torstai 2. syyskuuta 2010

Mistä on kyse?


Ostin loppukesästä uuden maton makuuhuoneeseen. Aika nopeasti Vilma oli käynyt tekemässä pieniä pissejä matolle sinne tänne. Muutenhan se ei tee enää sisälle edes pitkinä yksinäisinä päivinä, ja hädän  tullen osaa pyytää ulos. Se saattoi käydä pissimässä matolle joskus jopa pian ulkoa tultuaan.

Koska matto alkoi haista, vein sen pesulaan. Viime perjantaina levitin puhtaan maton puhtaalle lattialle vähän ennen kuin viikonloppuvieraat tulivat. Vuorokauden kuluessa neiti oli käynyt tekemässä viidet lirkut eri puolille mattoa!

Nyt tarvitaan teidän koiraihmisten apua ja mielipiteitä: mistä on kysymys? Mitä pitää tehdä?

Emme ole itse keksineet muuta selitystä kuin että matto on pehmeä ja muistuttaa ehkä koiran mielestä nurmikkoa. Muut matot ovat selvästi kovempia ja sileämpiä.

Tästä on tultu pitkä matka

14 kommenttia:

  1. Tuula ja Riitu2.9.2010 klo 18.32

    No ohoh,
    meillä on myös "nurmikko"mattoja, mutta ei ole kyllä tapahtunut mitään vahinkoja. Oisko Vilmalla syytä osoittaa mieltään jostain? Meillä lähinnä matot toimii ruokaliinana johon pyyhitään suu ruokailun jälkeen ja vain ainoastaa nurmimatto kelpaa asiaan, ylimääräiset esineet työnnetään tyylikkäästi syrjään..joten meidän matot haisee enemminkin vanhalle piimälle, raa´alle jauhelihalle, lohelle jne. liekö sitten parempi haju enpä tiiä...

    VastaaPoista
  2. Enpä osaa sanoa yhtään mitään. Meilläkin on yksi nukkamatto; siihen pyyhitään naamaa ja hinkataan mahaa ja kuivataan selkää, mutta ei pissata.

    Toivottavasti jollakin on antaa viiden pisteen vinkkejä.

    VastaaPoista
  3. Voi hyvänen aika, mikä hellyyttävä vaavi tuossa alemmassa kuvassa :D Olisikohan siinä matossa joku erikoinen ominaishaju, joka ärsyttää Vilman merkkausaivoalueetta. Meillä eivät koiruudet ole pissineet sisälle, paitsi kerran poikakoiruus lirautti sisällä talossa, jossa asui kissa.

    VastaaPoista
  4. Tuula, yritin miettiä jotakin yhteistä tekijää, milloin Vilma olisi käynyt pissimässä matolle, mutta en keksinyt. Silloin se saattaa muulloinkin pissata sisälle, kun Luna on meillä. Vilma käy silloin juomassa molempien kupista vettä usein ja ilmeisesti liikaa. Mutta tälle uudelle matolle se on käynyt ikäänkuin merkkaamassa jotakin.

    Olli, tuolla matolla on ollut hyvä myös piehtaroida. Muuten Vilma ei ole keksinyt vielä ulkona missään hajuissa piehtaroimista.

    Ruska, haju voi olla syynä, joskin mietin, miten se jatkui vielä pesun jälkeenkin.

    VastaaPoista
  5. Entäs, jos vaihtaisit maton johonkin eri paikkaan ja katsoisit, jatkuuko merkkailu?

