torstai 3. joulukuuta 2009

Suurta sen olla pitää!





Tämä alin kuva on yhtä värikäs ja yhtä sumea kuin päänikin tällä hetkellä. Oli ihanaa onnistua hyvien ohjeitten avulla muuttamaan blogipohjaa sopivankokoiseksi editorin isoimmillekin kuville. Ohjeet löytyivät Elisan kommentista edelliseen postaukseen. Vaikeaa ei ollut, mutta vaati tarkkuutta. Vuodatuksen puolella tuli jo onneksi paneuduttua jo tähän pohjakoodin sorkkimiseen ja CSS-kieleen.

Jotenkin tulin siinä hötäkässä kämmineeksi photoksien puolella ja hävittäneeksi sen ainoan postaukseni, jolla oli enemmän kuin yksi lukija. Poistin ylimääräisiä kuvia ja samalla meni sekin roskakoriin. No, palautin kuvan, mutta kommentit hävisivät.

Wordpressiä on ollut minusta vaikea oppia käyttämään, vaikka sekin on suomenkielinen. Se on jotenkin vaikeaselkoinen, toisin kuin tämä blogger. Kesti kauan, ennen kuin osasin julkaista ensimmäistäkään kuvaa! Ehkä se on todella tarkoitettu edistyneemmille.

P.S. Suurta on, mutta saisi olla tarkkaakin. Jotkut käyttävät jalustaa, jotkut tähtäävät kameraa yhdellä kädellä ja pitävät koiraa paikoillaan toisella. Ei hyvä.




7 kommenttia:

  1. Onpa nuo ruusunmarjat herkullisen punaisia. Ja hyvä, että on vielä jäljellä. Riittää mustarastaille syömistä, jos niitä nyt teidän korkeudelle on jäänyt. Meillä täällä Turussa niitä on, aikovat talvehtia täällä.

    VastaaPoista
  2. Tämä kuvien ja blogien maailma on ihmeellinen. Aikaa saisi menemään sen tutkimiseen vaikka kuinka. Hienosti olet saanut pohjan suureksi ja kuvat myös..Itselläkin opettelutti aluksi, vaan onneksi täällä blogimaailmassa on ihania auttavaisia henkilöitä. Minäkin sain apua sekä ATToivaselta, sekä Uunalta.

    VastaaPoista
  3. Ei pidä paikkaansa, että wp olisi jotenkin edistyneemmille, onhan se minunkin blogini koti. Bloggerissa on tapahtunut sinä aikana, kun olen ollut wp:ssä niin paljon muutoksia, että kun menen omilla tunnareillani katsomaan yhtä koepohjaa, jolla leikin, en ymmärrä enää bloggerista yhtään mitään!
    Kysymys on varmasti vain siitä, että sen osaa mihin tottuu ja minkä opettelee. Minä halusin wp:n sen monipuolisuuden vuoksi ja opin sen. Opettelen koko ajan sitä lisää myös. :)

    VastaaPoista
  4. MOninainen, olen nähnyt mustarastaita täällä vain kerran, yhtenä talvena kauan sitten. Eli voisi niitä ollakin, on ihana lintu.

    Elisa, aikaa hurahti eilen illalla yhteen asti eikä nukuttanut vielä silloinkaan. On mukavaa puuhata oman blogin kanssa, mutta ansansa siinäkin;D Onneksi apua saa!

    Krisu, ehkä tämä Blogger sopii mun logiikkaan paremmin, kun ei ole ollut suurempia vaikeuksia. Vuodatuksellahan niitä oli jatkuvasti, joskaan ei omista taidoista johtuen. Mutta mulla kesti tosi kauan tajuta, miten sille väripohjalle saa postauksen tehtyä. Sinä taas tunnut kyllä aika velholta näissä asioissa, ja aktiiviselta:))

    VastaaPoista
  5. Ohos, täällähän on laajaa! Hyvännäköistä, ja blogin nimikin uusilla kirjaimilla!
    Vähän aikaa kestää silmillä tottua laajaan blogipohjaan, minulla kun on aika pieni (peruskokoa oleva) läppäri.

    VastaaPoista
  6. Sooloilija, mun kaunokirjoituksesta ei tullut yhtä onnistunutta kuin sulla. Luueln että luovun siitä kohta, mutta olkoon vähän aikaa. Pienellä ruudulla leveä saattaakin näyttää huonolta, harmi.

    VastaaPoista
  7. Ja nyt yritän isontaa minäkin, en nyt ihan huomenna, mutta jossain vaiheessa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...