sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Kaksi ateriaa ja paljon kaloreita



Sunnuntai alkoi hitaasti, kun istuimme houseguestin kanssa aamiaiselle vasta puoliltapäivin. Brunssihan se siis oli, vaikka en ollut valmistanut mitään erityistä. Melonia, uutta ihanaa jogurttia, lämmintä ciabatta-sämpylää voin, juuston ja leikkeleitten kanssa sekä maitokahvia vastajauhetuista pavuista. Oli ihan viedä kielen mennessään.

Aamiainen: 790 kaloria. Totta on.

Pieni lumisade ja yhtä pieni pakkanen pitivät päivää muutenkin leppoisana.

Ja yhtä syömistä oli sitten loppupäiväkin. Iltapäiväni kului tietysti keittiössä päivällistä valmistellen, mutta ilman kiirettä kuitenkin.



Nuoripari tuli myös syömään ja niinpä istuimme pöydässä useamman tunnin. Tein alkuun fenkoli-kesäkurpitsasalaattia, raikkaan makuista ja helppoa ruokaa. Jogurttikastike todella kruunaa salaatin.

Pääruoaksi valmistin tuttua ja moneen kertaan testattua hapanimelää possupannua  täysjyväriisin kanssa. Se maistui hyvin kaikille.


Jälkiruokana oli uunissa paistettuja banaaneja vaniljajäätelön kanssa. Erittäin makeita ja jotenkin talveen hyvin sopivia.

Päivällinen: 1000 kaloria.

Ja siinä olikin kaikki, muuta en sitten ehtinytkään (syödä).

10 kommenttia:

  1. Olipas teillä herkkuja. Maistuis kyllä mullekin.

    VastaaPoista
  2. Hyvä ruoka, parempi mieli. Voidaan varmaan sanoa myös: hyvä ruoka, paljon kaloreita?

    VastaaPoista
  3. Nämä sinun kuvasi -aaahh!Ihania ja ruokapuolikin kuulostaa todella hyvältä.

    VastaaPoista
  4. Ihana keväinen postaus ja elämäniloinen " mässäilystä" huolimatta! Nautinnot tekee arjet sunnuntaiksi ja sunnuntait juhannuksiksi!

    VastaaPoista
  5. Lopeta kiusaaminen aloitin itse tänään rasvanpoiston, vihreää teetä aamusta iltaan ;))

    VastaaPoista
  6. Nälkä täällä tulee ja mielihalut täyttävät pään. Noudatan supertiukkaa punaista lankaani
    500kcal/pvä. Lieneekö edes terveellistä, joku kysyy. No oloni on hyvä, mutta mielitekoja paljon.

    VastaaPoista
  7. Nam ruoka, yök kalorit. Lapsellisen uhmakkaasti nautin paljon hiilareita eli herkkuja keskitalvella ja liikun sitten niin paljon kuin kykenen.

    Kuvasi ovat tosi kauniit taas, mutta ihan noin keväiseltä ei vielä tunnu, olihan taas hyytävän kylmä aamu.

    eikka

    VastaaPoista
  8. Arleena, täytyy sanoa, että sunnuntai-aterian kaloripitoisuus vähän järkytti. Melkein en uskonut.

    Aikku, olet oikeassa, paljon kaloreita. Ehkä sen sunnuntaisin kestää...

    Pikkujutut, kyllä nuo kukat värileikkiä elämään tuo, varsin tervetullutta talvella.

    Anna, ihan aisoissa on muu syönti pysynyt, joten sunnuntaimässäily ei ehkä kostaudu.

    Ari, sullahan kova kuuri on! Tai paasto siis, siihen minusta ei ikinä olisi. Lycka till!

    Rva Pioni, nyt vasta tajusin sen punaisen lankasi! Olen miettinyt, mikä se mahtaa olla, missasin varmaan jonkun kirjoituksen;)Eli onnea tiukalle kuurile, sillä tulee taatusti tuloksia nopeasti.

    Eikka, kylmää oli, mutta aurinkoistakin, toivotavasti myös teillä. Mies paleli tänään Ähtärin eläinpuistossa, siellä oli ollut -20 astetta.

    VastaaPoista
  9. Tuo salaatti on testattu, ihanaa on. En vain aina muista tehdä sitä kun usein ei ole aineksia eli sitä fenkolia.

    VastaaPoista
  10. Sooloilija, fenkolia tulee harvoin ostettua, mutta yllättävän hyvää se on sitten kun tekee siitä ruokaa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...