lauantai 16. huhtikuuta 2011

Aihe x











Yhden asian ihminen on taas asialla. Yritin kyllä kuvata ulkona ensimmäistä (koskaan) näkemääni sinitiaista, mutta toisessa kädessä oli tempoileva koira ja toisessa kakkapussi, niin että ei tullut mitään. Lintu ehti mennä pönttöönsä ja lentää takaisin metsäänkin, kun yritin selvittää kameraa taskusta. Kotona kukat pysyvät paikallaan eivätkä säikähdä haukkuvaa koiraa. 


Samalla kävelyllä katselin pitkään kahta kyhmyjoutsenta, paria joka pesii joka vuosi samassa paikassa. Ne olivat vedessä vastakkain ja kävivät jotain kiivasta keskustelua. Parisuhdekriisi varmaan, joutsenethan ovat yksiavioisia. Koiranhaukkukaan ei niitä häirinnyt, vaikka olimme pusikossa ihan lähellä. Edellämainitusta syystä ei niistäkään saanut kuvaa.



12 kommenttia:

  1. Toinen yhdenasian ihminen heti ihastelemassa. HIENOT! Mistä tuollaiset löytäisi maljakkoonsa!

    Toinen asiani on se, että suuni on taas täynnä makeaa ananasta.
    Kolmas, että työ asiat kieppuvat kiristäen hartioita ja selkää.
    Pitää siis äkkiä lähteä ulos nauttimaan lauantaista, rapsutellen maata ja kuunnellen äänimaisemia.
    Nauti viikonlopusta!

    VastaaPoista
  2. Ihania nuo sun tulppaanikuvasi! Minä olen kuvannut ahkerasti krookuksia ja ihan mieluusti kuvaisin joutseniakin, mutta ei niitä täällä kaupungissa näe. Eilen lepatti ensimmäinen sitruunaperhonen ohitseni ja se sykähdytti. Kevättä pukkaa nyt joka puolelta!

    VastaaPoista
  3. Kukat ovat siitäkin ihana kuvauskohde, että niistä löytyy aina uusia juttuja ja lähestymistapoja.. Varsinkin, jos on silmää, niinkuin sulla..

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Nämä ihastuttavat tulppaanikuvasi antavat aina väriterapiaa, kun käyn täällä vierailulla.
    Ihania kevätpäiviä sinulle:)

    VastaaPoista
  5. Riemastuttava tuo ensimmäinen lause. Ja noin käy usein kameran kanssa, jollei se roiku suoraan kaulassa.

    VastaaPoista
  6. Rva Pioni, olen ollut ihan hulluna papukaijatulppaaneihin siitä asti, kun ensimmäisen kerran näin niitä ystäväni luona. Meinasi jäädä ruoka syömättä, kun kuvasin niitä vaan joka suunnasta.
    Käytkö muuten koskaan hieronnassa? Ihan tavallinen tai vaikka shiatsu-hieronta tekee hyvää työn rassaamalla ruumiille ja sielulle.

    Iinuska, sitruunaperhonen olisi ihana kuvuskohde. Kummasti alkaa kiinnostaa linnut ja perhosetkin, ja kaikenlainen luonnon seuraaminen. Ennen en juurikaan välittänyt.

    Kati, kukat ovat eläviä kohteita, siinä kai se salaisuus. Ei olisi mitään intoa kuvata tekokukkia! Jos joku osaisi kesyttää oravan kotieläimeksi, tulisi siitä uusi lempikohteeni. Täkäläiset villit oravat ovat niin vikkeliä, etten koskaan onnistu niitten kanssa.

    Milljoona, kiitos! Kehystytin juuri yhden hieman hillitymmän tulppaanikuvan seinälle.

    Manteli, väriterapiaa nämä ovat minullekin. Uppoan suorastaan näihin väreihin.

    Kirjailijatar, ennen koiraa oli helpompaa kuljettaa kameraa mukana. Nyt en edes viitsi, tuollainen pikkukoira on aikamoinen tempoilija, kun sitä ei ole tullut koulutettua kovin hyvin;)

    VastaaPoista
  7. Pihapuussa, siinä ainoassa, pesii talitinttipariskunta. Koira ihmettelee viserrystä, emäntä ihastelee harmonista pesänrakennusta. Valokuvaan ei heitä saa, ei yksin eikä erikseen. Lintuvalokuvaus vaatii oman luonteensa, minulla ei taida olla sitä. Eikä kunnon kameraakaan.

    VastaaPoista
  8. Aikku, ehkä lintukuvaus vaatisi pitkämielistä vaanimista. Loputtomaan odotteluun ei minulla pinna riitä, en jaksa odottaa edes sähköhammasharjan kahden minuutin kulumista.

    VastaaPoista
  9. Upeat kuvat,kuin taideteoksia!

    VastaaPoista
  10. Omaperäisiä taas kuvasi. Ihania värejä myös edellisissä.
    Olin monta päivää pois koneelta kun oli tiivis loppuviikko seminaarissa. Eilinen sitten relattiinkin anoppilan mökillä ja hämmästytin itseni taas käymällä avannossa. Ja selvinpäin.
    Hyvää viikkoa!
    Meri

    VastaaPoista
  11. Yelian, kiitos kehuista! Kunnia lankeaa oikeastaan itse kukille, ne ovat mehevän värikkäitä tuoreena.

    Meri, sinusta on tullut varsinainen vesipeto! Ihana varmaan on uudessa mökkisaunassa kylpeäkin:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...