torstai 29. huhtikuuta 2010

Tyylistä


Näin tässä yhtenä päivänä, kun Tiia Vanhatapiota (vas.) haastateltiin televisiossa. Ihailin paitsi hänen puhettaan ja ihastuttavan naisellista ääntään ja olemustaan, myös oman persoonallisen tyylinsä löytämistä.
Samanlaisen ihanan umpinaisellisen tyylin kannattaja on myös Minna Parikka (oik.).


Jos viisikymppinen nainen haluaisi kokeilla samantyyppistä 1900-luvun alkupuolen eleganssia, niin ihan samanlaiset nuoren naisen vaatteet eivät tietenkään sopisi sellaisenaan. Mistä sitä mallia sitten otettaisiin? 

Suomisen Ollin äidistäkö, vai peräti kotiapulaisesta?


Tuli vaan mieleen...






(Kuvat on lainattu G:n kuvahausta)

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Vaatteista


Menin tänään iltapäiväksi koulutukseen, ja huomasin riemukseni, ettei asia koskettanut lainkaan minua. Kyseinen tietojenkeruu ehditään tehdä kokonaan toukokuisen kesälomani aikana. Sain siis lähteä samantien pois.

Kävelin lämpimässä kevättuulessa sovittelemaan uusia työvaatteita. Lopulta löysinkin kivan ja sopivan(hintaisen) jakun.

Jotenkin haluan tehdä eron työvaatteiden ja omien privaattivaatteitteni välillä. Menen esimerkiksi melkein aina töihin farkuissa, mutta vaihdan siellä ohuet mustat housut, koska farkut ovat minusta liian paksut paljon istuvalle. Muutenkin tykkään siitä, että töissä odottaa valmis asu eikä siis tarvitse aina miettiä aamulla: kunhan vetäisee ne farkut ja jonkun puseron päälle.

 Ihan selvästi melkein kaikki pukeutumisen ilo on tässä vuosien varrella hävinnyt salaperäisesti taivaan tuuliin. Milloin viimeksi nautin eri vaatteitten yhdistelemisestä tai asustamisesta? Kuuluuko sellainen vain nuoruuteen vai menettääkö pukeutumisen ilon kilojen karttuessa? Vai onko kyse vain yleisestä elämän latistumisesta.


Yksi kolmikymppinen kollegani on joka aamu keksinyt ylleen jotakin kaunista, hillittyä ja hänelle sopivaa, mutta kekseliästä ja uudennäköistä, ja väkertänyt yleensä tukkansakin jotenkin hauskasti. Tämä ihana nuori nainen saa pian jo kolmannen lapsensa. Me vanhemmat rouvat olemme joka aamu about samannäköisiä, mitä nyt parin vuoden välein kaihilasit uusitaan.

No jos totta puhutaan, niin olen kyllä kulkenut tänä keväänä päästä varpaisiin ihan uusissa tamineissa ja ollut niihin erittäin tyytyväinen. Mutta ei kai kukaan voi pitää beessin värisiä Kuoma-kenkiä innovatiivisina?!


sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Rahkakakkua rakkaille


Viikonloppu on hurahtanut nuorison ja koirien kanssa touhutessa. Perjantai-iltana leivoin koko porukalle pizzoja salaatin kanssa. Minusta viikonlopun paras syötävä oli kuitenkin tämä täytekakku. Se oli raikkaan makuista eikä liian makeaa, siispä sitä riitti monelle päivälle. Täytteessä uutena jujuna oli Marianne-rouhe.

En tee täytekakkuja usein, mutta tätä meillä on syöty kahdeksankymmentäluvulta asti, jolloin ohje julkaistiin Anna-lehdessä jossakin kakkukilpailussa. Sen nimi oli Sveitsiläinen rahkakakku ja ehkä lukkarinrakkauteni kyseistä maata kohtaan sai kokeilemaan ohjetta ensimmäisen kerran. Maku ja kiva rakenne taas houkuttelivat leipomaan useamminkin.Vain pohja paistetaan, muuten kakku hyydytetään jääkaapissa ja parhaimmillaan se onkin vasta seuraavana päivänä.


Pohjaan tarvitaan:
4 huoneenlämpöistä munaa ja
2 dl sokeria vaahdotetaan yhdessä.
1½ dl karkeita vehnäjauhoja, joihin sekoitetaan
5 rkl tummaa kaakaojauhetta sihdattuna sekä
2 tl leivinjauhetta, nostellaan sitten muna-sokerivaahtoon kevyesti sekoittaen.

