torstai 30. syyskuuta 2010

Matkan varrella silmään osunutta


 

Puusta tehty kuningas ja katajapaneeli Käsityön museosta. Ovi tätini vierastalosta.



Tämä seinä on jostakin muualta.


keskiviikko 29. syyskuuta 2010

Punaista ja vihreää


Otin eilen pitkästä aikaa isomman kameran kaulaan koiranulkoilutuskävelylle. Koska Vilman piti olla kiinni eikä se suinkaan ollut paikoillaan, kuvia piti ottaa enimmäkseen yhdellä kädellä. Siitäkin huolimatta huomaan, että paremmalla kameralla saa parempia kuvia.



Että voi ihan tavallinen pensasaita näyttää hyvältä!

Loppui vissiin kohteet.

tiistai 28. syyskuuta 2010

Aurinkoista


Syksyinen  viikonloppumatka Satakuntaan siskon kanssa teki hyvää. Nuorin tätimme, joka on vain kymmenen vuotta meitä vanhempi, asuu nykyisin maalla miehensä kanssa. Metsän keskellä on yksi hyvin vanha hirsitalo ja toinen uudempi, sekä lukematon määrä erilaisia piharakennuksia savusaunasta grillikotaan, liiteriin, autotalliin ja niin edelleen.




Meitä passattiin ja hemmoteltiin viimeisen päälle ja otimme kaiken onnellisina vastaan. Mieleenpainuvin kokemus oli savusauna, taas kerran. Se nielaisi mustaan ja lempeään syliinsä kuin sadussa. Vain muutama tuikku paloi ikkunalla, ja kiukaan pehmeä lämpö levisi vähitellen koko ruumiiseen. Olisi ihan hyvin voinut kuvitella näkevänsä tonttuja ja muita satuolentoja. Tai astuvansa ovesta suoraan Vuorenkuninkaan luolaan.

Tämä on maakellarin katto, luulisin.


Sininen kiikku




Kymmenen tunnin yöunet vanhassa hirrentuoksuisessa vierastalossa, täydessä hiljaisuudessa oli myös aika kivaa. Hyvää ruokaa, antoisia keskusteluja, sieniretki ja kaunis auringonpaiste kruunasivat tämän viikonlopun.


Kaksi päivää olen vain ollut kotona. Vilman kanssa olemme köpötelleet lyhyitä lenkkejä, mutta mihinkään muuhun minusta ei ole ollut. Valokuvia on tietenkin pitänyt käsitellä.



Huomenna töihin. Ehkä sitä taas jaksaa.

torstai 23. syyskuuta 2010

Jos metsään haluat mennä nyt


Olen lähdössä viikonloppuna länsirannikolle sukuloimaan, tosin siskon kanssa Mondeolla eikä tuolla parituhatta vuotta vanhalla kiinalaisella kulkupelillä. Perillä odottaa mukavan pariskunnan lisäksi norjalainen metsäkissa, joka näyttää hurjan pelottavalta haukotellessaan. Noilla hampailla tehdään metsäkissan hommia, metsän keskellä hirsihuvilassa kun asutaan.


Mutta kun vanha kissanpelkääjä uskaltaa upottaa sormensa sen turkkiin, se tuntuu ihanan untuvaiselta ja silkinpehmeältä.

Töissä on ollut harvinaisen kiva viikko: sopivasti hommaa, ei minkään valtakunnan kiirettä ja vanha kaarti koolla. Olemme tehneet yhdessä töitä parikymmentä vuotta, tosin monessa eri osoitteessa ja vasta kuusi  viimeistä vuotta kaikki uusissa tiloissa yhdessä. Vuorotellen kyllä väsytään ja otetaan erilaisia vapaita, mutta toistaiseksi kaikki ovat halunneet tulla takaisin.


Mutta ensin on vielä koulutuspäivä perjantaina, sitten poika ja miniä tulevat viikonlopun viettoon tänne. Aion tehdä illalliseksi munakoiso-mozzarellavuokaa tomaattikastikkeella. Näin ohjeen elokuun Gloriassa, jossa se oli tanssija Kare Länsivuoren suosikkiruoissa. Sen kanssa sopii toivottavasti kesäkurpitsa-fenkolisalaatti. Nämä ovat melko nopeita ruokia ja ihan varmasti hyviä.


