torstai 1. lokakuuta 2009

Tässä hymynaaman näät



Hiljaista työpäivää seurasi toinen pitkä ja täyteen tumpattu, mutta sellaistahan työelämä on.  Rauhallisesti tekemällä siitä selvittiin. Illalla ei onneksi ollut mitään sovittuja juttuja, joten Clarence Streetin ja keittoaterian jälkeen saatoin taas rauhoittua kutomaan  Vilman villapuseroa valmiiksi.

Vein sitten koiran ja itseni  reippaalle lenkille pimenevään iltaan, sillä aikaa kun mies heilui kotona imurin kanssa. Asteita oli vain pari plussan puolella ja taivas pilvetön. Pian kokonainen täysi kuu. Kerrassaan ihana ilta! Hauva seurasi tai oikeammin johti ryhdikkäästi ravaten ja huomioliivi loistaen kunnon vauhtia kolmen kilometrin lenkin kaduilla. Kyllä tuntui hyvältä.Hyvä minä.



11 kommenttia:

  1. Me käytiin Bailu Tommin mökillä päättämässä kesäkausi saunomalla, uimalla ja grillaamalla. Nurmikko oli jo jäässä kun tultiin saunasta ja joesta ylös!

    VastaaPoista
  2. Huh, teillähän oli mainio ilta! Kovin oli jäisen näköistä aamulla ja tiet petollisen liukkaita.

    VastaaPoista
  3. Olipas varmasti pirtiä lenkki. Täällon jo monta astetta pakkasta, ei tee mieli nyt ulos, pimiääkin. Ennen kuin taas tottuu.

    VastaaPoista
  4. Ihanan aurinkoisia syksykuvia sinulla täällä :)

    Nyt meilläkin on ollut pari pakkasyötä, josko nuo syksyn värit vähän tulisivat paremmin esille :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  5. Ihanat värit kuvissa. Nuo värit ja kuvailemasi kirkas sää ovat parasta syksyssä. Niistä minäkin nautin. Vielä kun saisi itsensä ja miehensä ulkoilemaan. Koira olisi hyvä pakote. Voisitte lähettää Vilman kylään.. =)

    VastaaPoista
  6. Kauniita kuvia ja jo otsikko sai hymyn huulille.
    Pirteän syksyistä viikonloppua
    toivottelee Heljä

    VastaaPoista
  7. Hei, sinä olet selvästikin voimaantunut! Kirjoituksesi ovat selvästi positiivisempia kuin vähän aika sitten. Varmasti tuo uusi asennekin työssä tekee todella paljon. Hyvä, kun nautit elämästäsi! Ja onneksi tuo pieni nelijalkainen myös huolehtii henkisestä ja fyysisestä hyvinvoinnistasi.

    Hyvät viikonloput!
    Minna

    VastaaPoista
  8. Nämä ns. pikkukoirat tekevät mielellään yllättävän pitkiä lenkkejä.
    Meillä tuntuu kääpiösnautserin kanssa, että koskaan ei olla liian väsyneitä uuteen pyrähdykseen ( siis vaikka tunninkin lenkkiin). Ja nimenomaan johtajana tämäkin poika menee.

    VastaaPoista
  9. Hui, esiinnyin anonyyminä tuolla ylhäällä..

    Hyvä sinä!

    -Eikka.

    VastaaPoista
  10. Ihania kuvia! ja kivalta kuulosti päiväsi.

    VastaaPoista
  11. Eikka, tuolla pimeessä ihan vähän pelottaakin, jopa omalla pihalla, kun on niin uutta taas tämä kylmyys ja kaikki.

    Hanna, edellisvuotisia kuvia pitää näyttää, kun en ole kuvannut mitään tänä syksynä. Mutta viime ja toissa vuonna tuli otettua sitäkin enemmän.

    Missy E, voitais tietysti pistää koira aina perjantain Pendolinoon tulemaan teille personal traineriksi. Se tulisi mielellään ruokapalkalla.

    Heljä, ihana syyssää saa kenen tahansa naamaan iloiseen hymyyn. Se tuo mieleen niin paljon kivoja koulumuistoja, ennenhän koulu alkoi niissä säissä.

    Minna, kyllä on myönnettävä, että työssäkäynti on myös virkistävää ja hauskaa. Ainakin näin aluksi ja silloin, kun se ei vie ihan kaikkia mehuja.

    Olivia, sitä pitää koiraa melkein vauvanaan eikä muista, että metsästykseen ne on jalostettu ja työhön, ja jaksavat siis ihmeen paljon.

    Noeikka, moi! Arvasinhan minä tietysti.

    Rita, kiitos, silloin on asiat hyvin, kun jää paukkuja vielä muuhunkin kuin työhön.

    Hyvää viikonloppua kaikille!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...