Taikina kumotaan voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paistetaan 200-asteisessa uunissa noin 45 minuuttia.
Käytin pienehköä irtopohjavuokaa, olisikohan 22 cm halkaisijaltaan, joten siitä sai leikattua kolme kerrosta. Halusin vähän korkeamman kakun, mutta isommalla vuoalla saa kaksi kakkukerrosta ja yhden täytekerroksen väliin.

Täytteeseen tarvitaan:
1 tlk maitorahkaa
1 muna
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
aavistus suolaa
yhden sitruunan mehu
4 liotettua liivatelehteä sulatettuna osaan sitruunamehusta
2 dl kermaa vaahdotettuna
1-2 tölkkiä aprikooseja (ei Rainbow, ovat mielestäni aina vähän raakoja)

Sekoita käsin pallovatkaimella ainekset yhteen sitruunamehuun asti. Ota osa mehusta, kuumenna mikrossa ja sulata siihen liotetut liivatteet. Kaada mehu nauhana samalla hyvin sekoittaen rahkan joukkoon. Lisää lopuksi kermavaahto. Tähän seokseen lisäsin vielä reilut puoli pussia Marianne Crushia.

Soseuta sitten aprikoosit sauvasekoittimella, ilman mehuja. Käytin omaan kakkuuni nyt purkin aprikooseja ja purkin mangoa, koska kerroksia oli useampi.

Vuoraa sitten paistovuoka folio- tai leivinpaperisuikaleilla ja kokoa kakku nurinpäin vuokaan. Itse laitoin korkeat leivinpaperisuikaleet reunoille, koska vuokani oli aika matala ja kakku meni reunan yli.

Pohjalle tulee päällislevy siis, lusikoi sen päälle hiukan aprikoosien lientä ja sitten sosetta (kaikki, jos leikkasit kakun kahteen osaan, puolet, jos kolmeen). Sitten rahkaseosta, uusi kakkulevy jne. Pohjalevy päällimmäiseksi ja  kostuta sitäkin vähän. Sitten vaan peiteltynä jääkaappiin odottamaan.

Tämän kakun kumosin vaan lautaselle ja sihtasin reilusti kaakaojauhetta pinnalle. Juhlavaan tilaisuuteen pursottaisin ehkä kermaa reunoille, nyt raastoin tummaa suklaata keskelle ja jakelin reilut palat jokaiselle.

Ihmettelin itsekseni, miksi postaan aina vain leivontaohjeita. Keksin syyksi sen, että leivonnaiset ovat ainoita, josta ehdin ottaa kuvankin. Pääruoat syödään ja niitä odotetaan niin, ettei siinä ehdi ajatella kuvan ottamista. Tai sitten kuva on niin huono tai ruoan lopputulos näyttää huonolta, ettei sitä kehtaa julkaista. Kuten tämä:

On tuo ollut uunissakin, vaikka ei tässä siltä näytäkään. Tein erilaisia pizzoja, joista kahteen laitoin täytteeksi herkkutatti-Créme Bonjouria ja parmankinkkua. Oli aika suolaista, mutta hyvää. Kinkut olisi kannattanut leikata pienemmiksi ja käyttää vain ranskankermaa.


Nämä kaksi pitivät omaa hurlumheitään koko viikonlopun. Nyt sitten uni maistuu siitäkin edestä!
Kuten myös meille. Huomenna tulee kuitenkin anoppi muutamaksi päiväksi, juuri kun minäkin menen taas viikoksi töihin. Sitä varten leivoin jo  puolukkamuffinsseja varastoon ja suunnittelin tarjoavani päivälliseksi maksapihvejä sipuli-porkkana-kermakastikkeessa. Kaaliraastetta ja...krooh-piuuuuh...

torstai 22. huhtikuuta 2010

Tänään!

Jostakin syystä olen siivonnut kamerat kaappiin eikä siis ole tullut otettua yhtään kuvia. Ulos mennessä ei näy vielä mitään niin houkuttelevaa, että olisi tarvetta ikuistaa sitä. Lintujen laulua sen sijaan kuuluu joka puolelta, mutta en kyllä näe niitäkään. Olisi kiva oppia tunnistamaan lintuja vähän paremmin.