Lokoisaa viikonloppua kaikille muillekin!

tiistai 21. syyskuuta 2010

Yksi asia kerrallaan

Sataa, huusholli on sekaisin, päivät menevät töissä, perjantaina tulee vieraita ja viikonlopuksi lähden itse kyläilemään. Mitähän keksis? 

Mitäpä muuta kuin ei mitään. Uutta telkkaria on kiva katsoa ja siinä samalla virkata. Voi antaa kaikkien hommien odottaa viime tippaan, sillä tavalla olen klaarannut ennenkin.

Riittää kun katson miehen touhotusta. Hän on asentanut televisiota, sen jälkeen siihen viihdepakettia ja puhuu itsekseen koko ajan. Välillä kiroilee niin, että säikähdän. Onneksi hän suostui eilen pyytämään poikaa apuun joitakin monimutkaisia säätöjä tekemään.  Myönsi jopa, ettei olisi kaikesta itse selvinnyt. Siitä huolimatta hän puhua pälättää tästä aiheesta koko ajan.

Kivahan se on, että mies puhuu, kaikenlaista kun on tullut valitettua. Mietin kuitenkin, olenko itse samanalainen, että päähän mahtuu vain yksi ajatus kerrallaan. Mikä milloinkin.

*

Kuvassa Joan Mirón ja Picasson maalaukset jääkaappimagneeteissa. Itse maalaukset näin Milanossa.

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Raikkaita tuulia


 Syyskuun innostuneessa ilmapiirissä yksi suuresti odottamiani kohokohtia oli tämän viikonlopun sisustuskurssi. Tiedossa oli kaksi päivää asiaa, joka on aina kiinnostanut todella paljon. Ei vaan ole koskaan ennen osunut silmääni, vaikka tätäkin kurssia on kuulemma järjestetty useampanakin vuonna.

Sain paljon sitä, mitä olin odottanutkin. Kovin paljon ei kuuden tunnin päivissä ehdi mistään asiasta kertoa, mutta porukka oli kyllä aktiivista ja innostunutta. Eilisen kotitehtävänä oli ottaa kuvia sisustettavasta kohteesta, mikä tarkoitti tietenkin aikamoista siivoamista. Valokuva kun armotta paljastaa kaikki puutteet ja kaiken senkin, mitä ei itse edes näe arkielämässään.


Olin valinnut omaksi kohteekseni makuuhuoneen värityksen saattamisen tasapainoon. Sitä olen pähkäillyt jo kauan, enkä ole osannut valita väriä takaseinään ja verhoihin. Vielä akuutimpi kohde ilmaantui, kun eilen kannettiin sisään uusi televisio. Toki sekin oli ollut tiedossa jo aiemmin ja tasoja oli katseltukin, mutten osannut päättää mitään.

Ilta vierähti pitkälle yöhön, kun kuvasin huoneita ja selailin lehtiä leikaten mieluisia värejä ja sisustuksia talteen.  Yhtä ja toista oli vuosien varrella tullut otettua jo talteen; sillä tavalla suunnittelin aikaisemmat remonttini., mutta oli päässyt tämä juttu unohtumaan.

Mahdottoman kivaa hommaa, mutta meni kaikessa tohinassa vähän ylirasituksen puolelle. Kun vielä pikkukoirallamme on ollut kohta viikon ajan jokseenkin vilkas suolentoiminta, joka aktivoituu joka yö, sai heittää hyvästit kunnon yöunille. Viime yönä tuli kolmet lörtsyt, aina eri paikkoihin. Loppuajan kaksi pikkukoiraa vuorotellen painautui kiinni kylkeen tai kömpi jalkojen väliin. Ajattelin välillä nakata kummankin lattialle ja potkaista kuorsaavan miehen sinne perässä.

