keskiviikko 30. kesäkuuta 2010

Mökkijuhannus meikäläisittäin


Kun kolmetoista henkeä ikähaitarilla 15-80 lähtee pienelle mökille juhannuksenviettoon, on eduksi, jos säät sallivat elon enimmäkseen ulkona. Monena vuonna on pystytetty telttakatosta pihalle pöytien päälle sade- ja sääskisuojaksi, mutta tänä kesänä sitä ei tarvinnut ottaa edes esille. Oli kerta kaikkiaan mukavat ilmat! Jopa ajoittainen sade osui ihan mukaviin aikoihin, kuten yöhön tai juuri kun  olimme jo lopettaneet aterian ulkona.


Pikkugrilli on aikojen alussa rakennettu tyhjään pesukoneen rumpuun. Siinä on ihan mainiota polttaa roskia tai valmistaa ruokaa. Vieressä on kyllä korkeampi valkoinen muurattu grillikin, mutta eniten käytetään tätä rumpua. Isolla liedellä lämmitetään yleensä muurikkapannua, ja sillä sitten parina päivänä paistettiinkin pihvejä ja vihanneksia sekä tuoretta ananasta. Ja tietysti jälkiruoaksi lättyjä.


Laulaminen kuuluu mökkijuhannuksen perinteisiin kuin nyrkki silmään, vaikka meillä oltiin kyllä ihan sovussa ja yhteisymmärryksessä:) Vanhempani jäivät rantaan laulamaan vielä siinä vaiheessa, kun minä menin jo nukkumaan.


Vilmalle riitti leikittäjiä ja koira oli aivan elementissään saadessaan juosta kaikki päivät vapaana pihalla ja metsässä. Vaari oli saada sydärin, kun muisti kaikki mökin alle ja ympärille piilottamansa rotanmyrkyt. Niitä sitten yritettiin löytää ja hävittää ennen koiraa, mutta talon alle oli pääsy vain yhdellä meistä. Eipä tuo näyttänyt oireilevan mitään muuta kuin sääskenpuremia, joita olikin sitten paljon.

Tutkimusretkiä piti tehdä naapurin pellolle ja rantapoluille. Kutsuun se ei katsonut ollenkaan tarpeelliseksi heti vastata ja kerran mies löysi sen matkalla tietä pitkin jonnekin muualle.

Kokko saatiin aikaan tänäkin vuonna. Siinä palaa vanha laituri. Tulen äärellä istuu äitini.


Kun harvoin pääsee mökille, huomaa selvästi, miten aika kuluu siellä ihan omia aikojaan. On kiva puuhailla jotakin tai olla puuhailematta. Uni maistuu. Niin syömiseen kuin saunomiseenkin menee kauan, tiskaamiseen vielä kauemmin. Onneksi joku muu ilmoittautui siihen vapaaehtoiseksi!


Sunnuntaina oli lähdettävä ajamaan mökiltä kotiin, vaikka lomailu olisi maistunut vielä edes muutaman lisäpäivän verran Oulussakin. Olisin halunnut kuljeksia vielä vähän kaupungilla, Nallikarissa ja torilla. 

Ehdotan, että Suomessa annettaisiin kaikille kahden kuukauden kesäloma. Onhan niillä kreikkalaisillakin kaikenlaisia ylettömiä etuja...

14 kommenttia:

  1. Kannatan! Olisi ihanaa olla vaikka koko kesä lomalla, mutta onneksi on edes se kuukausi vielä edessä. Hienoa, että juhannus onnistui teilläkin hyvin. Kivalta kuulostaa.

    VastaaPoista
  2. E, vielä kaksi päivää kitkuttelua, se menee äkkiä!

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa aidolta hyvältä juhannuksen vietolta. Kunnon kokkokin. Omani oli enempi nuotio, mutta juhannuksen kunniaksi se sai nimen kokko :)
    Mutta voi Vilmaa, sillä oli omat juhannusmetkut mielessä :)

    VastaaPoista
  4. Voi kuinka ihanan onnistunut juhannus! Tuo ikähaitari tekee kyllä yhdessäolosta niin täydellistä.

    VastaaPoista
  5. Muuten kaikki vaikutti täydelliseltä, mutta tuo rotanmyrkky. Äitini Maija-mäykky söi rotanmyrkkyä kerrostalon alakerrassa... sillä seurauksella että Maija ei koskaan enää ollut entisensä.
    Ihanat tunnelmakuvat!