Tänään 28 vuotta sitten syntyi esikoiseni. Sitä päivää ei unohda koskaan, kun elämä muuttui perusteellisesti. Hän syntyi nopeasti neljässä tunnissa ja oli pieni, nippanappa kolmikiloinen. Sain hänet heti  vierihoitoon, vaikka se oli silloin kokeilussa vasta yhdessä huoneessa. Siitä lähtien hän söi kahden tunnin välein ensimmäiset puoli vuotta.

Minusta tuli äiti heti, vaikka en osannutkaan leperrellä vauvalle. Miehestäni tuli myös isä heti, vaikka hän ei aluksi olisi halunnut lapsia ollenkaan. Kun hän tuli ensimmäistä kertaa huoneeseen, kääri hihansa, pesi kätensä ja otti lapsensa syliin, sydämeni oli sulaa.

Sadunomainen oli se päivä, jolloin tulimme kotiin vauvan kanssa. Kuin unta. Istuimme kakkukahvilla keittiössä ja ihmettelimme. Seuraavana aamuna söin jukurttia ja hyppäsin joka välissä tekemään jotakin muuta. Tuntui kuin olisin ollut vuoden pois kotoa, vaikka oikeasti olin ollut tietysti vain kolme-neljä päivää.  Löysin jälkeenpäin seitsemän lusikkaa eri puolilta huushollia. 

Reilun viikon kuluttua toukokuun alussa oli hyvin lämmintä ja lähdin ensimmäistä kertaa vaunuilla ulos. Olin pakahtua onnesta ja ylpeydestä. Lapsuudenunelmani oli totta ja minulla oli oma vauva kaksikymmentäkuusivuotiaana.


keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Lomamietteitä

Yllättävän paljon tämä tulivuorirumba vaikuttaa ihmisten elämään. Nykyisin olemme kaikki niin liikkuvaista sakkia ja pitkälti juuri lentäen liikkeellä. Pienen työpaikkani kymmenestä kollegasta yksi majailee juuri nyt pitempään Unkarissa, yksi lomailee -edelleen- Kreetalla ja yksi ei päässytkään lähtemään sukulaisiin Ranskaan, vaikka oli jo laukut pakattuna.

Omaan matkaani on vielä muutama viikko, joten en jaksa sen kohtaloa vielä pohtia. Tuskin kuitenkaan liftaamaan lähdemme. Voihan Tampereellakin olla kivaa.

Sitä ennen täällä kotimaassa oma pyöräilykauteni on avattu! Oli kuin en olisi pyöränselästä koskaan noussutkaan. Oli vain jostakin ilmestynyt viisi kiloa uutta läskiä mahan seutuville ja se kyllä tuntui. Aurinko kuitenkin paistoi ja linnut lauloivat eikä ollut mitään (muuta) valittamista. Teki melkein mieli luikauttaa laulu!

Tänään vielä oli monta asiaa hoidettavana, mutta huomiselle ei kalenterissa lue mitään. Ihanaa.

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Tukka hyvin taas


Ei ihan vielä ruoho viheriöi eikä jäät lähde näillä yöpakkasilla, mutta kauaa siihen ei enää mene. Aurinko lämmittää kylmän aamun jälkeen kuitenkin ulkona kävelijää ja huivia saa löysätä ja hanskoja riisua. Kuva on  otettu eilen Jyväsjärveltä kohti Ainolan kesäteatterin ja vanhan tanssilavan laituria. Jää vetelee kyllä tummana ihan viimeisiään.

Loppuviikko on lomaa, ja sen kunniaksi kävin leikkauttamassa tukan. Tuttuun tapaan päässä on takonut migreeni, lievänä onneksi. Jos sunnuntaina päätä särki räntäsade, niin tänään se saattoi johtua kirkkaasta auringosta. Tai jostakin muusta, syitä aina riittää. Tukka on kuitenkin taas hyvin.

Kävin ihan uudella kampaajalla. Valitsin paikan katsomalla netin keskustelupalstoilta, ketä siellä kehuttiin. Soitin sitten ajan yhteen paikkaan, jossa kaikki ovat  kampaajamestareita, ja täytyy sanoa, että leikkaus tehtiin keskittyneesti ja taidolla.

Ihailen muutenkin  kampaajien taitoa loihtia jollekin hyvä tukka taitavalla leikkauksella. Yksi ystäväni  kävi alkuvuodesta Melbournessa jossakin salongissa, jossa oli erikseen pesijä, värjääjä, leikkaaja ja föönaaja, ja tuli kotiin todella hyvän tukan kanssa. Ihailin monta kertaa leikkausta, joka todella oli tehty imartelemaan hänen piirteitään.

