lauantai 5. syyskuuta 2009

Verkossa

Tapasin tänä aamuna yhden kivan ihmisen. Olimme tehneet treffit kahvilaan, ja oli pieni odotuksen kutkutus rinnassa, kun ajelin keskustaan. Tunsin Vicki Lin heti, vaikka emme ennen olleetkaan nähneet. Aina sitä sen verran saa kuvaa ihmisestä blogin perusteella, eikä Vicki niin kovin anonyyminä ole ollutkaan.

Ja hän oli juuri sellainen kuin olin arvellut: puhelias, rento ja välitön nainen. Olimme heti tuttuja, olimmehan puhuneet jo keväällä puhelimessa rintaleikkausasioista. Näin me keski-ikäisetkin vaan löydämme uusia ihmissuhteita verkon välityksellä. Asia, jolle puolipilkallisesti vielä viitisen vuotta sitten naureskelimme nuorten kohdalla.

Ihan oikeasti olen miettinyt, kuinka suurta osaa verkon tarjoamat kontaktit ja ihmissuhteet merkitsevät nuorille nykyään. Olen ollut huomaavinani, että nuoret aikuiset eivät ole enää yhtä innostuneita erilaisista ryhmistä kuin vielä viime vuosikymmenellä. Heillä on ehkä enemmän kavereita ja mahdollisuuksia käsitellä asioitaan yhdessä kuin ennen oli.

Nykyiset nuoret sukupolvet ovat olleet päivähoidossa viimeistään kuusivuotiaasta lähtien, useimmat aloittaneet jo paljon pienempänä. Heillä on hyvät verkostot ja parempi kontaktinottokyky kuin vanhemmillaan aikanaan nuorena oli.

Ja heillä on paljon paremmat välineet kontakteihin. Molemmat poikani tapasivat vasta nettipelikavereitaan yhteisesti vuokratulla lomamökillä. Porukkaa saapui eri puolilta maata.

Meillä kun ei ollut kuin lankapuhelin ja kirjeposti, jos ei nähty nokakkain. Minun läheisin ystäväni asui Oulussa ja minä Jyväskylässä. Toki löysin muutamia ystäviä täältäkin, mutta en samanlaista hengenheimolaista.

Meissä oli enemmän yksinäisiä susia ja itsekseen viihtyjiä varmaankin enemmän kuin nykynuorissa. Tämä on tietysti puhdasta mutua, kuten kaikki muukin, mitä päästäni lähtee.

Että tämmöistä mietin lauantai-iltana kotona. Mies on työkaverinsa mökillä ja minä koiran kanssa kotona. Melkein koko ilta on mennyt erilaisten ohjelmien lataamiseen ja tiedostojen siirtämiseen uudelle koneelle. Langaton verkko toimii nyt ja lopultakin voin kohta maata sohvalla polkkaamassa kaiket illat!


Ja porot, ne eivät ehkä liity tähän mitenkään, mutta tykkään niin niistä.

8 kommenttia:

  1. Ihana tuo porokuva ylhäällä!
    Netti tosiaankin avaa ihan uusia tapaamismahdollisuuksia.Blogiystäviä onkin kiva tavata,kun on jo jonkinlainen käsitys siitä,kenet tapaa.Poikani tapasi tyttöystävänsä netin kautta ja pari muutakin kaveria on tullut sitä kautta tutuksi. Mitä teimmekään ennen tätä verkkohommaa.....;-)

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä suhteista ja kontakteista ennen ja nyt.
    Tosin maalla lapsuuteni viettäneenä sosiaalinen kanssakäyminen kyläyhteisössä oli vilkasta. Monesti myöhemmin muistellen kaipasin sitä henkeä ja sosiaalisuutta. Mutta kaikkeen tottuu.
    Nuorilla on aivan toista luokkaa kommunikointivälineet kuin meillä aikoinaan. Välimatkat eivät ole esteenä.

    VastaaPoista
  3. Itse olisin paljon yksinäisempi (tai ainakin tuntisin itseni yksinäisemmäksi) jos en olisi alkanut vuosi sitten blogata. Netin kautta löysin täältä Irlannista ensimmäisen paikallisen ystäväni jo ennen muutoa ja bloggauksen kautta tutustuin uusimpaan ystävääni.
    Alkujaan helsinkiläisenä, 48-vuotiaana "naapurillekaan ei puhuta" ihmisenä olen näistä ystävistä äärettömän iloinen, ja ehkä sinuunkin vielä tutustun
    Illan jatkoja Irlannin illasta
    toivotta Heljä

    VastaaPoista
  4. Onhan tämä aika iso areena nykyisin. Helppo tapa pitää yllä ihmissuhteita.

    Kun on yksinäisyyden kanssa tekemisissä jatkuvasti työn kautta, vaikuttaa siltä että koettu yksinäisyys on suorassa suhteessa tietokoneen omistamiseen ja käyttötaitoihin. Jos ei ole, niin aika yksin jää.

    VastaaPoista
  5. Yelian, ehkä teimme ennen kaikkea sitä, mihin nyt ei aika tahdo milläään riittää :-D

    Arleena, koulussahan oli myös ihanaa se yhteisö ja kavereitten tapaaminen joka päivä. Aikuisena kaipaa sitä, kaikki ovat ympäri maata eikä aikaa tapaamiseen ole helppo löytää.

    Rouva Hoo, varmasti ulkosuomalaiselle netti merkitsee tosi paljon. Tässä kun vielä jokainen voi olla yhteydessä toisiin itselleen parhaiten sopivana aikana.

    Eikka, ihan selvästi tekstarit ja nettiyhtetys ovat lähentäneet meitäkin toisiimme, ja samoin on käynyt muissakin ihmissuhteissa. Sen lisäksi on vielä löytynyt niin monia uusia.

    VastaaPoista
  6. Katriina , oli ihana tavata. Vaikkakin aikaa oli liian vähän. Mutta todellakin tunsin, että ihan tuttua naista tulin tapaamaan. Ihan ienhymykin oli kohillaan :)Mie olen ihan kauhian kiireinen ollut nyt kohta kaksi viikkoa. Yritän postata huomenna, jos pystyn pysähtymään. Tilaisuutta pitäisi olla, koska siippa lähtee viikoksi reissuun ja mie olen yksin kotona.

    VastaaPoista
  7. Mä oon ajatellut tuon yksinolemisen halun omalla kohdallani olevan perua lapsuudesta. Mä olen syntynyt 50-luvulla ja perheessämme oli paljon lapsia. Vaikka sisarukset olivat ja ovat edelleen tärkeitä, ainainen kaiken jakaminen ja sopeutuminen toisten lasten tarpeisiin sai aikaan sen, etten nykyään halua jakaa kenenkään kanssa mitään, jos ei ole aivan pakko. Erikoisen mustasukkaisesti vartioin omaa aikaani ja hyvä niin, koska todennäköisyyslaskelmien mukaan mulla ei ole enää ylimääräistä aikaa muille jaettavaksi.=oD

    VastaaPoista
  8. Vicki, toivottavasti saat viettää rauhallisen viikon nyt, kun on mieskin pois. Hurjan juhlimisen jälkeen varsinkin!

    Irene, tuo oman ajan mustasukkainen vartioiminen on mullekin nykyisin tuttua. Mietin kyllä kaksi kertaa ennen kuin suostun viikonloppuna mihinkään, ja arki-iltaisin valitsen menoni vielä tarkemmin. Se on ihanaa!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...