keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Lomapäivien ratoksi



Lomapäivät sujuvat ihanasti, hyvissä merkeissä toinen toisensa perään. Joka aamu Vilma vie minut lenkille ja vähitellen kunto tai ainakin reippaustaso on noussut. Jaksan taas nousta mäkeä ylös vauhdilla ja hengästymättä.


On kuitenkin ollut asiaa kaupungillekin joka päivä.  Kävin muun muassa lounaalla sisareni kanssa, ylellisyys, jonka moni ymmärtää. Siihen pystyy, kun kumpikin tekee työtä osa-aikaisesti ja perhe tulee toimeen itsekseenkin.

Lounaalta suuntasin katsomaan Stockmann B:n tarjouksia, kun kosteusvoide oli lopussa. Lankesin taas kerran. Ostin Cliniquen päivävoiteen ja värivoiteen, kuvassa vasemmalla, ja loput  purtilot tulivat kylkiäisinä, mm. valokynä. Nämä kaikenlaiset näytteet ovat yllättävän riittoisia ja saa kokeilla sellaisia tuotteita, joihin ei raski muuten panostaa itse, kuten seerumeita ja tasoittajia.

Kehaisen samalla uutta käsivoidelöytöäni. Tämä pakkastalvi on ollut koetteleva käsille.  Kynnet ovat lohkeilleen ja katkeilleet, sormenpäät kuivuneet, samoin kämmenet jopa sisäpuolelta. Apteekista löytyi Acon Canola oil & Q10 -käsivoide ja se on aivan nappituote! Levittyy helposti ja imeytyy heti, eikä jätä tahmatassuksi, kuten moni muuten hyvä voide. Tästä jää hyvä fiilis käsiin pitkäksi aikaa. Vettä sekään ei kyllä kestä, vaan sitten pitää voidella uudestaan.


Syy tähän kuvausinnostukseen oli kylpyhuoneen viikkosiivous, joka on  pikku-hiljaa siirtynyt lauantailta eteenpäin, nyt jo keskiviikoksi. Pyyhin siis pölyjä tältä hajuvesihyllyltä.

Edessä keskellä on nykyinen suosikkini, Burberryn The Beat, jossa on juuri sopivasti syvyyttä ja särmää. Vasemmalla viime kesän löytö, Versacen Versone, ihanan raikas ja kevyt ja vihreä.  Oikealla pitkäaikainen rakkauteni Chanelin Coco Mademoiselle, melko voimakas ja  naisellinen, ylellinen nykynaisen tuoksu.

Täällä turhuuden turuilla on ihan kivaa, kiitos vaan. Juuri nyt en kaipaa mitään syvällistä enkä kehittävää. Naistenlehdet ja televisio riittävät hyvin viihdykkeeksi. C'est la vie.




11 kommenttia:

  1. Ihanan raikasta voidehyllyllä ja ylellisiä tuoksuja hajuvesihyllyllä.
    On kaunista, kun kaikki on järjestyksessä.

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia ;) Erityisesti tuo tulilatva on soma, itse ostin viime keväänä juuri saman värisen! Sokokselta olen myös joskus samanlaisia näyteputkiloita saanut ja ovat loistavia, ja jos reissua on tulossa, niin mukavia kuljetella mukana.
    Olet ollut reipas, liikuntaa ja siivousta, blogia..

    VastaaPoista
  3. Sullahan on hyvä kokoelma tuoksuja, noista on tuttu vaan tuo Chanelin Coco Mademoiselle, jota joskus kävin useammankin kerran sokoksella suihkauttamassa. Toivoin sitten kuintenkin lahjaksi Lancomen Tresorin ja se on kulkenut mukana monta vuotta.
    Tämähän oli mukava keväinen beuty-postaus ^_^.

    VastaaPoista
  4. Beatiä käytän nykyään pelkästään (siis en ilman vaatteita, vaan ainoana tuoksuna), kun ei ole varaa useampiin pulloihin. Mukava ja keväinen lomatunnelma välittyy niin kuvista kuin tekstistäkin.

    VastaaPoista
  5. Juu, kädet ovat rutikuivana täälläkin. Ostin apteekista viiden kappaleen pakkauksen puuvillaisia sormikkaita ns. hoitokäsineeksi. Joka ilta telkkarin ääressä voitelen tassujani(neljää) mitä rasvaisemmilla voiteilla (jopa Bepathenia)ja käsineet ja sukat lopuksi, kunnes ovat kunnolla imeytyneet.Myös vanhentuneet aurinkovoiteet tulee nyt hyvään käyttöön.

    VastaaPoista
  6. Juuri tätä nyt kaipaa: kevään kepeyttä, kauneutta ja ylellisyyttä arkeen. Heitän vapaalle myös ja unohdan kolmeksi päiväksi kaikki työasiat ja vaatimukset.

    eikka

    VastaaPoista
  7. Kiitos käsivoidevinkistä! Olikin pistämätön ostos ennen vaatekauppoja. Lokoisia päiviä toivotellen!
    Eevis

    VastaaPoista
  8. Arleena, noilta lasihyllyiltä saisi pyyhkiä pölyjä parikin kertaa viikossa, kosteus vielä liimaa pölyn kiinni lasiin.

    Elisa, oranssi tulilatva näytti jotenkin uudelta. Muutenkin nyt tekee mieli oranssia ja turkoosia kevään ja valon merkiksi.

    Tuuluska, mulla pitää olla useita tuoksuja, että voi käyttää tilanteen ja fiiliksen mukaan. Jos ihastun johonkin uuteen tuoksuun, se on melkein pakko saada;)

    Missy E, sinultahan tämä tuoksuvinkki onkin peräisin. Lupaan käyttää jotain muuta aina, kun olette käymässä. Onneksi aika harvat tuoksut ovat nykyisin ikäsidonnaisia. Oma anoppini ihastui muuten 80-luvulla hankkimaani YSL:N Rive Gaucheen ja käyttää luultavasti samaa merkkiä vieläkin.

    Olivia, yöhoitoa hanskat kädessä ei olekaan vielä tullut kokeiltua. Jalkoihin kyllä laitan Helosanin päälle villasukat ja se toimii myös. Helosanin ostan jalkahoitajan vinkistä halpamarketin hevososastolta, on siellä puoli-ilmaista:)

    Eikka, lue Annaa kaikessa rauhassa ja makaa sohvalla koko menetetyn palkan edestä! Se on kyllä sen arvoista. Iloisia lomapäiviä, vielä voi ottaa viimeisen ilon irti talvesta!

    Eevis, ei sitten tullut mulla lähdettyä kuntosalille. Joka päivälle on ollut joku sovittu meno, tänään oli eläinlääkäri. Toivottavasti sulla on hyvä meno säilynyt.

    VastaaPoista
  9. Vielä ehdit. Minä maksoin ekavuoden jäsenyydestä käymättä tuskin ollenkaan. Niillä rahoilla olisin reissannut etelään. MUR!
    Eevis

    VastaaPoista
  10. Eevis, tuo jäsenyys on niin kallista, että on parasta olla ajattelematta sitä ollenkaan!

    VastaaPoista
  11. Voi miten rentouttavaa katsella selkeitä, upeita kuviasi, ihailla kauneudenhoitohyllyjäsi ja lukea leppoisaa jutusteluasi. Tuli oikea viikonloppufiilinki! Ah!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...