sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Vanhoista kameroista


Ensimmäisellä vaatimattomalla HP-digikameralla vuonna 2004 otettu kuva lähijärveltä. Syyskuun alussa oli näköjään viileitä ja sumuisia aamuja. Kamera kesti kesästä jouluun ennen kuin hajosi. Seuraavana vuonna oli tietysti ostettava uusi ja astetta parempi laite, tällä kertaa Minolta..


Nämä kaksi kuvaa on otettu 2007, myös syyskuun alussa. Vuorossa on kolmas digikamera, tällä kertaa pokkarin ja järkkärin välimuoto Panasonic. Olin tosi ihastunut siihen, mutta niin vaan kävi, että nälkä kasvoi syödessä ja taas seuraavana vuonna oli saatava uusi kamera. Pistin entisen kiertoon.




17 kommenttia:

  1. Kun en asiasta (kameroista) mitään ymmärrä, niin pitää luottaa vain silmiin ja tunnelmaan. Ja tunnelmaa noissa riittää. En erota onko kamera hyvä vai ei, sommittelu ja tunnelma kiinnittävät huomion. Ja sitä kuvissasi on. Pidän edelleen sitä yhtä ruskeasävyistä utuista rantakuvaa ihan parhaana. Olikohan se Oulusta otettu?

    Taulun vois tehä kuvista.

    eikka

    VastaaPoista
  2. Eikka, ihan samaa mieltä sun kanssa, en minäkään erota näistä kuvista, minkälaisella kameralla ne on otettu. Ihan muusta siinä on kyse. Isossa koossa näkyy sitten enemmän eroja.

    VastaaPoista
  3. Ei niitä kuvia pelkällä kameralla oteta, vaan näkemyksellä! Ekassa on sitä eniten kamerasta huolimatta (?).

    VastaaPoista
  4. Kaikki kuvasi ovat hyviä kamerasta riippumatta. Ensimmäisessä on syksyn lopullisuutta, kaikki veneet rannalla sumun ympäröimänä odottamassa talvea.
    Kaksi alempaa ovat rauhallisia ja tunnelmallisia.

    VastaaPoista
  5. Juu, eipä paljon haittaa millä kuvaa jos näkemystä löytyy.
    Ylimmäinen kuva on siis kai vaatimattomimmalla kameralla kuvattu, mutta minusta tunnelmallisin. Sumuja ei koskaan kannata jättää väliin :)

    VastaaPoista
  6. Kaikki kuvasi ovat kauniita - tunnelma niissä on rauhallisen seesteinen. Valokuvassa tunnelman merkitys on tosi tärkeä, laadusta en sitten osaa sanoa.

    Itselleni on riittänyt toistaiseksi tavallinen digikamera, mutta pikkuisen tekisi mieli hankkia järjestelmäkamera, jolla voisi zoomailla kohteita - tämänhetkisellä kameralla zoomailu tekee kuvista epäselvempiä.

    VastaaPoista
  7. Koskettavaa tunnelmaa joka kuvassa, joten sikäli sama millä kameralla otettu. Mutta toki valokuvaukseen liittyy niin paljon ja kameraa vaihtamalla ja oppimalla tulee aina uusia ulottuvuuksia.
    Kiva postausaihe, tekisi mieli itsekin tehdä jonkinmoinen kameraesittely kuvien kera.

    VastaaPoista
  8. Kiitos näistä kommenteista! Kuvan sisältö tulee jostakin ihan muusta kuin välineestä. Valitsin tähän muutaman kuvan, jotka on sattumoisin otettu samalta rannalta. (Ja käytettävissäni on edelleen vain ne kuvat, jotka on julkaistu joskus ennenkin:)

    VastaaPoista
  9. Minusta prosessi on tässäkin asiassa tärkein!
    Toiseksi tärkeää on sitten tuntuma, kun saa pitää kädessään oikeaa kameraa. Palasin nuoruuteeni viime talvena, kun sain pokkarin jälkeen pitää "oikeaa kameraa".
    (Sitten kesän alla sain takaisin nuoruuden näön, kun hankin monitehot).

    Hyviä kuvia kaikki ja ihana katsella, vuosikerrastakaan ei ole minulla mitään väliä. Itsekin tulee selatuksi vanhoja kuvia. Sekin lienee osa mun prosessiani.

