torstai 25. helmikuuta 2010

Maaliskuu on kohta

 

Kahden työviikon jälkeen kaipaan jo ulos ja aurinkoon! Pääsin eilen iltapäivällä vähän kävelemään työasioissa reippaassa pakkasessa ja tänäänkin sen verran, että kävin ostamassa lähikaupasta lounasta. Eihän se työpaikka tietenkään mikään vankila ole, mutta sisätöitä nyt kumminkin.

Maanantaina meni iltaan asti töissä ja keskiviikkona olin heti päivän päätteeksi valokuvakurssilla, joten viikko tuntuu menneen nopeasti ja ilman vapaa-aikaa. Illalla olen ollut ihan horteessa tässä sohvannurkassani. Tämä valitushan ennakoi vain sitä, että on loma alkamassa, heti huomisen suunnittelupäivän jälkeen.

Lauantaina ajamme Ouluun isän luo ja maanantaina äiti pääsee pois sairaalasta uuden polvensa kanssa. Ainakin on kiva mennä sinne, katsotaan sitten, miten sujuu.


 

Kolme lukematonta kirjaa odottaa lomaa, monta kiinnostavaa elokuvaa ja kolme lehteä matkalukemisiksi. Loma.


11 kommenttia:

  1. Kivankuuloinen tuo sinun työrytmisi, tiedät aina että tietyn rypistyksen jälkeen on vapaata, jolloin voi hengähtää! Ja ottaa näin hienoja kuvia ja tietysti levätäkin ;)

    VastaaPoista
  2. Sori, kun minäkin vain puhelimessa valitin, onhan nuo pitkiä päivät sullakin.

    Toivotaan ,että viikonloppuna aurinko paistaa.

    Eikka

    VastaaPoista
  3. Hyvää lomaa ja lomareissua. Tiedä häntä vaikka nähtäisiin, jos tiistaina suuntaan pohjoiseen päin.
    Meri

    VastaaPoista
  4. Elisa, nyt tosiaan helpottaa, kun voin pitää lomia vähän väliä ennen kuin aloitan varsinaisen puolipäivätyön. Meidän työpaikan kahdeksasta vakituisesta kuusi on kohta puolikkaana tai vuorotteluvapaalla ja yksi äitiyslomalla. Ja seitsemäskin suunnittelee osa-aikatyötä. Se kertoo karua kieltään työelämästä ja naisen jaksamisesta. Enää emme halua antaa kaikkeamme työlle, vähempikin riittää.

    Nou hätä, Eikka, ei mun työpäivät ole olleet normaalia pitempiä. Maanantai alkoikin vasta kahdeltatoista, kun tiesin iltatöistä. Mutta päivät on pitkiä, kun on tottunut toisenlaiseen rytmiin. Olisi kamalaa tehdä oikeasti kymmenen-kahdentoista tunnin työpäiviä!

    Meri, hyvää reissua sullekin, siellä nähdään! Meidän mies suunnittelikin lähtevänsä viikolla katsomaan välillä omaa äitiään ja ostamaan sen kanssa uutta telkkaria, kun äitinsä oli pyytänyt. Ollaan me sitten Oulussa meidän äitiä hoitamassa:)

    VastaaPoista
  5. Sinun lomasi alkaa ja minun on lopuillaan...
    Ihanaa matkaa sinne oulun seudulle ja nautinnollisia hetkiä kirjojen, lehtien ja leffojen kera..

    VastaaPoista
  6. Hanne, nyt ainakin riittää lunta hiihtolomalaisille, vaikka pakkanen vähän lauhtuisikin. Toivottavasti sinunkin lomasi on ollut rentouttava ja tuntunut tarpeeksi pitkältä!

    VastaaPoista
  7. Ajakaahan varovasti, muistanko oikein, että on nollakelejä luvattu viikonlopuksi.

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Turvallista matkaa Ouluun!
    Ja rentouttavaa lomaa : )
    Onneksi maaliskuu koittaa, valokuvaaminenkin saa uusia ulottuvuuksia, kyllästyttää jo katsella lumivalleja ja yrittää keksiä sieltä jotakin kuvattavaa. Mielikuvitus koetuksella.

    Edellisen postauksen 50mm 1.4 linssin omistan itsekin, ilman sitä vastavalosuojaa. Tykkään linssistä ihan älyttömästi jo senkin takia, että sen kanssa en tarvitse salamaa. (eikä nykyisessä kamerassa edes ole irtosalamaa olemassakaan)

    Croppirungon kanssa tuo 50mm on kyllä jotakin 80mm...mutta jos joskus hommaisi sen täyskennon. Rahan menoa ei siis voi estää tässä puuhassa :D

    Onnea uusille pokille, itse kävin myös nyt tilaamassa aurinkopokat. Muuten ei keväthangille ole mitään asiaa.

    Hyvää lomaa!!!!

    VastaaPoista
  9. Oikein mukavaa lomaa, rentouttavaa sellaista.

    Ja nuo sinun lasisi...makeet. Toivottavasti kehyksiä riittää kesään saakka.Taidan ostaa samanmoiset.

    VastaaPoista
  10. Arleena, kiitos, huonoja kelejä on luvattu, mutta sehän oikeastaan kuuluu asiaan pitkän pakkaskauden jälkeen. Johan nuo kylmät riittävät!

    Missy E, kiitos, maiseman vaihdos tekee gutaa pitkästä aikaa. Olisiko ollut syysloma lokakuussa, kun viimeksi käytiin jossakin, ja sekin oli Oulussa.

    TAru, kiitos, ja kiva kuulla, että sulla on hyviä kokemuksia tuosta linssistä. Tilasin muuten Digitarvikkeesta kumisen jäljitelmä-suojan, joka maksoi 11,90 ja tuli kahdessa päivässä.
    Mutta tuo croppirunko-asia meni ihan yli hilseen. Piti käydä lukemassa vähän, mitä se tarkoittaa, mutta en tullut hullua hurskaammaksi niistä selostuksista. Näissä hommissa olisi etua insinööriopinnoista, mutta ei nyt ole;) -Olen kyllä tuottanut maailmaan yhden insinöörin...

    Pikkujutut, kiitos, lasit on/ei oo makeet, en ole vielä päättänyt. Niissä on kyllä asennetta, mutta en vieläkään pääse siitä ajatuksesta, että näytän Sami Syköltä.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...