Ellen Thesleffin maalaus on jääkaapin ovessa isona postikorttina

Niinpä piti lähteä päänsäryssä tämän päivän kurssilta kesken pois potemaan kotiin. Juuri siinä vaiheessa, kun olisi alettu työstää kartongille omaa suunnitelmaa. Mutta ei auttanut kuin ottaa migreenilääkettä ja unta palloon, ja lisää lääkettä iltapäivällä.

Nyt on kuitenkin aineistoa kerättynä ja tiedän, mitä alan tekemään tulevan viikon iltoina. Ehkä tästä vielä syntyy valmistakin, ja toivottavasti pian.


***
Sain nuo kirpakanpunaiset omenat yhdeltä ystävältä, jonka puu oli vieläkin punaisenaan. Kerrassaan herkullisen värisiä ja aivan yhtä hyvän makuisia!


perjantai 17. syyskuuta 2010

Sataa, paistaa, sataa, paistaa




Näitä suloisia punahattuja nousee nyt kilpaa joka puolella. Kun olen kotona, vaatii Vilma ulosmenoa kolmen-neljän tunnin välein, ja minähän vien, kun en ole kovin innokas muuten leikkimään sen kanssa. Siinä tulee ihailtua kärpässieniä tienvarsilla ja metsissä monta kertaa päivässä. Taskussa on vain kännykkä, joten kuvien laatu selittyy sillä. Siinä ei viisi megapikseliäkään auta, kun Nokian kännyköissä vaan on melko huono kamera.


Eilen löysin myös kolme pientä, tummaa ja selvästi vasta noussutta herkkutattia paikoista, joissa niitä ei ennen ole kasvanut. Aitoja kivitatteja, tuskin huomattavia värinsä takia. Pakkohan nekin oli noukkia mukaan, vaikka taskussa oli vain koirankakkapussi, käyttämätön siis! Niistä loihdinkin tänään lounaan.


Olin suunnitellut täksi päiväksi pitempää metsäretkeä sienikorin kanssa, mutta haaveeksi jäi, kun onkin sadepäivä. Sateisen viikon sopivana ajanvietteenä kävin maanantaina koko kropan hieronnassa ja keskiviikkona pitkässä kasvohoidossa. Se olikin niin ihana, että lähes nukahdin japanilaistyylisen musiikin soidessa ja nuoren naisen hieroessa vielä hartiat ja päänahankin.



Ulos pitäs, pitäs ulos.

torstai 16. syyskuuta 2010

Kahdenlaista rakkautta


Tämä kuva on peräisin jääkaapin ovessa olevasta kortista. Maalauksen näin oikeasti keväällä Breran taidemuseossa Milanossa ja se jäi mieleen harvinaisen elävänä kuvana. Tekijä on 1800-luvulla elänyt italialainen Francesco Hayez. Tässä kuulemma henkilökohtainen rakkaus ja isänmaanrakkaus kohtaavat ja kuva oli hyvin suosittu Italian yhdistymispaineitten aikaan 1800-luvun puolenvälin jälkeen.

En kyllä tiedä, mistä se isänmaallisuus on kaivettu, mutta tässä oli spontaania tunnelmaa ja aitoa intohimoa, joka imaisi katsojan  välittömästi mukaansa. Jäi silti vielä aikaa tarkastella naisen pukua ja sen silkkiä, joka näytti aivan käsinkosketeltavan aidolta! 

Brerassa koin saman kuin useita kertoja aikaisemminkin: kun raskaitten uskonnollisten aiheiden jälkeen 1300-luvulta lähtien tultiin 1800-luvun saleihin, tuntui kuin olisi päästy vihkoinkin päivänvaloon ja nykyaikaan. Kuviin alkoi ilmaantua keveämpiä värejä ja enemmän valoa, perspektiiviä ja elämää.

Tämä on siis umpiamatöörin mielipide, en ole yhtään perehtynyt taidehistoriaan, olen vain kuvien kuluttaja ja paatumaton nautiskelija. Mitä mieltä te muut olette?

