tiistai 31. elokuuta 2010

Pakko päästä


Tänään oli viimeinen vapaapäivä, ja minnekä muualle sitä mentiin kuin Vilman kanssa sieneen. Siellä vierähtää helposti toista tuntia eikä edes huomaa mäkiä tai muita esteitä. Kun vietti vie.


Kuvan kehnäsienet olen poiminut jonakin aikaisempana syksynä, sillä nyt ei kehnäsieniä ole löytynyt kuin muutamia sieltä täältä. Sen sijaan lähimetsissämme on isohaperon juhlakausi meneillään.
Ja niitä kyllä löytyi niin nyt kuin aikaisemminkin. Tein viime pyhänä isohaperoista muhennosta purjon ja paprikan kanssa ja maustoin sen kevyesti rakuunalla ja Kippari-kermalla. Täytyy sanoa, että oli vietävän maukasta!


Muuten olen ollut ihan muissa maailmoissa sen Gabaldonin uusimman kirjan kanssa. Yöllä piti ihan riuhtaista itsensä takaisin 1700-luvulta ja paneutua nukkumaan omaan sänkyyn tänne 2000-luvulle. Ja nyt on vielä jaksettava olla päivät töissä, ennen kuin pääsee jatkamaan.

9 kommenttia:

  1. Sinähän voisit opettaa Vilman etsimään sieniä... On jo valmiiksi sienien tasollakin.

    VastaaPoista
  2. Hauska kuva kehnäsienistä. Aivan muutamia olen nähnyt meilläpäin, mutta en oikein uskalla poimia niitä, kun en ihan varmana tunnista niitä.
    Haperoita on täälläkin monenvärisiä, poimin niitä aina kantarellien jatkeeksi. Haperoista voisi kyllä yrittää jotain muhennosta, niitä on niin paljon tänä vuonna.

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Tuo sienestäminen on kyllä sellaista viettiperäistä hommaa. Menisin vaikka joka päivä :)
    Mitä muuten olet yleensä tehnyt kehnäsienistä?

    VastaaPoista
  5. Kävin eilen hipelöimässä Gabaldonia kirjakaupassa, mutta jospa jaksaisin odottaa jouluun asti... kiva tietää, että kirja vie muihin maailmoihin. Ei tarvitse joululomalla matkustaa kotoa mihinkään :)

    VastaaPoista
  6. Totta, vietti vie. On pakko kurkata polulta hieman syvemmälle metsään, oisko siellä jotain. Lähinnä haperoita, niitä onkin nyt paljon. Jokunen herkkutattikin. Viikko on mennyt joka päivä sieniä syöden, kohta saattaa saada jo tarpeekseen.

    eikka

    VastaaPoista
  7. Irma, torvisieni- ja suppilovahverokoiraksi mieheni Vilmaa haluaisikin kouluttaa:)

    Manteli, sitten kun joku näyttää sinulle oikean kehnäsienen, tunnistat sen sitten varmasti. Sitä jäljittelevässä seitikissä on kiiltävä lakki, kehniksessä ei koskaan, vaan ennemminkin uurteinen.

    Omenaminttu, olen aina sekoittanut kehnäsienet muitten joukkoon, joten en edes tunnista niitten ominaismakua. Mustavahakas on toinen hieno sieni, jonka ominaismakua en ollenkaan tunnista, niitä kun tulee yleensä kerrallaan sen verran vähän.

    Aikku, joku tuollainen kirja on aivan upea joululahja! Sitä voi samantien hautautua skottiruudullinen viltin alle villasukat jalassa lukemaan koko pyhiksi.

    Eikka, alkoikin juuri tehdä mieli syksyistä jauheliha-perunalaatikkoa. Sellaista, johon tulee pohjalle liha-sieni-tomaattikastike ja päälle pottumuusi. Ja sitten uuniin -aah!

    VastaaPoista
  8. Pikkusienet sormien lomissa ovat lystikäs näky.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Rita! Minustakin ne on söpöjä, varsinkin nuo pienet, kun ne nousevat maasta.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...