maanantai 24. tammikuuta 2011

Lumimetsä



Lunta on tullut ja umpimetsäänkin aika paljon. Polku on tallautunut, mutta silti hanki ylettyy melkein polven korkeudelle. Sauvat uppoavat kävellessä syvälle, joten ei niistä suurta hyötyä ole muuten kuin mäessä. Ja niitähän täällä on kiitettävästi pienimmässäkin metsässä.


Mies menee yleensä kaukana edessä, kun minä hidastelen pikkukameran kanssa. Koira sentään jää odottamaan emäntääkin.



Nyt on taas työviikko, joten ulkoilut jäävät vähiin. Yritän silti vääntää itseni ainakin joka toinen ilta liikkeelle. Luvattu.

17 kommenttia:

  1. Lumi on niin kaunista! Lumisessa metsässä kävely on jotenkin meditatiivista. Koirakin on nostanut kuononsa ylös kuin ihaillakseen luonnon harmoniaa (vaikka nenään varmaan kuitenkin osuu jotain paljon proosallisempaa.)

    VastaaPoista
  2. Huikaiseva kuva tuo ylimmäinen. Ihanaa ja kaunista lunta on nyt kaikkialla. Pieni koirulikin on ilmeestä päätellem ihmeissään tällaisesta lumimäärästä.

    VastaaPoista
  3. Hienoja kuvia, ihan kuin olis mustavalkoisia. Nyt on jo toinen harvinaisen kaunis ja lumekas talvi peräkkäin.
    Meri

    VastaaPoista
  4. Ja nyt vasta huomasin eilisen postauksen, ihailin kauan värejä nautiskellen. Kaunista!
    Meri

    VastaaPoista
  5. Talvi on parasta lumetettuna, hyviä ikuistuksia.

    VastaaPoista
  6. Oi... Näitä ihastuttavia maisemakuvia katsellessa mieli tyyntyy... ja sitten tulee ikävä metsää :)

    VastaaPoista
  7. Teilläpäin on upeat maisemat - meillä tuli vain pari senttiä lunta ja lumikeot ovat mustavalkoisia. Kaupungissa lumesta tulee aina likaista. Lenkki joka toinen ilta on ihan hyvä tahti ja sullahan on tuo suloinen koirakaveri, jonka vuoksi sitä tekee joka ilta pienen happihyppelyn.

    VastaaPoista
  8. Arleena, tämä talvi on ollut ihana tähän asti. Huoltoyhtiö kun hoitaa lumityöt;)

    Ina, tuolla metsässä on niin hiljaista, kun lumi eristää kaikki äänet. Vain tikan naputus kuului jostakin puusta.

    Manteli, koira rakastaa lunta ja lumessa möyrimistä. Metsässä saa vielä usein olla irti.

    Meri, noita lumisen metsän värejä ei saa oikein aidosti ainakaan pikkukameralla tallennetua. Mutta tiedetäänhän me, miltä metsässä näyttää:)

    Ari, nyt on pehmeän näköistä, kun pakkaslunta on satanut jatkuvasti lisää.

    Kati, metsässä suomalainen tuntee olevansa turvassa ja kotonaan, sen täytyy olla meillä jo geeneissä. Kaupunkilaistyttö minä olen, mutta silti.

    Iinuska, me asutaankin esikaupungissa ja metsä on tien toisella puolella. Täällä metsäsuomessa niin on toisaalta ihan kenellä tahansa;)

    VastaaPoista
  9. Ihana metsä!

    eikka

    VastaaPoista
  10. Eikka, se on heti tuossa ison tien yläpuolella. Luulee olevansa jossakin kaukana, kun on niin hiljaistakin;) Koiran kanssa on löydetty ihan uusia polkuja.

    VastaaPoista
  11. Nyt on todella kaunis maisema. Eilen kävin Rovaniemellä ja auringon laskiessa oli kuin olisin kävellyt postikortissa. Pakkasta on ollut yli -20 (tänä aamuna -25, Olli ei tykkää).

    VastaaPoista
  12. Aikku, Rovaniemen korkeudella on varmasti upean näköistä, se on jo niin pohjoisessa. Onkin vierähtänyt aikaa kun sinne on ollut asiaa, noin 15 vuotta. Kävin silloin ohikulkumatkalla Arktikumissa kiertelemässä.

    Beth, kiitos!

    VastaaPoista
  13. Mahtava metsä! Pikku koirasta etenkin mahtaa tuntua maailma isolta. Nuista puista kun alkaa lumet pudota niin...

    VastaaPoista
  14. Mahtava satumetsä, jossa varmasti mieli lepää.

    VastaaPoista
  15. Rita, nyt se lauha alkoi, perjantaina, ja lumi alkaa sulaa. Huokaus.

    Sooloilija, lumi eristää ääniä niin tehokkaasti, että luulee olevansa jossakin kaukana ihmistasutuksesta.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...