Avasin sitten lopulta sen jääkaapin oven ja kaivelin ainekset omenapiirakkaan. Se kun on tämän sesongin ehdoton suosikkini, vaikka oikeasti minun ei pitäisi leipoa enää yhtään mitään. Oli nyt kuitenkin tullut kopioitua ohje tähän Ulla Svenskin Omenapiirakkaan, jonka pohjataikinaan käytetään valkosuklaa-limerahkaa. Kuinka nyt sellaista kiusausta voisi vastustaa!



Emme valita, mahdottoman hyvältä maistui leivontapäivänä. Ei mene silti omiin suosikkeihini. Hyviä omenapiirakkaohjeitakin on paljon tallessa, joten voisin kaivella välillä niitä vanhojakin.

tiistai 14. syyskuuta 2010

Klassikoita sunnuntaiksi


Innostuin lauantaina Kodin ykkösessä käydessäni näistä valkoisista klassisista keramiikkavuoista. Tällainen piirakkavuoka minulla on aina ollut, mutta ei juuri nyt moneen vuoteen. Taisi tulla edelliseen joku halkeama pohjaan. Salaattia varten taas olen etsiskellyt valkoista laakeahkoa astiaa, mutta ihastuin nyt tähän röpelöreunaiseen kulhoon. Vähän korkea on se on ja kuvassa näyttää jotenkin vinolta. Vääristääkö pokkarin linssi vai mitä, en nimittäin ole muuten huomannut siinä mitään. Kumpikin maksoi vielä alle kympin.


Sunnuntaina oli sitten keksittävä käyttöä sienisaaliille ja vuoalle, ja siitähän tuli sienipiirakka. Käytin samaa Pastanjauhajien ohjetta kuin aiemminkin, mutta jätin juuston pois ja käytin kermana Valion kolmen juuston kermaa. Samoin persiljan tilalla käytin tilliä kokeeksi, ja se toimi yllättävän hyvin tattien ja kehnäsienten kanssa. 

Eniten pidän piirakan rapsakan kevyestä pohjasta:
3 dl sämpyläjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
3/4 dl juoksevaa margariinia
3/4 dl maitoa
Kuivat aineet vain sekoitellaan toisiinsa, lisätään kosteat ja sekoitetaan nopeasti taikinaksi. Taputellaan sitten taikina voideltuun piirakkavuokaan ja esipaistetaan 200 asteessa 10 minuuttia.

Päälle laitoin
3 munaa
1 prk kolmen juuston tai Kippari-ruokakermaa
ripaus jauhettua mustapippuria
1/2 tl suolaa
1 pieni paprika kuutioina
1 dl purjoa hienonnettuna
1 dl tilliä
esikäsiteltyjä kehnäsieniä ja tatteja, aika paljon

Hauduttelin vähän aikaa paprikaa ja purjoa sienten joukossa. Maustamisen jälkeen raastoin vähän parmesaania päälle ja paistoin ohjeen mukaan puoli tuntia 175-asteisessa uunissa. Erittäin hyvää vielä vähän haaleana!


Olin ostanut ison ja mehevän lohipalan pääruokaa varten. Koska oli nukuttu puoli yhteentoista asti (siis me  viisikymppiset!), ja metsässä oli mukavaa, tuli vähän kiire saada ruoka valmiiksi. Päätin siis tehdä nopean pääruoan ja laittaa kaikki samalle uunipannulle yhtä aikaa kypsennettäväksi. Tavallista, mutta hyvää.

Lohen päällystin punaisella pestolla ja parmesaaniraasteella. Tätä Salkkariloheksi nimettyä ruokaa olen tehnyt usein ennenkin. Tällä kertaa pestoa meni ehkä liikaa. Perunat ja vihannekset pyöräytin sitruunaöljyssä ja puutarhayrteissä. Puoli tuntia uunissa riitti. -Melko rasvaista ruokaa, mutta ainakin terveellistä ja hyvin kelpasi nälkäisille. Annos oli noin viidelle.


