lauantai 14. marraskuuta 2009

Päivä putkessa

Ei irtoa nyt oikein mitään. Päiväunien syytä. Lomapäivät ovat sujuneet Babetteen neliöitä virkatessa. Neliöt ovat nyt valmiina ja vuorossa on niitten yhteen ompeleminen. Innostun aina vain yhdestä asiasta kerrallaan ja nyt on hinku saada peitto kasaan. Reunuksen virkkaaminen on minusta ihanaa.

Sain kutsun töihin perjantaiksi, viimeisenä lomapäivänäni, ja sanokaa mitä sanotte, mutta kivaa oli. Sen verran oli tautivuoteelle kompastunut kollegoja, että sijaiseni sijoitettiin muualle. Maanantaina alkaa sitten neljän viikon työputki, ja se on ensimmäinen niin pitkä -yli vuoteen.

Lauantaipäivää on vietetty tavalliseen tapaan, siis ulkoilujen jälkeen kaupungilla. Yritettiin löytää sopivankokoista koiranpetiä, joka tyydyttäisi minun silmääni ja miehen lompakkoa, mutta yhteisymmärrykseen ei vielä päästy. Ainoa siedettävä olisi maksanut tasan sata euroa ja se oli minustakin liikaa. Täytyy tutustua netin tarjontaan seuraavaksi.

Vilmuska on kasvanut kertakaikkiaan ulos entisestä sängystään ja makoilee lähinnä sen pohjan päällä. Toisekseen juoksuaikana ei ole kiva pitää sitä vieressä yöllä, kun se repii mustat hienot satiinipöksynsä kerta toisensa jälkeen pois. Ja kolmanneksi joudun ottamaan Ventolinea joka yö ja toivon hartaasti, ettei sillä ole koiran kanssa mitään tekemistä!

Lounaaksi nautin Brick'sissä juuripaistettuja neulamuikkuja ja aitoa pottumuusia. Se on ollut vuosia lempparini siellä poronmaksan ohella. Tilaan mielelläni myös Lindemans Kriek -olutta, voimakkaan kirsikkaista mummonmehun ja siiderin makuista, makeahkoa juomaa. Se ei passaa erityisesti ruokien kanssa, mutta mitä siitä, tykkään kuitenkin. Brick'sissä saa myös kaupungin parasta kahvia, pehmeää ja erityisen aromikasta. Tietenkään sitä ei saa ostaa itselleen mistään.

Nämäkin sinisen hetken kuvat ovat viime talvelta.


10 kommenttia:

  1. Olipa soljuvaa tekstiä ja sisältöä myös. :) Pottumuusia muuten tein itsekin tänään (milloinkahan viimeksi?) kalatiskiltä ostettujen silakkapihvien kera nautimme. Kirsikkaolutta? Joskus esittelen oman lemppari kuohviini/saunajuomani minäkin.

    VastaaPoista
  2. Rita, niin tavallista suomalaista kesäruokaa kuin paistetut muikut ja pottumuusi ovatkin, en tee niitä itse juuri koskaan. Siksi ne ovat niin suurta herkkua, ja aika harvinaista, ravintolassa.Toisaalta nyt kun lapset tekevät itse fuusioruokaa, on mukava tarjota heille kotona suomalaisruokia.

    VastaaPoista
  3. Kyllähän makarooniloota ja tommoset on fuusioruokaa :) Cannelonit nyt oli ainakin menestys perjantai-iltana!

    VastaaPoista
  4. Milljoona, aijai, ne täytetyt cannellonit ovat työläitä, mutta niin hyviä! Sinä oot tainnut tehdä niitä useammin kuin minä. Taidan tehdä tänään Pasta alla Norman kahdelle.

    VastaaPoista
  5. Ei kuulostanut ollenkaan siltä, ettei irtoa mitään. Mukavan kuuloinen viikonloppu siellä on ollut ja siellähän on keskitytty juuri oikeisiin asioihin. Hauskaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  6. Missy E, kummasti sitä aina sormet tanssivat näppäimillä ja juttua pukkaa, vaikka ei olisikaan mitään asiaa. Lohduttaa hiukan, kun moni muukin on tehnyt saman havainnon: ensimmäisen vuodenn aikana kirjoittaa kaiken sen, mitä sanottavaa on. Sen jälkeen kirjoittelee muuten vaan.

    VastaaPoista
  7. Herkuttelu sopii juuri nyt harmaana marraskuun päivänä.
    Väsäsin tänään kolme tuntia erästä työtä ja nyt olen aivan rättiväsynyt. Tulin tänne vähän lepäämään, jotta saan ajatukset uusille urille.

    VastaaPoista
  8. Arleena, juuri tuollaisesta lepopaikasta minustakin Blogistan käy hyvin. Piipahdan joskus kesken työpäivänkin muutamaksi minuutiksi jonkun blogia lukemaan ja palaan taas virkistyneenä. Toivotan sulle nyt samaa!

    VastaaPoista
  9. En ole vielä Puro-langalla virkannut neliöitä, mutta muuten tuo lanka sai koukkuun. Tai itse asiassa puikkoihin. Innolla odotan, että saat peiton valmiiksi ja kuvia tänne.

    Tuo Lindemans Kriek on meidän jouluoluemme. Eli emme sitä muulloin osta, mutta jouluna sitä on.

    VastaaPoista
  10. Moninainen, juuri ne isot puikot ja koukku ovat tälle langalle kivoja. Tulee suloisen pehmeää jälkeä, ja mitkä värit!
    Ja kiitos vinkistä, jouluksihan makeahko olut sopiikin oikein hyvin, kuten tummat ja täyteläisetkin.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...