 Toivottavasti tämä minun polkkani on edes puoleksi yhtä hyvä. Loppupäivä onkin mennyt nukkuessa ja päänsärkyä parannellessa.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Vielä yksi päivä

Kun tiedän, että loma alkaa tiistaina, ei tee sitten yhtään mieli valmistautua työpäivään huomenna. Tiedän kokemuksesta kuitenkin, että hyvin se menee ja mukavaa on heti kun pääsen sinne. 

Ja sitten on vapaata loppuviikko. Tuttu nuorimies on luvannut ystävällisesti tarkistaa pyöräni jarrut ja huoltaa sitä muutenkin sen verran kuin on tarpeen. Ostin pyörän jo muutama vuosi sitten, enkä ole tehnyt sille muistaakseni mitään huoltotoimia. 

Jos sää muuttuu taas keväisemmäksi, pääsen vielä avaamaan pyöräilykauden tällä viikolla. Harmi, kun Vilma ei mahdu etukoriin, muuten ottaisin sen mukaan. Miksi oikeastaan ei ole koiranistuinta, jotain koria pikkukoirille, jonka voi kiinnittää taakse samaan tapaan kuin lastenistuin?


lauantai 17. huhtikuuta 2010

Hulinassa


Lauantain kaupunkireissulla kului taas yllättävän monta tuntia, vaikka mitään erityistä ei edes  oltu hankkimassa. Lähdimme päivällä miehen kanssa katsomaan uutta Citymarketin yhteyteen rakennettua Keljonkeskusta ja siellähän vierähti aikaa. Kahvilatkin olivat niin täynnä, että ihan kuivin suin sai kulkea.

Kiva paikka, jonne tulee varmasti lähdettyä uudestaankin. Muistutti muuten äkkiseltään Helsingin Itäkeskusta, joskin pienessä mittakaavassa, myös siksi, että käytävällä tuli heti vastaan pari hunnutettua naista lastensa kanssa.

S-ryhmän jäsenenä minulle on seikkailua käydä ruokaostoksilla Citymarketin kieltämättä paremmilla apajilla. Löydän sieltä kaikenlaista uutta mukavaa ja iloitsen erityisesti palvelutiskeistä. Mutta on myös joitakin vanhoja suosikkeja, kuten Pirkan rukiinen pähkinäjukurtti, joka on minusta maailman ihaninta!

Tuon session jälkeen olikin ajettava keskustaan syömään, eihän väsyneenä viitsi kokata itse mitään. Amarillon hedelmäinen kanasalaatti oli hyvää, samoin miehen Big Burger, joka ei tosiaankaan ollut hänen ensimmäisensä. Syö joka kerta saman. Otin vielä limesorbetin jälkiruoaksi ja se oli jälleen nappivalinta. Osaisinkohan joskus tehdä sitä itse jäätelökoneella?


Kuvat helmikuulta Keski-Suomen museon näyttelystä. En vaan kuollaksenikaan muista tekijää.


torstai 15. huhtikuuta 2010

nouhätä


Työviikko on kulunut taas nopeasti, kevyesti ja kivoissa merkeissä, enkä tunne itseäni väsyneeksi tai loppuunkuluneeksi. Harva viitsii ylpeillä sillä, että on jaksanut olla kokonaista kaksi viikkoa putkeen töissä, mutta niin se nyt vaan on. Kun kuormitus on kohtuullista, jaksaa hyvin.

Varsinainen urotyö olikin käydä työpäivän jälkeen ruokamarketissa yhtä aikaa kaikkien muiden kanssa. Oli kuin pääsiäispyhiä ennen. Jos kauppa on päivän kiinni, meille kaikille tulee hätä käteen. 

Kyllä minunkin kaapeistani olisi ruokaa löytynyt ja aterioita valmistettu pienellä kekseliäisyydellä, mutta hankinpahan nyt varastoihin täydennystä. Tiedä mikä luonnonkatastrofi seuraavaksi vaarantaa ostosreissuni! Pölypilven vuoksi ehkä ulkonaliikkumiskielto...

