maanantai 14. maaliskuuta 2011

Arki



Kuudes tautipäivä jo menossa eikä vieläkään pysty mihinkään. Käytin päivällä koiria sadan metrin lenkillä ja hikoilin sen jälkeen tunnin vielä kotonakin. Jos olisi työviikko, olisin hakenut lomaa ainakin vielä kaksi päivää. Eräs ystävä soitti ja kertoi sairastuneensa jo kuukausi sitten ja vieläkin yskivänsä aamuisin. Yskä tässä pahinta onkin.




Onneksi minulla on tämä viikko vapaata, eikä sen suurempia velvollisuuksia. Koiranhoitoa lähinnä. Flunssan huonoja puolia on  tämä tympääntyminen: vaikka aikaa on, ei huvita. Ajatus on kohta viikon kiertänyt niin pelkästään oman navan ympärillä, että Japanin tapahtumatkin ovat  olleet vain lievästi kiinnostavia. Eikä niille  täältä meidän sohvalta mitään voi sitä paitsi..


 


Oulun Stockmannilta löysin pari viikkoa sitten tällaisia näkkileipätikkuja, jotka ostin kivan nimen ja pakkauksen takia. Ne osoittautuivat myös erinomaisen maukkaiksi. Jaksan aina ihmetellä, miten svedut osaavat tuotekehittelyn ja pakkaamisen. Näkkileipiä tulee aina vaan houkuttelevammissa pakkauksissa ja kaikkea trendikästä silppua päällä. Kun katsoo suomalaisia näkkäripakkauksia hyllyssä, ne näyttävät arkisilta.  Niistä tulee jotenkin mieleen koulun hiihtokilpailut. Siis jotakin aivan entivanhasta.

Tai mistä minä tiedän. Jos ne näyttävät perinjuurin tutuilta ja siksi ikävystyttäviltä meidän, ja kivoilta, ehkä suorastaan eksoottisilta muitten silmään?


Pannaan vielä loppuun kuvat seuralaisistani:



Vilma poseeraa


Luna sortteeraa



9 kommenttia:

  1. Voi mikä tauti! Nyt ei auta kuin parannella, mutta tylsäksihän se käy..

    Seura on kuitenkin mukavaa, Vilma ja Luna ovat ihania. Ja jos eivät liikaa vaadi uloskaan niin leppoisaa heidän kanssaan varmaan on.

    Minusta on kiva Haaparannalla käydessäni varata paljon aikaa Ica Maxin ruokakauppaan, koska siellä on niin erinnäköisissä pakkauksissa kaikki tuotteet, jotenkin värikkäämmissä ja mielenkiintoisemmissa pakkauksissa.

    Viimeksi ihmettelin kun siellä myytiin kylmätiskissä valmiita, pyöreitä voileipäkakkuja; runsaasti oli katkiksia ja majoneesia. Eikä hintakaan ollut päätähuimaava! Ei meillä täällä sellaisia..

    VastaaPoista
  2. Onpas kova tauti, ei kai auta kuin sairastaa se läpi. Kärsimättömyys meinaa ainakin mulla iskeä aina sairastaessa, ei millään malttaisi makoilla vain. Muulloin se kyllä onnistuu ihan luontevasti..

    Sinä se löydät aina kaikkea kivaa tuolta stokkaltakin! Ei oo sattunu mulle silmään. Kyllähän ruottalaiset näkkärin teon osaa, aina Haaparannasta on tuotava iso kasa näkkäriä, se on herkkua :)

    eikka

    VastaaPoista
  3. Sooloilija, on hämmästyttävää, miten paljon uutta ja erilaista voi jo Ruotsin ruokakaupoista löytää. Ja aina se näyttää houkuttelevammalta kuin kotimainen, joskaan maku ei aina ole parempi. Haaparannan Ica Max on hyvässä muistissa, on tullut käytyä useammankin kerran.

    Eikka, siellä Stokkalla oli Välimeren viikot, ja löysin myös sitruunalla maustettua oliiviöljyä ja vadelmalla maustettua balsamicoa ym. Ei vaan pääse kokeilemaan niitä, kun en maista mitään. SE taas ei estä muuten syömästä, ikävä kyllä.

    VastaaPoista
  4. Ei muuta kuin lepoa ja lepoa. Kyllä se tauti joskus loppuu. Onneksi on hyvät seuralaiset...

    Haaparannan Ica Maxi on meilläkin jokaisen Ruotsin reissun pakollinen ostospaikka. Ostan sieltä mm. maustamatonta jogurttia ja marmeladia.

    Englannissa oli mukava käydä ruokakaupassa; Sainsbyry's ja Mark&Spencer tuli kierreltyä. Sanotaan sitten mitä vaan englantilaisten epäterveellisistä ruokailutavoista niin ainakin kaupoista löytyi mahtava valikoima terveellisiä välipaloja smootieista hedelmälohkoihin.

    VastaaPoista
  5. Minä ainakin saan mainiosti aikani kulumaan ruotsalaisen marketin kuiva-aine ruokaosastolla. Juuri tuollaisia hieman rosoisia ja retroisia pakkauksia viime reissullakin kävin ihailemassa. Jos tuntuu hullulta niitä arkisinen sisuksineen kantaa kotiin, niin ainahan voi valokuvata. Se on varmaan monen svedun mielestä sitten niin ihan pöhköä. (Tulee tästä ihannoivasta asenteesta ihan vadelmavenepakolais-hymy huulille, kun kaikki on niin somaa ja sööttiä..., mutta niin on).

    Koita parantua. Lainaisin sen Fridan, jos olisin lähempänä.

    VastaaPoista
  6. Aikku, niitä hedelmävälipaloja olen odottanut suomalaisiinkin kahviloihin kauan! Toistaiseksi niitä saa täällä vain Sokokselta ja smoothieta Arnoldsilta. Täytetyt patongitkin tulivat täkäläisiin kahviloihin kolmenkymmenen vuoden viivellä;)

    Rva Pioni, Ruotsissahan ON kaikki somaa ja sööttiä, ja se juuri erottaa meidät suomalaiset heistä. Kun ajaa Torniojoen yli, huomaa suuren eron. Suomen puolella on jotenkin...aidompaa.

    VastaaPoista
  7. Voi, usko tai älä, meilläkin syödään ruotsalaista näkkileipää.Saadaan markitin hyllystä mutta paketti on kyllä perin tylsä...maistuu onneksi aidolle.

    Paranemisia, tuntuu olevan sitkeää laatua sikäläiset flunssat.

    VastaaPoista
  8. Ruotsalainen näkkileipä on tosiaan parempaa kuin kotimainen. Mutta tuo ostamasi on lisäksi kaunista. Pitää heti ostaa tuota.

    Paranemisia.

    VastaaPoista
  9. Pikkujutut, aika kauas on näkkileipä kulkeutunut;) Vaikka on siellä varmasti muutakin ruotsalaista tuotetta, ne kun osaa.

    Arleena, noissa on suolahippuja pinnassa ja ne maistuvat kivalta puraistessa. Kannattaa kokeilla juustojen kanssa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...