lauantai 6. maaliskuuta 2010

Ihanaa turhuutta


Meitä pöljiä on moneksi ja yksi omista heikkouksistani on kosmetiikka. Sitähän ei osteta pelkästään tarpeeseen, vaan tuomaan ylellisyyttä ja iloa naisen elämään.

 

Oulussa en ehtinyt juuri kaupungilla käymään, joten piti ottaa vahinko takaisin heti kotiin tultua. Sen sijaan, että olisin kunnon lomalaisen tapaan käyttänyt aamuni tehokkaaseen lenkkeilyyn tai hiihtoon luonnon helmassa, suuntasin kampaajalle, kasvohoitoon ja meikkiostoksille. Milloin sitten, jos ei lomalla?

 Huomasin yhden vanhan kempparin lopettavan, paikan jossa kävin jo 70-luvulla. Chanelin huulikiilto sopi täsmälleen ja siihen löytyi sopiva kynä huulille ja silmille. Puoleen hintaan olisi kannattanut katsella vielä muutakin, mutta oli kiire jo kampaajalle.


Nämä Diorin viiden värin paletit ovat herkullisen värisiä. Jotenkin vaan lankesin taas ostamaan uuden, vaikka kaikki entisetkin luomivärini ovat voimissaan. Itse asiassa mikään luomiväri ei ole minulla varmaan vielä ehtinyt kulua loppuun, nehän kestävät ikuisesti. Diorin häivytyssivellin taas oli jotakin, mitä minulta puuttui, joten raskin panostaa siihenkin, olihan mukana Sokoksen 20 prosentin alennuskupongit.

Nämä värit muuttuivat omituisesti kuvissa: tässä vielä Diorin oma kuva. Jostakin syystä noista kaikista kolmesta väristä tulee samanlainen hyvin tumma jälki, lähes musta!

Esittelijä kehotti rajaamaan alaluometkin voimakkaasti, paljon enemmän kuin olen tottunut, kun on paljon miinusta linsseissä.
Ja ne rillit, en ole vieläkään varma, pitäisikö sittenkin vielä hankkia toiset, pienemmät, kevyemmät ja vaaleammat, oli varaa tai ei...

7 kommenttia:

  1. Minusta sekä silmät että huulet näyttävät kauniilta ;)
    Itsellänikin loma alkoi ja maanantaina kasvohoitoa, ihanaa ♥ Koskas sitä muuten?

    VastaaPoista
  2. Kaunis huulipunaväri, heleän raikas.
    Kaunis väri ja klassinen muotolasien sangoissa.

    VastaaPoista
  3. Lasit on hyvät!! Kestää vaan ehkä aikansa tottua itse.

    Pitäisi saada aikaiseksi varata kampaaja- ja hieroja-aika vaan ei ole ollut -aikaa, kun ei ole lomaa. Milloinpa sitä muuten ehtisi. Itsen hoitohan kannattaa aina, oli se sitten mitä tahansa :-)

    VastaaPoista
  4. Itsensä hemmotteleminen pienillä ylellisyyksillä on tärkeää. Pitäsiköhän jälleen alkaa maalaamaan silmiä päähän edes kerran kuussa... Sitten kun siihen ryhdyn niin yritän muistaa tuon vinkin alaluomien rajauksesta kun vahvuuksia itselläkin rilleissä -6,5.

    VastaaPoista
  5. Minäkin sain uuden ihanuuden... V toi tuliaisina lontoon kentältä uuden tuoksun. Olen käyttänyt sitä Insolence -tuoksua yhden purkillisen kuluneen vuoden aikana ja nyt sain siitä sen kukkaisversion. Lievää luksusta :) Ihana purkkikin...

    VastaaPoista
  6. Hihi, ja minä kun en tiedä, mitä mihin,
    saan pyytää pojalta neuvoa ;)

    VastaaPoista
  7. Elisa, hyvää lomaa sinulle! Ja kasvohoidolla pääseekin hyvään alkuun:)

    Arleena, vadelmanpunainen on lempivärini huulipunissa ja -kiilloissa.

    Anonyymi, onneksi en sentään langennut mustiin sankoihin, ne eivät sovi minulle. Toistaiseksi kukaan ei ole huomannut, että on uuden sangat päässä. Mitähän siitäkin ajattelisi?

    Heljä, en minäkään enää kotona maalaa, mutta jonnekin lähtiessäni laitan jotakin. Töihin haluan piirtää silmät näkyviin;)

    Nelle, Insolence on varmasti ihanan ylellinen kokemus! Kädehdin aina hiukan naisia, joille oma mies tuo tuliaisiksi jotain itse valitsemaansa. Meidän miehelle pitää antaa lista mukaan, jos haluaa saada tuliaisia.

    Hannele, poikasi siis tietää kosmetiikasta paljon, aika hyvin!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...