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Kivaa tiedossa


Jos kaikki menee niin kuin on suunniteltu, spatseeraan ensi kuussa tähän aikaan Milanon kaduilla. Vietimme eilen töitten jälkeen koko illan ystäväni Eeviksen keittiönpöydän ääressä silmät sikkuralla ruutua tiiraten  ja vertailimme lentojen ja hotellien hintoja. Jos jälkeenpäin jotakin valitan, en ainakaan harkinnan puutetta.

kuvat Googlen kuvahausta
Ensimmäiset monta tuntia meni siihen, että saimme päätettyä, mihin tämän keväisen virkistyspyrähdyksen tekisimme. Pariisi ja Lontoo olivat kielenpäällä, mutta hotellihinnat olivat yllättävän korkeita, samoin Kööpenhamina tuli turhan kalliiksi. Milanoon saimme budjettiin sopivan matkan viideksi yöksi neljän tähden hotelliin.  Kumpikaan meistä ei ole aikaisemmin käynyt siellä.

Nyt on neljä viikkoa aikaa taivastella, mitä ihmettä sinne pannaan päälle. Kun ei ole vielä kaivanut kesävaatteita edes esille, eikä ne taida kaikki mahtua päällekään. Ottaako iso kamera mukaan vai riittääkö pieni? Miten saa pakattua tavaransa 15 kiloon? Travel light kun ei ole minun tapani matkustaa.

Otetaan vastaan vinkkejä!


Eiku kolttua sovittamaan.


sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Teeveen äärellä


Katson juuri ykköseltä eteläkorealaisen Samsungin visiota tulevaisuuden elektronisoidusta kodista.  Ei hassumpaa. Naureskeltiinhan sitä ennen, että heheh, kohta meillä on kaikilla omat kännytkät! Nyt ei mene enää kauaa, kun meillä kotona tietokone toivottaa eteisessä tervetulleeksi, tsekkaa terveyden kylppärissä ja puhuu samalla tavalla kuin Star Trekissä.

Siitä huolimatta kaikkein mieluiten kuuntelen tämän BBC:n ohjelman tekijän, Simon Armitagen ihanaa Yorkshiren murretta. Olen seurannut niin monia ihania Yorkshire Televisionin tuottamia sarjoja, kuten vaikka Sydämen asialla, Kyläsairaala ja Perhesalaisuuksia, että puhetapa on tuttua. Siellä osataan tehdä hyviä, mielenkiintoisia ja elämänmakuisia sarjoja. Ei liian vaarallisia eikä väkivaltaisia, vaan sopivia minulle, joka en pysty katsomaan yhtään Tarantinon elokuvaa nostamatta kättä silmille.

Osataan sitä kyllä kotimaassakin. Tykkäsin mm. Lehmän vuodesta, kun lopulta löysin sen. Loppui sitten melkein samantien, mutta siihen on kuulemma tulossa jatkoa.

Saa nähdä, miten tämä tauti kehittyy, vai paraneeko heti alkuunsa. Kummallinen sairas hiki on koko ajan ja ihan lievästi kipeä olo. Sohvannurkasta television katsominen on ollut ihan kivaa.




lauantai 10. huhtikuuta 2010

Kuivakurkku

Se on flunssavirus kauan kierrettyään löytänyt tiensä nyt meikäläisenkin nielurisoihin. Oli jo yöllä aika karkea kurkku ja yskitti, vaikka tyttöjen illassa join vain yhden valkoviinin eikä meidän iässä enää polteta edes tupakkaa (-oi niitä aikoja!).

Päivä on mennyt silti normaalilla painollaan eikä tauti ole sen kummemmaksi äitynyt. Pientä kurkkuoiretta ja aavistuksenomaista lihaskipua olen yrittänyt nujertaa  jaetulla pikkupussilla irtokarkkeja, joilla miehen ehdotuksesta kuitattiin kauppareissun jalkoihin jäänyt lounas. 

Jossakin välissä terhakoiduin vääntämään kunnon ruokaakin eli savusiikasalaatin. Sittemmin olen jatkanut parantamista vihreällä teellä ja suklaacookieseilla, ja kun ei auttanut vieläkään, jatkanut jäätelöllä. 

Nyt kumoan juuri ainoaa siideriäni ja se alkaa jo tepsiä. Ihana lämpö leviää lihaksiin! Mukavaa lauantai-iltaa sinullekin!
 

torstai 8. huhtikuuta 2010

Kartalle?


