keskiviikko 19. toukokuuta 2010

Miestenmuotia Milanosta


Terveiset keväisestä Italiasta kesäiseen Suomeen! Olen tietysti tullut jo takaisin ja hämmästellyt, miten pieni ero on luonnon heräämisessä näinkin pitkästä välimatkasta huolimatta. Milanossa ja Como-järvellä kukkivat tuomet ja valkoiset pensaat, kuten nyt täälläkin, ja tulppaanit olivat juuri lopettelemassa kukintaansa. Valkoiset jättimagnoliapuut valmistelivat vasta isoja valkoisia  kukkanuppujaan. Edelliset postauksen kuvat olivat parin vuoden takaa kesäkuun alusta Gardalta ja silloin puut loistivat lautasenkokoisilla kukillaan.

Esittelen näissä kuvissa paikallista miestenmuotia sellaisena kuin minä sitä näin. Huomautan, että todellisuus näyttäytyy jokseenkin sattumanvaraisesti riippuen siitä, missä kulkee.

Ensimmäisen kuvan ritariasu on 1500-luvulta Castello Sforzescosta. Ei mitenkään mukavaa, varsinkaan kuumassa ilmastossa, mutta tykkään noista ilmavista kengistä. Kävelemiseen niistä ei kyllä ole.

Toisen kuvan ukkeleilla on jo paremmat kengät. Ne kuuluivat loputtoman pitkään jonoon marssivia vapaaehtoissotilaita eri puolilta Italiaa. He kantoivat lippuja ja soittivat torvia ihmisten taputtaessa ja hurratessa. Siinä oli aitoa paikallisväriä suurkaupungin keskustassa! Näyttävää ohimarssia ja ilonpitoa katsellessa ei olla hymyilemättä ajatellessaan sitä maailman ohuinta kirjaa, joka kertoo Italian armeijan urotöistä.

Oli siellä jotain muutakin, mutta ei ollenkaan yhtä värikästä ja kiinnostavaa.

Matka meni siis loistavasti ja kuusi päivää kului yhdessä hujauksessa. Ryanair toimi täsmällisesti, kaikki muut yhteydet samoin. Milano oli hyvä kaupunkikohde, ei kaunis eikä täynnä historiaa, mutta iso ja mielenkiintoinen ja hienolla paikalla vuorten kupeessa. Hotellli oli mukava ja matkaseura vielä mukavampaa!

Olen nyt pari iltaa käsitellyt kuvia, ja tietysti hieman harmittaa, että oli mukana vain pikkukamera. Mutta se kulki niin helposti kädessä eikä vaatinut varomista. Matkakokemuksia olen huomannut jäsentäväni aina jälkeenpäin kuvien kautta. Siksi olisin toivonut, että useammassa taidemuseossa olisi saanut ottaa kuvia. Siinä elämystulvassa riittäisi pureskeltavaa pitkäksi aikaa.

Tämä oli elämäni stressittömin loma! Tuntuu kuin olisin irrottanut päästäni jonkun stressilohkon ja jättänyt sen kokonaan kotiin. Tai oikeammin kadottanut sen kokonaan. Jo ennen lähtöä soutelin sellaisilla alfa -aalloilla, että ihan ihmetyttää.

Huoletonna, huoletonna ja lomalla. Ainakin nyt.

14 kommenttia:

  1. Tervetuloa bäkkiin! Hienoa, että loma onnistui ja juuri niissä merkeissä kuin kunnon loman kuuluukin.

    VastaaPoista
  2. Kiitos E! Ajattelin monta kertaa, että tekin tykkäisitte käydä Italiassa.
    Olen muuten odotellut sinunkin päivitystäsi.

    VastaaPoista
  3. Ylimmässä kuvassa onkin aika miehiset vermeet :D

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa jo nyt aika hurmaavalta lomalta. Onneksi oli tuo sotilasparaati, sait heti tuntumaa Italiaan.
    Odotellaan lisää.

    VastaaPoista
  5. Oijoi,- taitaa tulla kuuma noissa kamppeissa. Poikaparat :-0

    VastaaPoista
  6. Hienoa, olet palannut stressittömältä ja onnistuneelta lomalta!

