maanantai 8. marraskuuta 2010

Syy ja seuraus tai ei


Netti poikki jo kolmannen viikonlopun peräkkäin! Nyt ei tullut vieroitusoireita, jos ei sitten tämä punaläiskäinen outo näppylöinti ihollani ole sitä. Oli hyvin rauhallinen ja mukava viikonloppu.

Mies soitti Elisalle maanataiaamuna heti kahdeksalta ja reilussa tunnissa yhteys oli korjattu. Mikä lie ollut syynä, mutta kovin hyvältä ei näytä. Tämän kaapeliyhteyden kanssa on aina ollut tämmöistä. Nyt olisi parasta pysyä kunnossa tai muuten.

Iho alkoi temppuilla lauantaina. Ensin alkoi toinen silmä punertaa, sitten tuli läiskiä niskaan, selkään ja käsivarsiin. Liekö syynä irtokarkki ja jäätelö vai tandoori-maustesekoitus, jolla maustoin kaali-hirvenlihalaatikon lauantaina, mutta syömisiä ensimmäisenä kummiskin epäilen. 

Olen koko syksyn syönyt melko terveellistä, itsetehtyä ja vähähiilihydraattista ruokaa. Mutta nyt viikonlopun ihan mitä vaan. Eipä ole aikakaan parantanut, ei edes antihistamiini.

Ennen sain tällaisia läiskiä stressistä ja hoidatin niitä modernilla vyöhyketerapialla. Siellä ne kaikki aina hävisivät, vaikka olisivat olleet kuinka kauan. Siitä on jo vuosia, mutta pitäisiköhän kokeilla taas.

Kun on vapaaviikkokin.


(Valokuva on poikani Barcelonassa viime kesänä ottama. Tarkoitus oli kuvata  valaistua suihkulähdettä illalla, mutta kamera tarkensikin näihin pisaroihin.)

7 kommenttia:

  1. Vähähiilihydraattinen olisi sopiva. Kunhan vaan malttaisi uhohtaa ruisleivät ja karkit. Tiukkaa tekee, mutta minulla kutinaa jo vähenee... Voi sinäkin paremmin, vältä karkkia! (Sanoo se, joka eilen viimeks ulkoili huoltsikalle?!)

    VastaaPoista
  2. Mulle se on jotenkin sopinut hyvin eikä ole ollut kovin vaikeaakaan, mutta en myöskään ole laihtunut. Karkkiin ei saisi koskaan sortua, siitä tule niin paha olokin.

    VastaaPoista
  3. Karkin kanssa pitää vaan aina välillä muistella miltä se oikein maistuukaan. Hyvältähän se, paitsi, että huono olo tulee vasta jälkikäteen. Sallitaan se meille,joskus.

    VastaaPoista
  4. Mulla on kokemusta perinteisestä vyöhyketerapiasta ja se tuntuu niin mukavalta, että voisin hoidottaa itseäni joka päivä!

    Olen myös vähän "harrastanut" sitä tekemällä toisille. Ja itselle. Itse itselle tehtynä se ei tietenkään ole mikään rentouttava hoito, mutta joskus on pakko vääntyä painelemaan ja hieromaan omia jalkapohjia.

    VastaaPoista
  5. No jopas. Irtokarkeissa on monenlaista lisäainetta ja väriainetta ja maustesekoituksissa taas monta mahdollisuutta niissäkin. Onko se aikaisemmin tullut mistään ruoasta? Sininen väriaine sai meidän kuopuksen joskus aikoinaan punapilkulliseksi.
    Nyt on sitten hyvä syy olla syömättä karkkia kun et voi tietää mikä se niistä on...
    Toivottavasti iho rauhoittuu kuitenkin antihistamiinilla. Ota kaksinkertainen annos.
    Käskee Meri

    VastaaPoista
  6. Viime torstain patsaskuva oli aivan ihana, ja ornamenttikin.
    Meri

    VastaaPoista
  7. Rva Pioni, irtokarkkien seireenilaulu kuuluu oikeastaan vain perjantaisin, kun kauppaan pitää lähteä työviikon jälkeen. Ja useammin kuin kerran se on ollut mies, joka on ehdottanut!

    Tarja, sullakin on kokemusta näistä:) Mutta kyllä hoito tuntuu hoidolta vasta silloin, kun saa sitä joltakin muulta! Moderni vyöhyketerapia on kai fuusioinut siihen vähän muutakin, koska siinä käsitellään muutakin vartaloa. Keskustelulla on myös ollut siinä tärkeä osuus, ainakin minun kokemukseni mukaan.

    Meri, tekee varovaiseksi, kun läiskät eivät häviä. Vahva kortisonivoide vaalensi hieman, mutta kokeilen nyt vielä tuota antihistamiinia uudelleen, kiitos vinkistä.
    Patsas ja kiviornamentit olivat Milanosta Sforzan linnasta.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...