Huomenna olen pitkästä aikaa menossa ystävien kanssa ulos eli elokuviin ja syömään. Entiset intohimoni eli kirjat ja elokuvat ovat olleet aika tavalla jäissä jo muutaman vuoden, samoin sosiaalinen elämä, se on ollut jäissä paljon pitempäänkin. 

Siinä taisi käydä niin, että uupuessani yhä enemmän toissa vuonna yritin virkistää itseäni  aina vain uusilla virikkeillä. Ahmin kirjoja, elokuvia ja uutta musiikkia. Kivaa oli, mutta se jos mikä oli omiaan kuormittamaan aivojani vielä enemmän. Tuli tunne, että kuppi on täynnä ja kaikki vyöryy yli.

Toissa talven sain sitten olla siinä toisessa ääripäässä, niukkavirikkeisesti ja rauhallisesti kotona. Ja nyt olen ollut  tämän talven töissä, paljon lomilla, ja vetänyt matalaa profiilia kaikilla elämänalueilla. 

Elämään on tullut uutta sisältöä koiran ja kameran kautta, kumpikin toteutuneita haaveita. Muitakin haaveita vielä on ja jotkut niistä voivat vielä joskus onnistuakin.

En ole koskaan tehnyt aarrekarttaa, mutta olen aina pitänyt laatikossa pientä kirjaa, johon olen  ajoittain kirjannut ranskalaisilla viivoilla lähiaikojen tavoitteitani, remonttihaaveita, hankintalistoja ja muuta muistettavaa. Minulla kun on muisti, joka toimi vasta, kun olen kirjoittanut jonkun asian ylös, muuten se haihtuu päästä samantien.

Vähitellen olen voinut viivata yli eri listoista rivin kerrallaan joko toteutettuna tai tarpeettomana. Nyt tekisi mieli kokeilla ihan oikean kuvallisen aarrekartan tekemistä ja katsoa, mitä sieltä löytyisi. Voisi yllättääkin.


keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Turkoosia



Tämänkin kevään voimavärini on turkoosi. Nyt on jo viides kevät menossa tämän värin kanssa. Ja mikäpä olisi lähempänä naisen sielua kuin oma kylpyhuone, aamutakki ja yöpuku. Ne ovat siis kaikki tätä ihanan raikasta mentolinviileää väriä.



Vaihdan kevätvärit käyttöön heti, kun päivä alkaa kunnolla paistaa helmi-maaliskuussa. Vaalea  turkoosinsini on minusta kevyttä, valoisaa ja antaa uskoa iloiseen päivään.

Tämä lyhyt työviikko on kohta lopussa, kun huomenna on jo torstai. Olen ulkoillut Vilman kanssa iltaisin ja mennyt aikaisin nukkumaan. Voin taputtaa itseäni päähän ja sanoa: "Hyvä tyttö!" Ei ihme, että töissä on ollut ihan mukiinmenevää.



tiistai 6. huhtikuuta 2010

Takaisin töihin


Kaikki keltaiset kukat kestivät hyvin pääsiäisen yli ja toivat iloa ja valoa kotiin. Tänään töihin mentyä ne alkoivat kuihtua ja joutavatkin kohta pois. 

Hernekeitto ei ole mitään kovin mediaseksikästä ruokaa, mutta kuuluu sekin tähän aikaan vuodesta. Siispä eilen keitin ison kattilallisen porkkanalla, sipulilla ja basilikalla maustettua keittoa, johon lorautin vielä pyhiltä jääneen kuohukerman lopun. 

Vihreä, suloisenpehmeä keitto suorastaan hyväili kitalakea tänään päivällisellä! Ja sitä riittää pakastimesta vielä moneksi kerraksi. Jos elintarvikealan lakko tulee, riittää kun leivon sämpylöitä lisäksi.


maanantai 5. huhtikuuta 2010

Violettia

Eilen otsikko puhui keltaisesta ja kuvat olivat kuitenkin vihreitä. Kirjoittaessani ajattelin keltaisia tulppaaneja ja sitruunakiisseliä. Ehkä tämän päivän violetti kuvaa myös pääsiäisen tunnelmaa.

Toinen pääsiäispäivä on pyhitetty absoluuttiselle laiskuudelle. Kuten ovat olleet kaikki muutkin lomapäiväni, voisi joku sanoa, eikä tarvitsisi olla edes ilkeä. Ehkä nyt maistuu taas työnteko tulevalla viikolla. 

