lauantai 11. syyskuuta 2010

Hevimies ja Huulipunaminä

Tuntuu ihan oudolta, kun ei ole tehnyt mieli tarttua kameraan pitkään aikaan. On ehkä ollut muutakin tekemistä, kuten kiireellistä televisionkatselua ja kutomista iltaisin. Ja lauantaina on ihan välttämättä aina lähdettävä kaupungille tai kaupoille joka tapauksessa jotakin toimittamaan.Tänäänkin toimitettiin kolme tuntia ja saatin hyviä päätöksiä aikaankin.

En ole vieläkään päässyt omalle koneelleni, kun sitä reititintä ei ole. Eikä langatonta yhteyttä tulekaan, ennen kuin Elisan viihdepaketti saadaan kytkettyä joskus viikon päästä.; mies lankesi siihen, kun pojillakin on. Tietysti voisin kytkeä tämän pöytäkoneen johdon omaani, mutta se ylittää tämänhetkisen kapasiteettini sen verran reilusti, ettei tule tehtyä.

Täällä työhuoneessa kuuntelen musiikkiakin, mitä en omalla koneellani koskaan tee. Nyt soi Saden Soldier of Love. Rauhallista, kaunista, mutta hiukan monotonista on Saden musiikki minusta aina ollut.

Keittiössä on usein levyt tai radio soimassa ruokaa laittaessa tai leipoessa. Nipussa päällimmäisenä on ollut koko kesän Chisun molemmat levyt, joista nautin tosi paljon. Hän on mahdottoman monitaitoinen ja herkkä muusikko. Siellä soi usein myös Miles Davisin Kind of Blue tai Bitches Brew, vanhoja, mutta minulle uusia. Joskus Jose Gonzales tai Jenni Vartiainen.

Olohuoneen pinossa on päällimmäisenä on ollut pitkään Loirin Hyvää puuta, nyt lisäksi taas Kate Bushin Aerial  ja MGMT. Meidän Hevimies ei kuuntele levyjä kotona, vaan autossa. Joka aamu hän valitsee levyhyllystä huolellisesti kaksi cd:tä salkun sivutaskuun. Toisen  ehtiin kuunnella menomatkalla ja toisen tulomatkalla. Järjestelmällinen mies, tekee aina näin.

Hevimies ja Huulipunaminä ei mennä puolukkametsään kuin valokuvausmielessä. Saatiin kumpikin lapsena tarpeeksemme, kun oli pakko. Ostimme siis puolukat tänään torilta.

9 kommenttia:

  1. Autossa ja leipoessa tulee kuunneltua musiikkia. Vaikka juutuupi ois tässä koko ajan hollilla, harvoin tulee sieltä soitettua taustalla. Paitsi eilen fiilistelin David Bowien tuotannolla ja tietenkin Pink Floydilla. Sieltä löytyy herkkupaloja, imaisee mukaansa kun aloittaa. Kate Bushia voiskin kuunnella vaihteeksi.

    eikka

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniita ja värikkäitä syyskuvia, puolukat on meilläkin vielä hakusassa, mutta kai yritämme vähän niitä poimia.
    Sinulla on paljon musiikkia, minä en ole pitkään aikaan hankkinut. Töissä kuuntelen mediaplayerin kautta klassista, mutta huomasin, että siellä samat kappaleen soivat päivästä toiseen. Tällä hetkellä opettelen kuuntelemaan Sibeliusta, hänellä on pajon kauniita sävellyksiä, mutta joihinkin menee aikaa päästä sisälle.

    VastaaPoista
  3. Kuuntelen usein musiikkia Ollin kanssa lenkkeillessä. Tämän hetken ykkönen on ruotsalainen Salem al Fakir (Keep on Walking soi silloin tällöin radiossakin). Muuten kuuntelen hyvin paljon samaa kuin kuopus: 30 seconds to mars siivittää myös askeleen menoa mallikkaasti.

    Joululauluaikaa odotan innolla. Viime vuoden suosikki oli David Archuletan joululevy ja tietenkin Loirin Sydämeeni joulun teen tekee aina joulun minunkin sydämeeni.

    VastaaPoista
  4. Mukavalta kuulostavaa menoa sinulla. Oi, olipa kiva kuulla Sadelta uudenpaa musiikkia! Aikoinaa meillä myös soi Sade alvariin. On yks CD vieläkin autoni poksissa. Huomaan tyttärenkin saaneen vaikutteita ja kuuntelevan Sadetta. Miles Davis kuuluu samaan kuningas kastiin aikalaisensa Bill Evansin kaa.

    Mies meillä yleisurheilu- ja jalkapallotietämyksen lisäksi hallitsee hyvin kaikenlaisen nimimuistin. Minä vain nautin hyvästä musiikista enkä aina muista edes esittäjää nimeltä.
    Musiikinkuuntelulla on kyllä vahva sija ja merkitys elämässä.

    VastaaPoista
  5. Kauniita syksyisiä kuvia. Sade on sellainen laulaja, mistä minäkin tykkään - samoin Jenni Vartiainen. Nyt olen kuunnellut Laura Närhen uutta levyä, ja se on ollut iloinen yllätys. Yleensäkin on mukava kuunnella musiikka laidasta laitaan ;)

    VastaaPoista
  6. Minä kuuntelen musiikkia kaikkialla, aamulla töihin valmistautuessa, työmatkalla, usein töissäkin, kotona töiden jälkeen (joskin kotona tulee kuunneltua ehkä kaikista vähiten). Parhaimmalta musiikki kuulostaa autossa kuunneltuna, mutta kivointa sitä on kuunnella itsekseen ja silloin kun puuhaa jotain. Yhtenä aamuna unohdin iPodin kotiin töihin lähtiessä ja meinasi tulla itku.

    VastaaPoista
  7. Luonto kutsuu kuvissasi.
    Puolukat ostamme ensi viikolla.
    Viikonlopukuksi tuli ostettua pienet maistiaiset jo.

    VastaaPoista
  8. Olen aina pitänyt Saden musiikista, mutta Kate Bush on ollut vielä läheisempi. Meillä on hyvä musiikkimaku! :)

    Mun ei tarvitse mennä puolukkaan tänä vuonna, sillä vanhoja varastoja on runsaasti. Se on hyväkin, sillä puolukkaa on täällä tosi huonosti.

    VastaaPoista
  9. Hups, olen unohtanut kommentoida tänne loppuun! Aloitin jo kerran, jäi kesken.

    Siis kiitos teille näistä mielipiteistä.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...