tiistai 22. joulukuuta 2009

Joulupuu on rakennettu, sananmukaisesti


On se ainakin tuuhea. Muuten voidaan joulupuustamme olla montaa mieltä.

Yritin tässä eilen uskotella itselleni vanhan sanonnan mukaan, että mikä kiire tässä, valmiissa maailmassa, mutta ei onnistunut. Aamuyöstä heräsin miettimään ja kävin välillä kirjoittamassa ostoslistaan unohtamiani asioita. Siskot kuulemma tahoillaan heräilevät ihan samalla tavalla.  Lomalaisena saattaa kuitenkin kuitata velat aamulla.

Omaksi ilokseni kävin hankkimassa lisää punaisia ja valkoisia kukkia, ja samalla reissulla eläinkaupasta löytyi kauan etsitty pehmeä peti Vilmalle. Ja uusi lelu ja paljon ruokaa.


Nyt kuitenkin alkaa olla homma kasassa jo aika hyvin. Ensimmäiset jouluvieraat ovat tunnin päästä perillä, mikä tarkoittaa sitä, että nousen ihan kohta tekemään ruokaa.


12 kommenttia:

  1. Ihanaa joulun saapumista!!!

    VastaaPoista
  2. Kodikas tunnelma tulvahti sinun kirjoituksestasi. Ja miten mukavaa että vieraatkin tulossa... tai siis varmaan siellä jo ^^
    Kuusesi on ihan ok, meillä samanlainen muoviotus istahti omaan nurkkaansa eilen. Jännittävää kun sen alle ilmestyi heti pikkuisia paketteja...

    VastaaPoista
  3. Ihanan jouluinen tunnelma kuvassa!
    :)
    Vaikuttaa siltä, että Vilma on ollut tänävuonna kiltti! :)

    Hyvää joulua teille!

    Terveisin
    Nelli ja Iina

    VastaaPoista
  4. Siellä jo varmaan on syöty ja istutaan iltaa. Joulun tunnelmaa teillä tuntuisi olevan kovastikin ja kuusi, se on todella tuuhea! Minusta oikein hieno ja juhlallisen näköinen. Omamme on hyvin harva ja siihen laitetaan aina kaikki koristeet, mitä löytyy.. Tänä vuonna jätettiin sentään suomen liput pois.

    eikka

    VastaaPoista
  5. Kauniilta näyttää tekokuusikin. Meillä vielä oikea. Mies äsken muisti, että kuusi vielä kaatamatta. Ei hätää, tyttären kanssa kävimme jo syksyllä pellonpientareella metsänreunasta etsimässä sopivaa kuusta. Ja löysimmekin muutamia varteenotettavia. Huomenna haetaan.

    Ihana oikea tuo kirjahylly!

    VastaaPoista
  6. Tuuhea, tasainen ja kauniisti koristeltu joulukuusi. Jos tuoksua kaipaat, sitä saa mistelin tuoksuisesta kynttilästä, ja on sitä jouluntuoksuistakin.

    VastaaPoista
  7. Kaunis kuusi, taitaa olla tottumiskysymys se että aluksi oudostuttaa. Parin vuoden päästä ei huomaakaan eroa.
    Jos teillä jonkin verran kestetään kuudentuoksua niin pieniä oksiahan voi laittaa kukka-asetelmaan.
    Itselläni on hajuaisti sen verran heikko etten paljon huomaakaan edes kokonaisen kuusen tuoksua sisällä. Ei meillä kyllä vielä ole kuusta haettu, mutta viime vuosilta muistan. On siis kohonnut dementiariski...liekö jo pitkälläkin? Illalla otin kuuman ritilän uunista ja tartuin siihen sitten heti paljaalla kädellä. Vaan ehkä se johtuu siitä että on niin monta hommaa yhtä aikaa tekeillä.
    Huomenna on aatonaatto! Muista kuitenkin istahtaa aina välillä ja ottaa pienet blögit.

    VastaaPoista
  8. Kuuden tuoksua! Ehkä arvaat mitä tarkoitin.

    VastaaPoista
  9. Kaunis kuusi! Hyvää Joulua ja Oneea vuodelle 2010.

    VastaaPoista
  10. TAru, kiitos samoin sinulle mukavaa joulunaikaa!

    Tuuluska, muoviotus on ehkä kuvaavin sana! Mutta nyt pimeässä näyttää ihan hyvältä, valot ja koristeethan siitä joulukuusen tekevät.
    Paketit varmaan kiinnostavat koiraa kovasti;)

    Nelli ja IIna, Vilma on ollut tänä vuonna parasta, mitä meille on tapahtunut, joten ei ihmekään, jos pukki on antelias. Hyvää Joulua!

    Eikka, just noin: joulukuuseltahan sen pitääkin näyttää. Tällä kertaa jätin vielä nauhat pois, mutta epäilemättä Milljoona vaatii ne, heti kun tulee.

    Rita, meillä on kirjahylly olohuoneessa, kun sille ei ole oikein paikkaa muuallakaan. Työhuoneessa on toinen hylly. Ehkä tuon nuorena hankitun Lundian voisi päivittää, ainakin jos muuttaa joskus.

    Arleena, mistelintuoksu on mulle ihan vieras, lienenkö nähnytkään sentuoksuisia kynttilöitä...Nytpä osaan tarttua, jos osuu silmään. Voisi käydäkin pienen puukon kanssa metsässä.

    Meri, sehän tässä on, että koko ajan on monta hommaa tekeillä yhtä aikaa. Perhettä pitää ruokkia myös ennen joulua eikä vain pyhinä. Luojan kiitos, että ollaan lomalla. Nyt voisinkin ottaa ne blögit, skool!

    Jaana, kiitos, samoin sinulle Hyvää Joulua!

    VastaaPoista
  11. Oikein ihanaa ja rauhallista Joulua sinulle :)

    VastaaPoista
  12. Kiitos Hanna, samoin sinulle!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...