Olen lukenut Mäyräkoira-kirjaa, ulkoillut yhden miehen ja kahden sellaisen koiramaailman pikkujättiläisen kanssa, valmistanut nopeasti pastaa eilisestä lammas-bolognesesta kaali-ananasraasteen kanssa ja katsonut Coco Chanelia.

Tänään on ihan selvästi hauskempi päivä kuin eilen ja se johtuu minusta siitä, että tänään ei sada. Näyttää keväältä.


sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Keltaista


Pääsiäisen pitkät pyhät ovat jo toiseksi viimeisessä. Nuoripari lähti aamulla kotiinsa nauttimaan rauhassa vielä jäljellä olevista vapaista.  Oli kiva viettää heidän kanssaan taas muutaman päivä. Nyt sunnuntaina jäimme sitten tänne sateeseen kuin nallit kallioille. Olo oli orpo, kun kastuimme vielä läpimäriksi kävelyllä. 

Siinä oli riittävästi syytä viettää päivä television ääressä. Katsoin nyt Almodovarin Särkyneet syleilyt, joka osoittautui samalla tavalla syvälle porautuvaksi draamaksi kuin muutkin ohjaajan työt. Ei yhtä vahvaksi kuin suosikkini Kaikki äidistäni, joka saa kyynelkanavat tulvimaan, eikä yhtä vakavaksi ja vaikuttavaksi kuin Huono kasvatus, mutta kelpo tarinaksi ja Penélope Cruzin  hyväksi roolityöksi.

Samalla istumalla menivät sitten vielä Morse, Candlefordin postineiti ja Miss Marple. En sentään kutonut, mutta muuten ihan täysi mummo! Välillä tein ruokaa, kun nuorempi poika tuli käymään, ja jatkoin taas.


Leivoin pitkästä aikaa perjantaina sitruuna-marenkitorttua, kuten varmaan moni muukin, sisko ainakin. Tällä kertaa hylkäsin vanhan ohjeeni, jolla olen tehnyt sitä montakymmentä vuotta. Tämä löytyi K-kaupan Pirkka-ohjeista, ja erinomainen olikin.


Tortusta tuli raikas ja herkullinen jälkiruoka. Marenki pinnalla oli sopivan pehmeää. Tavoilleni uskollisena tein pohjan täysjyväjauhoista, mikä teki siitä erityisen rapean ja maukkaan -ja tietysti myös murenevan.


SITRUUNA-MARENKITORTTU 
Pohja
2 1/2 dl  (täysjyvä) vehnäjauhoja
1 rkl     sokeria
100 g    meijerivoita tai leivontamargariinia
1     keltuainen

Sitruunakiisseli
4 dl     vettä
1 1/2 dl     sokeria
4 rkl     maissitärkkelysjauhoa (Maizena)
3     keltuaista
1 dl     sitruunanmehua
1     sitruunan raastettu kuori
1 rkl   meijerivoita tai leivontamargariinia

Marenki
4     valkuaista
1 dl     sokeria

1. Nypi jauhot, sokeri ja rasva sekaisin. Lisää keltuainen ja sekoita taikina tasaiseksi. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle (halkaisija 24-26 cm) ja reunoille. Heitä hetkeksi pakastimeen, etteivät reunat valu ja kypsennä pohjaa sitten 200 asteessa 10-12 minuuttia.

2. Mittaa kiisseliä varten kaikki aineet, rasvaa lukuunottamatta, kattilaan ja kuumenna sekoittaen, kunnes kiisseli saostuu. Lisää kiisseliin rasva ja sekoita. Kaada jäähtynyt kiisseli torttupohjan päälle.

3. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri vähän kerrallaan koko ajan vatkaten, kunnes vaahto on sileää ja kiiltävää. Nostele tai pursota vaahto kiisselin päälle.

4. Paista torttua 175 asteisessa uunissa noin 12 minuuttia, kunnes marenki on kauniin vaaleanruskea. Varo ruskistamasta pintaa liikaa. Jäähdytä torttu ja tarjoa kahvipöydässä tai jälkiruoaksi samana päivänä.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Linnandiiva


Tässä on Unelma Linnandiiva eli Luna. Alkuperäinen nimi sopii neitoselle varsin hyvin, se kun on hyvin kaunis koira. Tässä kyylää juustopalaa vaarin kädestä.


Ja missä on yksi, siellä on myös toinen, samoilla apajilla koko ajan. Yksi- ja kaksivuotiaat kaverukset.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...