Jälkiruokaa pitää sunnuntaina olla ja sitä varten olin ostanut lauantaina torilta omenoita. Olisin tehnyt Omenamintun rapean kuorrutuksen, mutta eipä ollutkaan kaapeissa enää aineksia. Piti tehdä toisenlainen, tällä kertaa kauraryyneistä,  vehnäleseistä ja muscovado-sokerista. 

Ötkerin vaniljakastikkeen kanssa ihan nappivalinta!

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Ahkera sienestäjä


"Käänny takaisin, jos mahdollista," sanoo hunajanlempeä ääni kirjahyllystä, kun kaikessa rauhassa käsittelen kuvia tässä koneella. Ei ole muuten ensimmäinen kerta, kun tätä tapahtuu. Ja taas kerran tunnen olevani Star Trekissä. Penteleen navigaattori, voiko se itsestään mennä päälle vai eikö sitä tule laitettua kunnolla kiinni?


Tämä meidän sienestysapuri on ruvennut käymään sen verran rohkeaksi ja omatoimiseksi, että sitä pidetään metsässä välillä kiinni. Se tutkii polkuja ihan omia aikojaan eikä tule luokse ainakaan ensimmäisellä huudolla. Tosin se ei älyä vastata, vaikka olisi ihan selän takana. Ihmettelee vaan, mitä nuo taas kailottaa.


Jos joskus sattuisi tulemaan hevonen vastaan, mikä täällä on ihan mahdollista, ratsastustallit kun ovat lähellä, lähtisi Vilma satavarmasti perään. Hevosenhaju on ihan mahdottoman houkutteleva. On joskus ollut pitelemistä, kun on ratsukkoja kohdattu, saati sitten kun tiellä on herkullista hevosenlantaa!

Täh?

lauantai 11. syyskuuta 2010

Hevimies ja Huulipunaminä

Tuntuu ihan oudolta, kun ei ole tehnyt mieli tarttua kameraan pitkään aikaan. On ehkä ollut muutakin tekemistä, kuten kiireellistä televisionkatselua ja kutomista iltaisin. Ja lauantaina on ihan välttämättä aina lähdettävä kaupungille tai kaupoille joka tapauksessa jotakin toimittamaan.Tänäänkin toimitettiin kolme tuntia ja saatin hyviä päätöksiä aikaankin.

En ole vieläkään päässyt omalle koneelleni, kun sitä reititintä ei ole. Eikä langatonta yhteyttä tulekaan, ennen kuin Elisan viihdepaketti saadaan kytkettyä joskus viikon päästä.; mies lankesi siihen, kun pojillakin on. Tietysti voisin kytkeä tämän pöytäkoneen johdon omaani, mutta se ylittää tämänhetkisen kapasiteettini sen verran reilusti, ettei tule tehtyä.

Täällä työhuoneessa kuuntelen musiikkiakin, mitä en omalla koneellani koskaan tee. Nyt soi Saden Soldier of Love. Rauhallista, kaunista, mutta hiukan monotonista on Saden musiikki minusta aina ollut.

Keittiössä on usein levyt tai radio soimassa ruokaa laittaessa tai leipoessa. Nipussa päällimmäisenä on ollut koko kesän Chisun molemmat levyt, joista nautin tosi paljon. Hän on mahdottoman monitaitoinen ja herkkä muusikko. Siellä soi usein myös Miles Davisin Kind of Blue tai Bitches Brew, vanhoja, mutta minulle uusia. Joskus Jose Gonzales tai Jenni Vartiainen.

Olohuoneen pinossa on päällimmäisenä on ollut pitkään Loirin Hyvää puuta, nyt lisäksi taas Kate Bushin Aerial  ja MGMT. Meidän Hevimies ei kuuntele levyjä kotona, vaan autossa. Joka aamu hän valitsee levyhyllystä huolellisesti kaksi cd:tä salkun sivutaskuun. Toisen  ehtiin kuunnella menomatkalla ja toisen tulomatkalla. Järjestelmällinen mies, tekee aina näin.

