perjantai 15. lokakuuta 2010

Kivaa ja ei


Oli kiva, että luvattua hirmumyrskyä ei tullutkaan, vaan tuli vain kohtuullinen lumisade ja pieni pakkanen. Ja kiva oli sekin, että talvirenkaat oli vaihdettu.

Oli hirveän kiva saada mies takaisin kotiin. Oli myös aika kiva tehdä vain kolme lyhyttä päivää töissä ja jäädä nyt kahden viikon lomalle. Oli kiva katsoa yhdessä tallennuksesta kaksi viimeistä jaksoa Ketonen ja Myllyrinnettä ja hekotella sen oivalluksille.



Potuttaa, kun vasenta reittä särkee lonkasta asti koko ajan. Välillä sattuu selkääänkin. Yöllä kivun saa loppumaan nousemalla ylös.

Potuttaa, kun huomaa todeksi sen vitsin, että jos aamulla herätessä ei satu mihinkään, on kuollut. Potuttaa, kun tiedän melko varmasti säännöllisen jumpan ja venyttelyn auttavan siihen, mutta en saa itsestäni irti.

Perjantai-iltana virkkaan kuitenkin sohvannurkassa ja juon yhden Kukko-oluen. Cool!

 *
 Kuvat eivät ole ihan tältä päivältä, vaan toissa syksyltä.

13 kommenttia:

  1. Potut nurkkaan ja venyttelemään ;)
    Leppoisaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Hui, kun meinasi läikähtää kahvit tiettarille, kun katsoin pari jutta alaspäin olevia kuviasi. Ajattelin, että onpa teidän Vilmalla hulppea asumusto (Turun linna). Sain Pyry-mäyriksen kanssa hilpeät hetket, kun totuus paljastui. Terkkuja myös ritarillesi.

    VastaaPoista
  3. Lepis, panin toimeksi ja venyttelinkin illalla, ja kas, ei kipuja yöllä. Vois kokeilla toisenkin kerran.

    Nettimartta, ehkä en viihtyisi kovin linnamaisissa oloissa;) Kuvat sieltä ovat silti minusta ihania.
    Muuten minun esikoispoikani nimi on Pyry!

    VastaaPoista
  4. Mulla reistailee niska- hartiaseutu aina ja ikuisesti enkä sa sille ikinä mitään tehtyä. Ja tiedän varsin hyvin mitä pitäisi tehdä, mutta varmaan samasta syystä kuin sinäkin jätän tekemättä.

    VastaaPoista
  5. E, arvaan kyllä, että sinua ei taida paljon sauvakävelyt kiinnostaa. Eikä miestäsi senkään vertaa.

    Kaunista ulkoilupäivää sinne kuitenkin! Me käytiin juuri aamulenkillä ja mullahan oli sauvat pitkästä aikaa käytössä.

    VastaaPoista
  6. Kumma, kun sitä ei saa aikasiksi itsensä hoitamista, vaikka kuinka tietää sen hyväksi. Mulla sama juttu. Venytellä tarvitsisi ja lihaskunnosta pitää huolta.
    No hitsi, nyt just poistun tästä lysyistunnasta ja menen lattian rajaan hoitamaan selkääni. Tsemiä sinullekin! Nautihan päivästä ja pidän tänäänkin huolta itsestäsi.

    VastaaPoista
  7. Fyysinen venyttely auttaisi varmaan minuakin. Kiitos taas muistutuksesta. Koitan haravointia ensin... sitten päälle venytän.

    VastaaPoista
  8. Selkäkivun selätystä suunnittelin tähän aamuun, vaan on hirmu suuri urakka saada itsensä VENYTTELEMÄÄN. Mikähän siinä on? Haravavalssi taitaa vaan pahentaa, vaan siihen ryhdyn silti. Siinä on kumma viehätys. Sen päälle maistuu kotagrillissä kärvennetty aurinkokuivattutomaattiparmesantäytemakkara:) On paikallisen lihakaupan oma erikoisherkku. Tykkään, vaikka muuten en tykkää ollenkaan makkarasta.
    Tuo alemman kuvasi värimaailma lumosi minut!! Ahmin sitä vielä hetken ja jatkan matkaa. Kivunlievitystä viikonloppuusi. Kukon sijaan mulla punaviini:)

    VastaaPoista
  9. Ruska, reipas kävely tämänhetkisessä todella raikkaassa säässä tekee tänään hyvää jokaiselle. Haravointi jääköön ensi viikonloppuun, kun jää sulaa.

    Rva Pioni, venyttely unohtuu tosi helposti, vaikka olisi kaivanut tutun ohjelman pöydälle odottamaan. Sitä ei edes huomaa.

    Tinttarus, samassa joukossa siis. Kuulostaa aika hyvältä tuo sun makkarasuunnitelma, sellainen kyllä maistuisi täälläkin;)

    VastaaPoista
  10. Hyvää lomaa, hyvää selkää ja hyvää omaatuntoa sinne sohvannurkkaan; ei sitä aina tarvitse olla reipas.

    VastaaPoista
  11. Tosi nätit kuvat !Leppoisaa ja mukavaa lomaa!

    VastaaPoista
  12. Pari kertaa olen elon aikanani käynyt pitkittyneen issiastyyppisen vaivan kanssa jäsenkorjaajaalla. Kymmenen minuuttia aika kovaa painelua ja hierontaa keski-alaselle. Pari kertaa myös niskan jumitus ja kipuilun vuoksi olen samaisessa käsittelyssä käynyt. Aina olen avun saanut ja vaiva pysyt poissa vuosia. Venytys tekee varmaan myös hyvää kuvaamallase vaivalle. Toivottavasti kipu hellittää.

    VastaaPoista
  13. Pirkko, kiitos, sohvannurkassa olen viihtynytkin erittäin hyvin:)

    Yelian, kiitos toivotuksista! Vanhempia on mukava käydä tapaamassa niin kauan kuin se on mahdollista.

    Rita, niitä jäsenkorjaajia taitaa ollakin juuri Pohjanmaalla, eikö? Hierojani neuvoi tekemään vatsallaan taaksetaivutuksia ja käski miehen painaa kipukohdan puolelta samalla. Se tosiaan auttaa. Rintarankaa hierojani käsittelee myös niksauttamalla, samalla tavalla kuin OMT-fysioterapeutti. Ehkä joskus vielä menen jollekin kiropraktikolle näitten vaivojeni kanssa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...