lauantai 13. maaliskuuta 2010

Kirkasta iltaa!




Olen nyt kahtena iltana ottanut mallia koirastani ja mennyt aikaisin nukkumaan. Unta ei ole tarvinnut odotella, koska yhdeksän aikoihin nukuttaa joka tapauksessa armottomasti. En vain ole koskaan tullut kuunnelleeksi kutsua.

Nyt lauantaina illansuussa olen nukkunut jo yhdet päiväunet kaupunkireissun jälkeen ja migreeninpoikanen alkaa olla selätetty. Stingin talvilevy on juuri sopivaa kuunneltavaa tähän hetkeen, kun kirkas päivä alkaa kohta painua mailleen, mutta valoja ei vielä tarvita.

Uusi kimppu raikkaanvärisiä tulppaaneja loistaa pöydällä, joka on  taas lastattu tietokoneella, kameralla, tilikirjalla, allakalla ja kaikenlaisella keskeneräisellä. Tämä on minun työpöytäni,  aina sekaisin, tässä olohuoneessa kaiken keskellä. Mies on ominut työhuoneen.

Oloni on niin pysähtynyt kuin voi olla. Niin pitäkin. Tästä nollauksesta voi taas päästä uuteen nousuun, kun on ensi viikko lomaa. Otin sen ensi kesän lomista, enkä olisi millään jaksanut olla toista viikkoa heti edellisen perään töissä. Olen kuitenkin ulkoiluttanut Vilmaa, tehnyt kaikenlaista pientä ja suunnitellut ensi viikoksi taas kuntosalin aloittamista tämän mahan kurittamiseksi.


Kävin päivällä tutustumassa Sokoksen uuteen ruokaosastoon. Ostin sieltä pieniä maistelueriä herkkujuustoja, joita voisikin nyt maistella illalla valkoviinin kera. Loman alkajaisiksi.



13 kommenttia:

  1. Hyvä että olet vihdoin saanut kunnolla nukuttua. Hyvä loman aloitus.
    Tuollaista koiran elämää kun pääsisi viettämään..
    Hauskaa viikonloppua ja rentouttavaa lomaa!

    VastaaPoista
  2. Heh, ajattelin, että jos te nuoret, niin kyllä minäkin maltan mennä aikaisin nukkumaan! Se onnistui.

    VastaaPoista
  3. On se outoa, kun mullekin piti työkaverin rautalangasta vääntää, että puoli kymmeneltä sänkyyn, jos meinaa saada riittävän unen. Ja niin kävi; kymmeneen asti ei meinaa jaksaa valvoa ja hyvin nukuttaa.

    Aion tehdä lomien suhteen saman huhtikuussa, aloittaa kesälomakauden ♥

    Hyvää lomaa ja toivottavasti jaksamista taas siunaantuu levon ja oman ajan myötä.

    -eikka

    VastaaPoista
  4. Eikka, nyt helpotti jo ja sitä edisti merkittävästi puoli litraa Benin & Jerryn suklaa-pähkinäjäätelöä. No, joku vetää kännit, mua auttaa tämä nykyisin enemmän. Kaikki 900 kaloria suoraan vyötärölle!

    VastaaPoista
  5. Lähetään Mamma puntille!! minä lähen mukaan!

    VastaaPoista
  6. minä menin viime viikolla parhaimpana päivänä seiskalta nukkumaan (herätys kuudelta). isäntä pisti lapset unille hiukan myöhemmin. uni on itselle niiiiin tärkeää, ilman sitä ei luista mikään.

    VastaaPoista
  7. Milljoona, puntille on tarkoitus suunnata. Jos joskus maltat, voitaisiin mennä uuden kylpylän kuntosalille.

    Merituuli, pistit kyllä paremmaksi! Mahdoit olla tosi väsynyt, kun nukahdit noin aikaisin yöunille:)

    VastaaPoista
  8. Täälläkin vaivaa ihmeellinen kevätväsymys. Luulisi kaiken tuon valoisuuden ja aurinkoisuuden auttavan, mutta pah. Nukuttaa kun kunnon koiruutta, harmi vaan ettei juuri nämä koiruudet anna emännän nukkua työpäivän jälkeen päikkäreitä...

    VastaaPoista
  9. Onpas sheriffit virkkuja! Vilma kyllä nukahtaa myötätunnosta viereen aina kun emäntä tai isäntä päättää ottaa torkut. Muulloinkin koira käpertyy mielellään nukkumaan kiinni sohvallaistujaan.

    VastaaPoista
  10. Hyvää lomaa! Ihanasti ainakin tänään täällä aurinko paistanut koko päivän. Iltapäivää kohti auringosta huolimatta kylmeni.

    Mun työpöytäni myös on aina hieman hujan hajan. Töissä saan pidettyä paljon paremman järjestyksen.
    Herkkujuustot hyvän viinin tai päärynätuoremehun kanssa ovat kyllä ihania. Viime ihastus hunaja-manteli valkohomejuusto kera portviinin aivan ihanaa.

    VastaaPoista
  11. Rita, mullakin on kumma kyllä kaikki oordningissa työpaikalla, jokainen tavara ja paperi paikallaan. Kotona en keksi heti tavaroille ja papereille paikkaa ja ne jäävät odottamaan pöydälle.

    VastaaPoista
  12. Meilläkin saa Nelli vihdoin jäädä kotiin kun emäntä suuntaa ensi viikolla 1,5vuoden "koiranäitiysloman" jälkeen takaisin ryhmäliikuntatunneille.Alkoi jo vähän tuo farkunvyötärö kiristääkin... :D Tsemppiä uudelle kuntosaliharrastukselle!

    Terveisin
    Nelli ja Iina

    VastaaPoista
  13. Aika pitkä äitiysloma on ollutkin;) Multa loppui kuntosali ja sauvakävely Vilman tuloon, koiralenkit saa korvata ne. Varsinkin sauvojen kanssa heiluminen matalan ja vilkasliikkeisen koiran kanssa on liian vaarallista.
    Reippaita hetkiä liikunnan parissa!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...