    (seilaan tässä eri käyttäjätunnusten välillä... laitoin omaan blogiin kuvia juomaveden hakumatkasta - kaikkialla kun vesi ei vielä tule kraanasta)

    VastaaPoista
  6. Tuula ja Riitu2.9.2010 klo 21.59

    Ole onnellinen ettei Vilma piehtaroi missään ulkona... Riitu on kyllä keksinyt sen. Omenan haku matkalla piehtaroi kompostijätteissä, mummolan talon päädyssä on joku valkoinen läntti jonka ohi ei päästä heittäytymättä kylelleen... argh! Kuollut siili oli kuitenkin vissiin liian piikikäs ;p Mutta ei se mitään, entinen koira keksi mökkimme naapurin laitumen ja siellä ah niin ihanasti tuoksuvat lehmän läjät, arvannet seuraukset. Ei auttanut mäntysuopa eikä hajusteelliset shamppoot, koiraa uitettiin kaksi päivää järvessä pesten kaikilla mahdollisilla pesuaineilla!

    VastaaPoista
  7. Viidet lirut vuorokaudessa samalle matolle! Veikkaukseni on, että Vilma osoittaa mieltään. Kokemukseni mukaan mäyräkoira kykenee tähän vallan mainiosti. Ilmeisesti uusi matto ei Vilmaa jostain syystä miellytä ja tällä tavalla se yrittää saada viestin perille. Vai vietiinkö uuden maton alta pois entinen, Vilmalle mieluisampi alusta?

    VastaaPoista
  8. En osaa ottaa kantaa tuohon pissausasiaan. Nettihaulla joitakin vastauksia saattaa löytyä.

    Hyvää viikonloppua kuitenkin!

    eikka

    VastaaPoista
  9. Aikku, tuota maton siirtoa toiseen huoneeseen aion kokeilla -kunhan taas pesetän sen ensin. Tänään tuli taas yhdet pissit...

    Tuula, voin hämärästi kuvitella, millaista on pestä p-hajua koirasta pois. Sitä ei ole vielä tarvinnut täällä tehdä.

    Ina, pentuaikana Vilma sekä pissi että puri monta mattoa, joten ne ovat olleet meillä vähissä. Nyt vasta uskalsin ostaa uuden makuuhuoneeseen. Jotakin juuri tähän mattoon liittyvää sen täytyy olla.

    Eikka, netistä löysin pissatulehduksen yhdeksi mahdolliseksi aiheuttajaksi. Uskoako sitä, kun tavallisesti päivät menevät hyvin...

    VastaaPoista
  10. Voisiko matossa olla joku säilöntäaine tai muu kemikaali, joka haisee koiran nenään? Tuli vaan mieleen, kun työkaveri sai aikoinaan kamalan silmätulehduksen ja vesinuhan ja syylliseksi paljastui Jyskin satiinilakanat, jotka rouva oli laittanut ilman pesua sänkyynsä...

    VastaaPoista
  11. Sanna, mulle on käynyt samalla tavalla kerran jostakin halpiskaupasta ostetun tyynyn kanssa: yskin hullun lailla koko yön.
    Mutta voi siinä matossa olla joku sellainen haju vielä pesun jälkeenkin, että se houkuttaa lirauttelemaan siihen. Saa nähdä nyt, kun vien sen uudestaan pestäväksi.

    VastaaPoista
  12. Voi olla että "nurmikkomatot" vaan houkuttaa joitain koiria, pitävät niitä nurmikkona sisällä. Anopin koira on tykästynyt meillä olevaan "nurmikkoon", sisälle päästyä sinne suoraan. Oma koira ei ole onneksi innostunut tästä sisänurmesta. Mutta meidän koiralla on kyllä taipumusta eroahdistus pissoihin, se on erilaista käyttäytymistä.

    VastaaPoista
  13. Tarja, tervehdys! Kävin ihailemassa hienoja valokuviasi ja laitoin blogisi seurantaan.

    Yhteen aikaan Vilma kävi pissimässä kylpyhuoneeni matolle heti, kun olin tuonut maton pesusta lattialle. Siinä saattoi olla sama nurmikkoilmiö.

    VastaaPoista
  14. Minusta sinulla on hienoja kuvia, onneksi törmäsin tähän blogiisi viikonloppuna ja ihastuin kyllä heti.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...