keskiviikko 9. syyskuuta 2009

Vilman aamutervehdys


Tällä Vistalla kaikki on hiukan erilaista. En osaa kunnolla edes lisätä kuvaa blogiin, kun sekin on muuttunut. Vai onko Bloggeriin tullut uusia ominaisuuksia? Kuten nyt tekstin taustaväri. Pakkohan sitä oli kokeilla. Kiitos ei!

Koira herätti aamulla kahdeksalta haukkumalla hillittömästi. Joku rontti oli kehdannut kävellä makuuhuoneen avoimen ikkunan puolella kulkevaa hiekkatietä pitkin, ihan yleistä kulkureittiä siis. Ja siitäkös me vedettiin niin hirveät herneet nenään, ettei haukkuminen meinannut loppua ollenkaan. Kun sitten toinenkin potentiaalinen rosvo käveli ohi, niin Vilma mitta oli täysi.

Silloin oli emännänkin pakko nousta ylös ja kaivaa ruutapullo esiin. Sainkin suihkutella monta kertaa kuonolle ja vähän muuallekin, ennen kuin huuto lakkasi. -Jeeveli, että tuo haukku osaa soida korvissa! Se on vielä suhteellisen uutta, ja nyt koira ei oikein osaa lopettaa sitä, vaan murahtelee vielä monta minuuttia lopetettuaan varsinaisen messuamisen.

Nyt ollaan sitten hereillä, ja hemmetin huonolla tuulella. Taidan yrittää ilahduttaa itseäni lähtemällä kaupungille katselemaan, mitä kosmetiikkaa voisin tarvita -20% -alennuskupongilla. Aina on tilaa vähintäänkin uudelle huulipunalle, varsinkin kun sesonkin vaihtuu.


P.S. Minusta on tullut kenkku blogikaveri, kun käyn kyllä lukemassa eli poimimassa rusinat pullasta, mutta en kommentoi. Jotenkin haluan relata siinäkin. Älkää vaan tehkö samaa!

16 kommenttia:

  1. Kyllä totean, että multa jostain syystä katoaa kaikki kommentoijat, nyt sinäkin :( . Mistäköhän johtuu? Mulla on vissiin tylsä blogi, tilauksiakaan ei tule lisää, päin vastoin, alenemaan päin....

    VastaaPoista
  2. No voi että..Kiva kuitenkin tietää, että käyt lukemassa..
    Ja voi että tuohon koiran aamuiseen herätykseenkin..
    Minuakin kissat herättävät joskus liian aikaisin, yleensä noin klo 05 tai 06, juoksevat kilpaa ja syöksyvät esille jätettyyn pahvikassiin..

    Mutta uusi huulipuna piristää aina!
    Muistaakseni ostit uuden huulipunan myös viime syksynä näihin aikoihin.

    VastaaPoista
  3. No onpa sulla kivat herätykset, ei tarvii sit herätyskelloa. Meillä saapi kyl aamusella nukkua, mutta muuten ollaan kyl päiväsaikaan vahtina ikkunan edessä (meillä kun ikkunat niin alhaalla) ja eipä auta suikupullotkaan.

    VastaaPoista
  4. Krisu, hiljaista on täälläkin, molemmissa päissä. Toisaalta pienikin kommentti ilahduttaa, pitäisi aina itsekin muistaa se. Kuvablogeja en ole käynyt aikoihin katsomassa, kun aika ei vaan riitä kaikkeen.

    Sooloilija, huulipuna on sallittu pahe, hetken mielihyvä. Silloin voi hetkeksi sulkea silmät esimerkiksi vyötärönympärykseltä;)

    Eija, meillä toimi tuo ruutakupullo ainakin tänään, jolloin käytin sitä ensimmäisen kerran. Sen jälkeen ei tarvinnut kuin ottaa pullo käteen, niin koira hiljeni ja luikki pakoon. Mutta siis suihkupullo ei toiminut, pitää olla kunnon reikä.

    VastaaPoista
  5. Enpä ole ruutapulloa kokeillutkaan, voisi toimia joissain tilanteissa.

    Hiljasta on blogielo, ei kai sitäkään tarvi aina jaksaa. Kommentointi on joskus älyttömän vaikeaa, varsinkin viime aikoina ei ole osannut sanoa oikein mitään. Samat tulee käytettyä vissiin töissä kaikki.

    VastaaPoista
  6. Ihailin noita kuviasi, upeita : )

    VastaaPoista
  7. Upea tuo ensimmäinen kuva!
    Voi Vilmaa, on näköjään vahtikoira...Ai Vista on aika lailla erilainen,en ole kokeillut.

    VastaaPoista
  8. Mukava oli käydä ja katsoa/lukea noita aikaisempiakin postauksiasi. Samanlaisissa syksyn ihanissa tunnelmissa täälläkin ollaan.

    Kyllä se vain aina niin käy, että kun on työvuorossa, niin blogiharrastus jää heti vähemmälle, harmi. Ensi viikolla taas parin viikon vapaa ja saa nauttia kotona "olosta".

    VastaaPoista
  9. Noeijoo, koirakoulussa suositeltiin tyhjää Bliw-pulloa, sen kun täyttää vedellä ja vetäisee taskusta koiran alkaessa haukkua, niin toimii, sanovat.

    Sari, kiitos sanoistasi!

    Yelian, kai meillä on johtajuudessa epäselvyyttä, kun Vilma hoitaa vahtimista? Pieni ilmoitus ohikulkijoista vielä menettelee, mutta tuollainen kohtaus ei.

    Rita, täällä kotona aika tuntuu olevan rajatonta ja hidasta, vaikka päivä hurahtaa nopeasti. Päiväunien nukkuminen venyttää aikaa vielä enemmän.

    VastaaPoista
  10. Mäyräkoiralla on kokoaan komeampi ääni, jota kelpaakin esitellä. Lapsuudenkodissani oli mäyräkoira joka kaiket kesät istui huvilan kuistilla ihailemassa oman äänensä kaikua - päivästä toiseen ja aamusta iltaan.

    VastaaPoista
  11. Ina, heh, kauniisti muotoiltu! Toivottavasti Vilma-koira ei ihastu ääneensä yhtä paljon.

    VastaaPoista
  12. Toivottavasti mieli on jo pirteämpi :)

    Löytyikö kaupungilta mitään kivaa mielen piristykseksi?

    Vilmalle rapsutukset meidän koissuilta!

    VastaaPoista
  13. Hanna, kaupungilta löytyy aina jotakin;) Kävelin Sokoksen kosmetiikkapäiville ja pyysin YSL:n meikkaajapojalta huulipunavinkkiä. Hän valitsi tumman luumunpunaisen, joka sopii just rilleihini. Samantien hän levitti luumunväristä luomiväriäkin koko luomelle ja kyllä näytti hyvältä. Itse en olisi sellaista kokeillut. Siihen vielä tummat roikkuvat korvakorut, niin hyvää tuulta riittää vieläkin!

    VastaaPoista
  14. Luulen että se on kesän jälkeistä rytmin hakemista ja ajatusten kasaamista osittain. ei vaan ole tosiaan sanoja, niinkuin tuosa aikaisemmin on todettu. Ei ainakaan mitään suuria sanoja.

    VastaaPoista
  15. Juuri noin Nelle! Sitä luulee, että pitää olla jotakin kuolematonta sanottavaa, vaikka riittäisi ihan vain muutama sanakin.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...