maanantai 2. elokuuta 2010

Linnareissu tiedossa


Välillä on kiva, kun on pilvinen ja tuulinen päivä. Ja on kiva, että yöaikaan on jo aavistuksen viileämpää; saattaa jopa tuntea viileän tuulahduksen ikkunasta. Naapurin kanssa hehkutimme, että kohta voi taas nukkua peiton alla! Saa pukea oikeat vaatteet päälle! Ei ole heti tukka märkä, jos tekee jotakin.



Heinäkuussa oli kuulemma vain yhtenä päivänä alitettu helleraja. Minusta mittari pysyi lähellä kolmeakymmentä melkein joka päivä -myös sisällä. Ilman isoa tuuletinta ei olisi selvitty.


Nämä jaloangervot näin Oulussa muutama vuosi sitten Ainolan puistossa. Ensimmäistä kertaa ihastuin näihin kukkiin, kun aikaisemmin ne olivat olleet minusta vain rumia. Tänä kesänä istutin ulko-oven viereen penkin täyteen samanlaisia, juuri näissä väreissä. Nyt ne kyllä kukkivat, mutta niin vaatimattoman pieninä vielä, ettei niitä voi edes kuvata. Odottelen  vielä muutaman vuoden  tällaista rehevää puskaa.


Tällä viikolla kutsuu ensin Pohjois-Savo ja sitten Turku.  Ensimmäisessä on majoitus anoppilassa, jälkimmäiseen on varattu hotelli. Edellisestä Turku-visiitistä on jo muutaman vuosi ja nyt tuntuu, että on pakko päästä uudestaan katsomaan linnaa, Luostarinmäkeä, Aura-joen rantaa ja ehkä jotain muutakin. Ja syömään hyvin. 




6 kommenttia:

  1. Jaloangervot ei jotenkin kuuluneet minunkaan suosikkilistalle aikoinaan kun mummon puutarha oli niitä täynnä. Onneksi avarakatseisuus on lisääntynyt tässäkin suhteessa. Kauniiltahan nuo näyttävät kuvassasi.

    Tervemenoa linnareissulle Turkuun, sinne täytyisi meidänkin lasten kanssa päästä joku kerta. Muutaman kerran olen käynyt, ja kiehtova kokemus ollut..
    Luostarinmäki onkin vähän tutumpi paikka. Poikakaverini oli aikoinaan pikanellipajassa kesätöissä ja silloin tuli siellä ravattua yhtenään;D

    VastaaPoista
  2. Sama tunne täälläkin helteellä. Ja ne kuulemma vain jatkuvat.

    Tervetuloa Turkuun, uskon että näet ja koet paljon antoisaa Turku-antia.
    Kierrätin eilen ja tänään vieraita täällä. Istuimme kävelykadun Rento-katukahvilan varjoisassa nurkkauksessa ja siemailimme ihania capputsiinoja. Kuvittelimme olevamme Nizzassa, tuntui ihan siltä.
    Oli muuten hyvät capputsinot.

    VastaaPoista
  3. Onpa hienoja jaloangervoja. Istutin pari kesää sitten sellaisen pihalleni mutta sen jälkeen sitä ei ole sitten näkynyt. Ei tainnut minun angervoni tykätä kasvupaikastaan ja päätti kadota maisemista : )

    VastaaPoista
  4. tervetuloa tänne Turkuun, jos kaipaat vinkkejä johonkin åbo-originaalit kyllä vinkkaavat pyydettäessä. Minun vinkkini pyytämättä, kävele jokirantaa förille asti, osta jäätelöä ja matkusta muutama kerta edestakaisin sen jäätelön syönnin ajan....Siinä on kesätunnelmaa

    VastaaPoista
  5. Helinä, minusta on kiinnostavaa se, miten omat mieltymykset muuttuvat vuosien varrella. Joskus ne muuttuvat ihan päinvastaisiksi, kuten näissä angervoissa. Oikein pelkään, milloin alan kantaa kotiin pitsiliinoja, posliinikoiria ja seinävaatteita:/
    Luostarinmäki oli juuri yhtä ihana paikka kuin ennenkin!

    Arleena, nyt huomasin Turusta paljon kauniita rakennuksia, vaikka ehdinkin kävellä kaupungilla vain vähän. Viehättävä kohde se kyllä matkailijalle on, katsottavaa ja koettavaa riittää. Ja hotelli Centro oli ihana!

    Erjuska, saa nähdä, miten noille minun kasveilleni käy. Ainakin toistaiseksi ovat hengissä ja toivon niiden kasvavan kunnon puskaksi. Nyt paikka on puolivarjoisa, mutta kunhan isot kuuset saadaan kaadettua pois varjostamasta, niin valokin lisääntyy.

    Anonyymi, jäätelöä kyllä tuli illallisen jälkeen ostettua ja käveltyä jokirannassa. Kyllä siinäkin oli tunnelmaa auringon laskiessa.

    Unelma-alli, kuvan kukkia on varmasti kasvatettu jo kauan, samaan kun pääsisi:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...