Hevimies ja Huulipunaminä ei mennä puolukkametsään kuin valokuvausmielessä. Saatiin kumpikin lapsena tarpeeksemme, kun oli pakko. Ostimme siis puolukat tänään torilta.

torstai 9. syyskuuta 2010

Ei älyllistä elämää töitten jälkeen


Eilen oli niin hyvä päivä ja oikeastaan koko alkuviikko, että tiesin kokemuksesta pudotuksen tulevan kohta. Niinpä tänään alkoi puolilta päivin jo puristaa päässä sen verran, että teki koko ajan mieli mennä pitkäkseen vähäksi aikaa. Siihen on työpaikalla harvemmin mahdollisuutta. Onneksi olin suunnitellut lähteväni iltapäivällä kaksi tuntia normaalia aikaisemmin.

Mies tuli puoli kolmelta hakemaan, hänellä kun koulu oli loppunut ylellisesti jo yhdeltä. Kotimatkalla käytiin kaupasta hakemassa jotain puuttuvaa, ja kuinka ollakaan, mukaan lähti paketillinen suklaatuutteja. Siitä huitaistiin parit naamaan heti kotona ja eiku nukkumaan. -Siis minä syntinen tein niin, mies söi vain yhden ja lähti Vilman kanssa lenkille. Minä nukkua porskutin kaksi tuntia enkä ole vieläkään kunnolla herännyt.

Kuvat kännykältä

Illansuussa mies ja koira lähtivät jo toiselle lenkille, eikä minusta olllut mukaan sillekään, enhän saanut vielä sanaa suustani, kun olin juuri herännyt. Siihen auttoi ruoka ja uusi suklaatuutti sekä television katsominen.

Tunnin päästä toiset tulivat mukanaan pussillinen isoja tatteja!  Kummasti minäkin alan muistuttamaan isoa herkkutattia: se ainoa kapea kohta on rinnan alla.




keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Hyvä huulipuna, parempi mieli

Tämä herttainen ikkuna oli Gardan kaupungissa.

Kyllä nyt kelpaa avata illalla ikkuna, kun sieltä tulee raikasta viisitoista-asteista tai viileämpää ilmaa. Siitä osaa oikein iloita kuuman kesän jälkeen.  Ja päivällä töissä on samasta syystä kiva pitää välillä ikkunaa auki, sen mitä liikenteen melulta viitsii. Tietenkin siitä menee ilmastointi sekaisin, mutta parempaa tulee kyllä tilalle. 

Syysilmasta ja -auringosta ilahtuneena viitsin kerrankin töitten jälkeen poiketa kaupungilla. Kun olen hyvällä tuulella tai vähissä rahoissa, tekee mieli ostaa uusi huulipuna. Tällä kertaa halusin jotakin kunnolla punaista, ei mitään ohutta, vaan kunnon runsaspigmenttistä punaista. Jos joskus vaikka tarvitaan.

Diorin Iconic Red oli juuri sitä, mitä halusin. Upea väri, vaikka olisivat olleet varmaan muutkin, mutta eihän niitä voi kokeilla useita peräkkäin. 

Käytän sitä nyt täällä kotona. Toivottavasti tulee muitakin tilaisuuksia, ja jos ei tule, käytän vaikka koiraa ulkoiluttaessa. Eipä olisi ensimmäinen kerta.


sunnuntai 5. syyskuuta 2010

Vanhoista kameroista


Ensimmäisellä vaatimattomalla HP-digikameralla vuonna 2004 otettu kuva lähijärveltä. Syyskuun alussa oli näköjään viileitä ja sumuisia aamuja. Kamera kesti kesästä jouluun ennen kuin hajosi. Seuraavana vuonna oli tietysti ostettava uusi ja astetta parempi laite, tällä kertaa Minolta..


Nämä kaksi kuvaa on otettu 2007, myös syyskuun alussa. Vuorossa on kolmas digikamera, tällä kertaa pokkarin ja järkkärin välimuoto Panasonic. Olin tosi ihastunut siihen, mutta niin vaan kävi, että nälkä kasvoi syödessä ja taas seuraavana vuonna oli saatava uusi kamera. Pistin entisen kiertoon.




Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...