    VastaaPoista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. On kyllä huikeat tunnelmat kuvissa ja tarinoissa. Sellaista kun minulla oli lapsuuden juhannukset mökillä..

    Ja kiva, että erin ikäisiä ihmisiä koolla.

    VastaaPoista
  8. Miten mukava juhannus!

    Täällä vanhemmilla yläluokkalaisilla 3 kuukautta ja nuoremmilla 2 kuukautta lomaa - taitaa olla myös opettajillaan.
    Mutta töissä ihmeteltiin aina jos joku (yleensä pohjoismaalainen) otti yli kaksi viikkoa lomaa putkeen.
    Kotiäitinä lapsen loma teettää lisää töitä ;o)

    VastaaPoista
  9. Kannatan ehdottomasti kahden kuukauden kesälomaa, vaikka näin julkisella sektorilla saammekin nauttia pidemmistä lomista kuin yksityispuolella. Huomenna alkaa viiden viikon kesäloma! Kävimme juhannusaattona torilla kahvilla, aurinko paistoi ja ihmiset olivat vaihtaneet kesävaatteisiin. Oli niin mukavaa istua ja vaan olla.

    VastaaPoista
  10. Sattumalta tupsahdin blogiisi, mukavana soljuvaa kerrontaa :). Alkoi tehdä mieli mökille! Ja minä kannatan ehdottomasti kahden kuukauden kesälomaa... :)

    VastaaPoista
  11. Mukavia on juhannukset! Ja leppoisaa nykyään. Jokaiselle muotoutunut homma, josta tykkää (tai ainakin minä tykkään grillailla ja jättää tiskit muille..)

    Sääsket kuppas jalat niin, että kivasti on kutissu, jospa loppukesänä ei enää tuntuisi sitten.

    Ja ne sun salaatit! Olen kehunut niitä ihmisille, en muista edes mitä kaikkea niissä oli, mutta maut kohdillaan.

    eikka

    VastaaPoista
  12. Mukava kun sain ihailla kaunista juhannuskokkoa täällä kuvistasi.
    Grilliherkut ovat oikeaa mökkiruokaa ja ulkona puuhastelu rentouttavaa.

    Kyllä meillä voisi olla kesälomaa kreikkalaisten malliin. Pitäisi vaan automatisoida kaikki raharattaat pyörimään itekseen kesän ajaksi.

    VastaaPoista
  13. Ihana Juhannus teillä, kokkokin sai palaa rauhassa. Meillä oli metsäpalovaroitus eikä uskallettu edes pientä nuotiota polttaa.
    Herkullisen näköistä purtavaa, näin illalla ei pitäisi katsella ruokakuvia, tulee pian lähtö jääkaapille.

    VastaaPoista
  14. Ruska, komia kokko meillä on aina ollut. On niin kostea kohta rannassa, että ei ole vaarallista.

    Rita, vanhempani ovat siitä mukavia ihmisiä, että nuoret ovat aina viihtyneet heidän seurassaan.

    Rva Pioni, Maijalle kävi aika huonosti! Luulen, ettei Vilma sittenkään ehtinyt syödä myrkkyä, kun ei sitä näytä mikään vaivaavan. Mutta ehdittiin kyllä huolestua.

    Sooloilija, on aina kivaa, kun ja jos mökillä voi olla ulkona. Pihamaata siellä riittää, sisällä ei niinkään ole tilaa. Mutta mahdutaan me sinnekin.

    Heljä, muistelen, että täällä on kuitenkin työn tuottavuus vähintään yhtä hyvä kuin muuallakin, vaikka lomia onkin. Olisi outoa, jos ei saisi koskaan olla pitempään lomalla.

    Aikku, julkisella sektorilla me olemme miehen kanssa molemmat ja nautimme niin ollen täysin rinnoin loma-eduistamme!

    Eloise, tervehdys! Mökkeily on alkanut kiinnostaa minua vasta nyt, nuorena ei niinkään. Hinnat vaan ovat karanneet käsistä.

    Eikka, ruoka meillä oli juhannuksena tosi hyvää. Meillä ainakin oli tosi mukavaa, yksi parhaista juhannuksista! Kiitos sullekin.

    Arleena, mökkielämässä palataan jotenkin niin perusasioitten äärelle. Vaikka ei meidän perheessä ole kenelläkään ollut edes kasvimaata.

    Manteli, grillistä maistuu niin pihvi kuin lohikin loistavalta. Kasvikset ovat silti suurinta herkkuani.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...