lauantai 9. lokakuuta 2010

Laatuelokuvaa aikuisille


Viime vuonna tähän aikaan oli vielä lehtiä puissa, kuten kuva näyttää. Nyt pihavaahtera on jo ihan keltainen, se vähä, mitä on vielä lehtiä oksissa kiinni. Ulkohommia olisi siis tiedossa, jos vaan tekijä olisi innostunut. Ostin monta pussillista tulppaaninsipuleitakin jo viikkoja sitten, mutta ehtinee tulla ensilumi ennen kuin saan kaivettua ne maahan.

Kävin pitkästä aikaa lauantain päiväelokuvissa.  Siskon kanssa katsoimme, tai oikeastaan nautimme The Kids Are Alright -leffan. Harvoin saa nimittäin nähdä näin todentuntuista ja aitoa perhe-elämää sisältävää elokuvaa. Siinä ei liikoja selitelty eikä kaunisteltu, eivätkä ihmiset olleet yksiulotteisesti hyviä tai pahoja, kuten sisko sanoi, vaan inhimillisiä ristiriitaisine tunteineen.

Tiedätte varmaan juonen: naispari on hankkinut kaksi lasta saman luovuttajan soluilla, ja lapset haluavat teini-iässä oppia tuntemaan isänsä. Äideiltään salaa he ottavat selville, kuka luovuttaja on, kun vanhempi lapsista tulee täysi-ikäiseksi. Pasmat menevät sekaisin vähän jokaiselta, kuten odottaa saattaa.

Elokuvaa on kiitelty lehdessä kuin lehdessä, siksihän se oli nähtäväkin. Tässä on nyt yksi aika osuva arvostelu.  Ja melko lailla samoilla linjoilla on vakilähteeni  Sooloilijakin.

Oli virkistävää nähdä nämä aidosti ja kauniisti vanhentuneet laatunäyttelijät ihan arkisina naisina ryppyineen ja juonteineen. Toki erinomaisen hyvinhoidettuina ja simpsakoina, mutta emme ehkä kuitenkaan halua nähdä niin todentuntuista elokuvaa sentään...

Mark Ruffalo on minusta aina ollut vähän liian pehmo ja nössö ollakseen makuuni, mutta tässä hän onnistuu tekemään erittäin sympaattisen ja aidon (hyvinsäilynenen) keski-ikäisen sinkkumiehen itsestään.
(Tulee väkisin mieleen, miltä näyttäisi suomalainen versio viisikymppisestä sinkkumiehestä?)

Ja nuori Mia Wasikowska teki minuun lähtemättömän vaikutuksen Terapiassa-sarjan teini-voimistelijana, joka kävi Paulin avulla läpi elämäänsä itsemurhayrityksen jälkeen. Tästä naisesta kuullaan vielä lisää!

7 kommenttia:

  1. Voi, tämän kirjoituksesi myötä tuli ihan ikävä tätä elokuvaa ja sen ihmisiä. He tulivat niin lähelle.

    Mia Wasikowskaan tutustuin minäkin Terapiassa-sarjan myötä, ja hänellä tuntuu nyt olevan kovasti nostetta. Minulla on vieläkin näkemättä Liisa Ihmemaassa (kun innostuskin meni jo vähän ohi..). Tässä Mia on aito, melkein voisi sanoa, että oma itsensä, vaikkei meistä katsojista kukaan tiedäkään millainen hän on oikeasti.. Ja se hänen 'veljensäkin' oli elokuvassa niin lutuinen.

    Ylistyssanoja siis kaikinpuolin, voisin vain jatkaa..

    VastaaPoista
  2. Joo, kummasti jäi mieli vaeltamaan elokuvan ihmisten kanssa, eikä Kalifornian maisemissakaan mitään vikaa ollut:)
    Terapiassa ihmettelin tuo nuoren tytön ihmeellistä eläytymiskykyä. Mutta hän on ilmeisesti synnynnäinen näyttelijä.

    VastaaPoista
  3. Ihana tuo vaahteranlehtikuva! Tänä syksynä meidän vaahteranlehdet muuttuivat heti ruskeiksi?

    Mielenkiintoiselta vaikuttava elokuva.

    VastaaPoista
  4. Rita, näin juuri yhden vaahteran, joka alkoi vasta vähän punertaa latvasta. Ihmeen eriaikaisia ne ovat.

    VastaaPoista
  5. Aivan MAHTAVA vaahtera kuva.Mä huomasin eilen (autosta) että täällä on vasta vaahterat parhaimmillaan. Yritin käydä niitä kuvailemassa viikko sit ja totesin ettei ole kuvattavaa pitäis kai taas rantautua ulos ihan jaloillaan:)
    Hyvää viikon alkua.

    VastaaPoista
  6. Mikä energiapläjäys välittyykään vaahterakuvastasi. Ja nuo värit!! Tuo elokuva täytyy ehdottomasti myös nähdä, kiitos hyvän ja inspiroivan leffaesittelyn!

    VastaaPoista
  7. Henrietta, kiitos! Otin viime vuonna enemmän vaahteranlehtikuvia, nyt on jäänyt vähiin.

    Maaretta, luulen että tykkäisit tuosta leffasta. Se on juuri sellainen liikoja selittelemätön ja aitoudessaan mutkaton.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...