Hekottelin itsekseni siinä leivän ääressä, itse asiassa kahdenkin.


Joten ei ihme, jos kiristää. Leipä on meikäläiselle myrkkyä, ainakin linjoille. Vaikka on jätetty perunat, pastat ja riisit pois arkipäivistä kokonaan, jää leipä vielä houkuttelemaan. Ja aina kun olen alkanut syödä iltaleipiä, olen lihonut. 

Mutta ilman leipää on vaikea saada tarpeeksi kuituja, vaikka söisi kuinka paljon vihanneksia. Kiloklubin laskurit sen niin hyvin näyttävät. Ei sillä että olisin jaksanut enää aikoihin kirjata kaikkea ylös sinnekään, rajansa kaikella.


 Leipää ja tulppaaneja on muuten mainio italialainen elokuva naisesta, joka on kyllästynyt kotiäidin rooliinsa ja öykkäröivään perheeseensä ja lähtee omille teilleen. Tämä onnistuu lomamatkalla, jolla bussi jättää hänet vahingossa huoltoaseman vessaan, eivätkä mies ja poika edes huomaa hänen puuttumistaan.

Nainen, Rosalba, päättää liftata Venetsiaan, jossa ei ole koskaan käynyt. Hän tutustuu ravintolan synkkään tarjoilijaan, jota näyttelee ihana Bruno Ganz, ja tämä lupaa vuokrata hänelle huoneen. Vähitellen Rosalba alkaa tutustua ihmisiin, löytää olemassaolon ilon ja elämä alkaa maistua. Aviomiehen lähettämä salapoliisi järjestää varsinaisen farssin, mutta elokuvan lämmin huumori ja syvä humanismi on se varsinainen punainen lanka.

Tätä elokuvaa voi ymmärtää vain keski-ikäinen nainen.




9 kommenttia:

  1. Muistan tuon elokuvan, taisin katsoa sen viime vuonna, vai oliko se edellisellä. Erikoislaatuinen elokuva. Jotenkin niin italialainen.

    VastaaPoista
  2. En ole kuullutkaan tuosta elokuvasta, laitoin jo nimen muistiin. Kuullostaa sopivalta elokuvalta minulle.

    Söin tänä aamuna kaksi sekajyväleipää aamupalaksi ja tunsin kuinka paino nousi saman tien ja maha pömpötti. Olen pelotellut itseni niin hyvin, että tunnen jokaisesta hiilihydraattiannoksesta huonoa omaatuntoa. Ei se tällaista painonhallinnankaan pidä olla. Menen siis syömään suklaamuffinssin... sitä paitsi tumma suklaa on sydämelle terveellistä. Näin sanoi kerran Kreikassa minulle paikkakuntalainen mies, kun ostin 5 levyä paikallista tummaa suklaata.

    VastaaPoista
  3. Tästä aiheesta riittäisi puitavaa, ruuasta ja lihomisesta. Parempi etten ala enempiä tarinoimaan, kun muutaman selkeän päivän jälkeen ote hellitti ja annoin periksi väsyneenä Karlfazerin Nordic Gourmet Blueberry Pielle. Ne on kaikki ihan parhaita. Hyväähän se oli.

    Tuo elokuva on vieläkin katsomatta, saakohan sitä vielä jostain,vois tilata. Alanpa katseleen netistä.

    eikka

    VastaaPoista
  4. Sooloilija, tuossa elokuvassa on italialaiseen elokuvaan sopiva haikeansuloinen tunnelma.

    Aikku, tumman suklaan sielua ja ruumista parantavaan tehoon uskon minäkin. Sallin itseni pitää kaapissa 70-prosenttista, koska sitä ei edes voi syödä yli kahta palaa kerralla.

    Eikka, tilaa kirjastosta, jospa Oulussa olisi. Vaikka saa sitä netistäkin tilaamalla.

    VastaaPoista
  5. Minä pyörittelin Maritta Lintusen kirjaa Akateemisessa, pokkarina ihan mukavan hintainen. Ja kun kerroit siitä, taidan käydä hakemassa sen.

    Muuten Maritta Lintunen on jyväskyläläinen, itse en tunne henkilökohtaisesti, mutta poikani taas mutkien kautta tuntee perheen.

    VastaaPoista
  6. Arleena, luin eilen illallakin myöhään tuota kirjaa ja nautin todella. Jokainen novelli liittyy jollakin tavalla musiikkiin. ML osaa löytää ihmeellisen tuoreen ja hiukan vinksahtaneen näkökulman jokaiseen aiheenseensa:) Eli suosittelen!

    VastaaPoista
  7. Samanlaista kiikun kaakun painon ja liitingin kanssa taistelua täälläkin...

    Leipää ja tulppaaneja kuulostaa tutulta. Kokkolan teatterissa oli muutama vuosi sitten vastaavanlainen yhden naisen monologiesitys LASILLINEN KANSSASI, ihanaa iloittelua.

    VastaaPoista
  8. Rita, on se vaan epistä, että paino on ikäänkuin ohjelmoitu automaattisesti nousemaan ja sitä pitää vahtimalla vahtia, jos ei ole samaa mieltä.

    VastaaPoista
  9. Pane e Tulipani. Ihana!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...