torstai 22. huhtikuuta 2010

Tänään!

Jostakin syystä olen siivonnut kamerat kaappiin eikä siis ole tullut otettua yhtään kuvia. Ulos mennessä ei näy vielä mitään niin houkuttelevaa, että olisi tarvetta ikuistaa sitä. Lintujen laulua sen sijaan kuuluu joka puolelta, mutta en kyllä näe niitäkään. Olisi kiva oppia tunnistamaan lintuja vähän paremmin.


Tänään 28 vuotta sitten syntyi esikoiseni. Sitä päivää ei unohda koskaan, kun elämä muuttui perusteellisesti. Hän syntyi nopeasti neljässä tunnissa ja oli pieni, nippanappa kolmikiloinen. Sain hänet heti  vierihoitoon, vaikka se oli silloin kokeilussa vasta yhdessä huoneessa. Siitä lähtien hän söi kahden tunnin välein ensimmäiset puoli vuotta.

Minusta tuli äiti heti, vaikka en osannutkaan leperrellä vauvalle. Miehestäni tuli myös isä heti, vaikka hän ei aluksi olisi halunnut lapsia ollenkaan. Kun hän tuli ensimmäistä kertaa huoneeseen, kääri hihansa, pesi kätensä ja otti lapsensa syliin, sydämeni oli sulaa.

Sadunomainen oli se päivä, jolloin tulimme kotiin vauvan kanssa. Kuin unta. Istuimme kakkukahvilla keittiössä ja ihmettelimme. Seuraavana aamuna söin jukurttia ja hyppäsin joka välissä tekemään jotakin muuta. Tuntui kuin olisin ollut vuoden pois kotoa, vaikka oikeasti olin ollut tietysti vain kolme-neljä päivää.  Löysin jälkeenpäin seitsemän lusikkaa eri puolilta huushollia. 

Reilun viikon kuluttua toukokuun alussa oli hyvin lämmintä ja lähdin ensimmäistä kertaa vaunuilla ulos. Olin pakahtua onnesta ja ylpeydestä. Lapsuudenunelmani oli totta ja minulla oli oma vauva kaksikymmentäkuusivuotiaana.


13 kommenttia:

  1. Onnea vain!
    Ja sitä ihanaa äidin ja isän superonnea♥

    VastaaPoista
  2. Onnea ♥ Eikö ole uskomatonta, miten monta uutta ihmistä vauva tuo tullessaan..äitiä, isää, mumjua, ukkia jne..
    Mukavaa kun jaoit nuo muistot meillekin, ihan tuli oma vastaava aika mieleen -

    VastaaPoista
  3. Lasten syntymä on piirtynyt lähtemättömästi äidin ja myös isän mieleen. Ne eivät poistu muistista koskaan. Ihanat ja samalla järisyttävät tapahtumat. OLen saanut kokea ne kolme kertaa, kaikki tuntuivat erilaisilta, mutta kaikkien kohdalla tunteet ovat yhtä pysäyttävät ja ikimuistoiset.

    VastaaPoista
  4. Ihana kertomus. Samat on tuntemukset olleet minullakin..
    Onnea sinulle ja koko perheelle.

    VastaaPoista
  5. Onnittelut vanhemmillekin, hienot pojat toitte maailmaan!

    Eikka

    VastaaPoista
  6. Vahva tunne, ja sen myötä on muistotkin tallentuneet teräväpiirtona mieleen. Voin hyvin kuvitella nuo tunnot sinulle, kun lapsesta asti halusit äidiksi.
    Ja suloinenhan se teidän sinappitykki olikin.

    Onnea vaan teidän esikoiselle!

    Meri

    VastaaPoista
  7. Ihana kirjoitus - niin herkkä niin kaunis ja niin täynnä onnea!