    VastaaPoista
  7. Parhaimmalta kuulosti tuo stressin kadottaminen, mahtavaa kuulla! Alfa-aalloille vaan jatkoa toivomaan! *heittää lantteja toivomuslähteeseen*

    VastaaPoista
  8. Uhhuh noita ritarin kamppeita, ei ole ollut helppoa olla mies ja yrittää pysyä hengissä.

    Onneksi olkoon ressin häviämisestä, se olkoon nyt kadonnut lopullisesti. "Niin niin", voit vain vastata kaikkeen mitä sinulta kysytään tästedes ja hymyillä aurinkoisesti. Soudella alfa-aalloilla ja laulella niinkuin Mumma lapsille: soutaa joka joutaa eikä ne kaikki jouvakkaan!
    Meri

    VastaaPoista
  9. Kuulostipa ihanalta lomalta, juuri tuollaistahan sen pitäisi ollakin! Tuli mieleen tuosta ohuimmasta kirjasta, että olen aina luullut, että se on nimeltään 'kaikki mitä miehet tietävät naisista'.. ;)

    VastaaPoista
  10. Mahtavaa matkailla ilman stressilohkon vaatimuksia. Pidä sitä yhä poissa käytöstä. Minä kävin joka päivä kurkkimassa joko olet palannut. Olitkin ehtinyt jo kommentoimaan...

    VastaaPoista
  11. Taru, poikapoloilla on ollut kovat paikat ennen vanhaan noissa peltihaalareissa. Jos nyt hyvin on käynyt ilmankaan.

    Arleena, kun kuuli sen torvisoiton, tuntui kuin olisi ollut mukana vanhassa italaialaisessa elokuvassa!

    Anna, oli kiva nähdä, miten noitakin yksinkertaisia metallisuojia oli koristeltu ja yritetty tehdä toimivaksi. Toisessa museossa näin kiinalaisen Han-dynastian aikaisen pienistä kivistä ommellun puvun;)

    Sooloilija, aikaisemmin olen kärsinyt ensimmäisenä perilläolopäivänä päänsärystä ihan vain matkastressin takia. Nyt ei siitä ollut tietoakaan.

    Eikka, kävi mielessä, että pitääköhän lääkitystä alkaa jo vähentämään, ettei ala mennä liian hyvin!

    Meri, vastaan jos töihin soitetaan, että eipä ne kaikki jouvakkaan:)
    Mietin itsekseni, voiko tämä huolettomuus olla jotakin lopultakin opittua vai onko se vaan sattumaa. No kohta se nähdään, kun loma loppuu.

    Elisa, näitä hyvin ohuita kirjoja taitaa olla aika monia. Tuo mainitsemasi on tietysti yksi niistä.

    Rva Pioni, on erikoisen ihana tunne, kun ei välitä mistään ja ottaa asiat vastaan sellaisena kuin ne tulevat. Ajattelimme tuhkapilveäkin lähinnä mahdollisuutena seikkailla vähän enemmän:)

    VastaaPoista
  12. Hieman kolisevaa muotia tuossa ensimmäisessä kuvassa ;o)
    Nauratti tuo "ei kaunis eikä täynnä historiaa", sellaisena Milanon itsekin muistan. Tosi hyvä kohde siis täydelliselle rentolomalle. Ei "pakollisia" kun nyt kerran ollaan täällä käyntejä.

    VastaaPoista
  13. Sielu on jo kotona, takki ei vieläkään. Jäi pendolinoon ja löysi uuden kodin. Mutta huuui haaai. Leppoisia Milanon jälkeisiä päiviä!
    T. Eevis

    VastaaPoista
  14. Heljä, kyllä me silti koluttiin Sforzan linnaa, Palazzo Realia ja Breran taidemuseota pitkään ja hartaasti. Siihen on sellainen imu, että ei voi vastustaa.

    Eevis, voi harmi! Kaunis kesätakki meni. Toivottavasti sai edes hyvän kodin, vaikka voisihan se löytyä jostakin VR:n löytötavaroista?

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...