    VastaaPoista
  10. Kerropa rakas ystävä!
    Millainen kamera nyt kannattaisi ostaa? Olen harrastanut mustavalkokuvausta tavallisella kameralla samoin kuin tein itse myös kuvat edellisessä elämässäni. Mutta nyt käytössä aivan tavallinen sellanen helppokäyttö kamera jossa ei säätöjä ole juurikaan. Haluaisin kuitenkin sellasen jolla pystyisi edes jollakin lailla "leikkimään". Onko siulla mitään ehdotuksia kameraksi leikki-ikäiselle?

    VastaaPoista
  11. Minullakin vähän kulkee samaa rataa tuo "kamerakierros", mutta
    olen päätynyt siihen, että kevyt
    digikamera on minun käsille paras.
    Painavaa ei enää jaksa kannatella, vaikka se tuntuisi ainoalle oikealle :-)
    Kuvien tulos on silmän valitsemassa tärpin kiinnostavuudessa ja tunnelmassa, kuten kuvistasi näkyy. Upeita kuvia.

    VastaaPoista
  12. Hienot kuvat. Näkyiskö se kameran vaikutus siinä että alin on kuitenkin eniten kuin omilla silmillä kattois?
    Meri

    VastaaPoista
  13. Kyllä minäkin alimmasta pidän eniten, liekö sitten kehittyneestä kuvaajasta vai kamerasta kiinni (molemmista?).

    VastaaPoista
  14. Kuvatessa tekniikka on toki tärkeää, mutta tärkeintä on näkemys siitä, mitä haluaa kuvallaan ilmaista. Valokuvaamisessa tärkeintä on valo. Keskimmäinen kuvasi on kerrassaan loistava!

    VastaaPoista
  15. Monta kommenttia on tämä kuva-asia kirvoittanut, kiitos niistä!
    Nyt on ollut taukoa valokuvaamisessa pitempäänkin, ja jos jotakin olen ottanut, niin pokkarilla.

    Tuulalle sanoisinkin, että leikkimiseen voisi olla hyvä valita joku superzoomi. Ne ovat kevyitä, mutta sisältävät paljon mahdollisuuksia automaattiasetuksilla ja niillä saa hyviä kuvia. Jos siis ei halua ruveta leikkimään isoilla kameroilla ja irtolinsseillä.

    Vai mitä mieltä muut olette?

    VastaaPoista
  16. No mutta kun olen vielä "leikki-iässä", tekee mieli leikkiä. Silloin kun ei digidigiä oltu edes kuultukaan kehitin itse myös kuvat ja nautin suunnattomasti kun pystyin vaikuttamaan asioihin. Mutta sinun kuvat on aivan ihastuttavia, valloittavia ym. Oletko lähettänyt kilpailuihin? Ehkä kuule kantsis, aikuisten oikeesti! Paljon sille siun setille on tullut hintaa? Millaset kuvan käsittelyohjelmat siulla on koneella, mistä hommannu, paljon menee aikaa opetteluun, siis kaikkee mahdollista tietoa mistä lähteä liikkeelle kun on tottunu läträämään niitten litkujen kans' ja nykyisinhän ne ei edes tunne niitä...

    VastaaPoista
  17. Kiitos kehuista, Tuula! Sulla on sellaista kokemusta, mistä minä en tiedä mitään, nimittäin kuvien tekemisestä itse. Vanhemmillani oli mustavalkoaikaan järjestelmäkamera ja sillä otimme kuvia jo lapsena.

    Mulla on aika yksinkertaiset vehkeet. Ostin pari vuotta sitten Nikon D80-paketin 18-135 mm linssillä. Se maksoi noin 800e. Viime talvena hankin hyvin käyttökelpoisen Nikon 50mm f/1.4D -objektiivin edullisesti englantilaisesta nettikaupasta ja Nikonin SB 600 irtosalaman. Kumpikaan ei ollut kovin kallis. Ja molempiin linsseihin on polarisaatiosuodattimet. Sitten isompi ja pienempi kameralaukku...Kyllä näitä tarpeita on jatkuvasti. Nyt pitäisi talveksi saada jostakin toinen irtosalama, kun menen valaisun jatkokurssille.

    Kuvat käsittelen ilmaiseksi ladattavalla Picasa 3-ohjelmalla. Meillä oli ennen Photoshop, mutta en jaksanut koskaan opetella käyttämään sitä.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...