    Tuli niin mieleen omat hetket oman hartaasti odotetun vauvan syntyessä - vaikka siitä on pian vasta neljä vuotta, tuntuu kuin siitä olisi jo ikuisuus ;) Sinä palautit mieleen sen ihanan tunnelman mikä silloin vallitsi - ylpeyttä, iloa, ihmetystä (väsymyksen keskelläkin) . Kiitos!

    VastaaPoista
  8. Minäkin olin 26-vuotias, kun esikoiseni syntyi. Siitä tulee tänä vuotta 22 vuotta. Pystyn niin hyvin samaistumaan tunnelmiisi.

    Ja sitten yksi kysymys: minkälaisella kameralla kuvaat?

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis kirjoitus, katriina. Aivan ihana.

    VastaaPoista
  10. Taru, kiitos, onnea ja iloa lapsesta ei ehkä usko ennen kuin on sen kokenut. Tai ehkä sen on saanut nähdä omista vanhemmistaan:)

    Elisa, lapsen saaminen on vähän samanlaista kuin koiran hankkiminen: uusien tuttavuuksien solmiminen on helppoa ja voi jutella kenen tahansa kanssa.

    Arleena, oikeastaan jokainen lapsi syntyy erilaiseen perheeseen. Vain ensimmäinen on talon ainoa lapsi, seuraavat syntyvät sisarusten keskelle ja elävät tiiviisti näiden kanssa. Yhtä ikimuistoisia syntymiä silti.

    Sooloilija, lapsen saamisen onni tuli minun päähäni ihmetyksen kautta. Vielä sairaalassa en tahtonut tajuta koko asiaa ja olin lähinnä ihmeissäni. Vasta kotona se vähitellen muotoutui.

    Eikka, muistan vieläkin, miten kivaa oli, kun sinä olit meillä kuukauden silloin, kun toinen poika syntyi. Mies ei kehdannut uudessa työpaikassaan jäädä heti isyyslomalle, joten olisin ollut pulassa ilman sinua. Siitä on kivoja kuvia, kun ripustat pyykkiä tai luet iltasatua!

    Iisi, saatan kuvitella, miten kuljet vihellellen muina miehinä Kauppakadulla vaunuja työnnellen!

    Meri, vaikka olimme työssäkäyvän feministiäidin tyttäriä, halusin vain naimisiin, lapsia ja oman työn. Nyt tiedän, etteivät ne niin huonoja haaveita olleetkaan, sillä yksinkertaisista asioista onni syntyy. Eivätkä nämäkään ole itsestäänselviä:)

    Hanna, väsymyksen hetkiäkin muistan, mutta ne jäävät taka-alalle kokonaisuudessa. Lasten kanssa eläessä käydään läpi koko tunneskaalaa laidasta laitaan, siinä on yksi sen rikkaus, mutta myös kauheus!

    Aikku, olet siis kuusi vuotta nuorempi:)
    Mulla on monella kameralla otettuja kuvia. -07 ostin Panasonicin superzoomin, josta tykkäsin kovasti. -08 hankin kuitenkin järjestelmäkameran Nikon D80 ja sillä olen opetellut kuvaamaan siitä asti. Taskussa tai laukussa on aina mukana Canon Ixus 100S, silläkin saa yllättävän hyviä kuvia.

    VastaaPoista
  11. Nelle, kiitos, se tuli suoraan sydämestä.

    VastaaPoista
  12. Pakahtua onnesta, ilmaiset juuri oikein tuota lapsensaannin tunnetta. Ihanasti kuvasit. Kyllä lapsen syntymä (molempien) on ihaninta mitä on saanut kokea. Tytärenikin täyttää toukokuussa 28v.

    VastaaPoista
  13. Rita, niin paljon kuin lasta halusinkin, olin niin asiallinen ihminen, että melkein kättelin sitä ensimmäista kertaa tavatessamme! En ymmärtänyt ollenkaan, miten jotkut voivat leperrellä mahalleen tai alkaa heti puhua vauvakieltä lapselleen. Mutta vähitellen tunteet heräsivät.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...