maanantai 20. heinäkuuta 2009

Pähkäilyä ja päänsärkyä




Vapaa viikko alkoi matalapaineella, joka toi tuttuun tapaansa matalan mielen ja päänsäryn, joten tekstiä ei synny sitten millään. Puhukoot kuvat puolestaan, Vilman ympärillä ne ajatukset joka tapauksessa pyörivät.

Mitä nyt välillä teen listaa retkivarusteista, ja siitä tuntuu tulevan Tosi Pitkä. Aika paljon kaikenlaista vielä tarvitaan, kerta kun on ihka ensimmäinen. Sadesuoja ja istuinalusta esmes, ynnä muuta Noeijoon pitkän luettelon mukaan. Otsalamppu? Uudet kävelysauvat ja hanskat hankin jo, mutta sukkia ja hiekanväriset housut ja ehkä lämpökerraston vielä tarvitsen.

Miksihän kaikki vanha näyttää yhtäkkiä niin kulahtaneelta? Ajatteleeko sitä saavansa uusilla vermeillä itseensäkin paremmin vauhtia ja karistavansa heti monta kiloa?
Makuupussi vai lakanat?

Onneksi yhdet ystävät ilmoittautuivat välillä päiväkahville ja saimme rupatella pitkästä aikaa. Huomenna taas koiraneiti menee hoitoon Lunan luokse ja me suuntaamme toisten ystävien luo Keski-Pohjanmaalle. Tiedotuksen mukaan sataa, mutta sehän ei haittaa.


9 kommenttia:

  1. Elä ota kamppeista ressiä, vähemmälläkin pärjää. Otsalamppu siksi, että en muista onko siellä mökissä sähköä, näkee paremmin sisällä, jos ei ole.

    Kivaa reissua pohojammaalle! Saapa nähdä miten koiraloma onnistuu- teiltä. Että tuleeko ikävä.

    VastaaPoista
  2. Onneksi soitin sulle, se selvitti monta asiaa. Ja onneksi mökissä on sähköt, on jääkaappi ja ruoanlaittovehkeet.

    VastaaPoista
  3. Minusta on ollut lohduttavaa huomata kuinka juuri tuollaisen "matalapaine jakson" jälkeen tapahtuu mielessä itsessään joku parempi käänne, merkillinen syventyminen ja ymmärtäminen. Kaikki/elämä saa taas uudenlaista merkitystä ja iloa.

    Sitä ei muista siinä vaiheessa, kun matalapaineeksi kääntyy, mutta toisinaan muistaa ja tietää kaiken taas kohta muuttuvan ja näyttävän aurinkoiselta.

    Täällä Keski-Pohjanmaalla todella alkoi sataa, onhan akkojen viikko. Minäkin yksi niistä syyllisistä tähän sateeseen.

    VastaaPoista
  4. Otsalamppu on varmaan kätevä, kun saa molemmat kädet vapaaksi. Sellaisella olisi ollut käyttöä mökillä, kun piti yöllä hiipiä pimeään huussiin pihan perälle.

    Vieläkö Vilma pissii matolle? (Luin tuolta alhaalta.)Salaako? Jos salaa, niin häneen ei tehoa seuraava temppu, jonka opin eilen koiraohjelmasta, joka tulee Liv-kanavalla (näkyy netissäkin http://www.ruutu.fi/default.asp?videoID=&vd=10&cc=3#videolistaus). Ohjelmassa koira pissaili innostuessaan ympäriinsä, kun joku ihminen tuli käymään. Siitä vaivasta päästiin niin, että koira komennettiin istumaan kriittisellä hetkellä. Koirat eivät kuulemma pysty pissaamaan istualtaan.

    VastaaPoista
  5. Rita, sinulta tulee viisaita sanoja. Vaikeuksien kautta tähtiin, niinhän se on, tuskan kautta syntyy jotakin uutta. Viime yönä valvoskellessani oivalsin jotakin itsestäni ja menneisyydestäni. Töissä tapahtui jotakin, joka vaikutti minuun syvemmin kuin olisin uskonutkaan. Lopulta sain NLP-harjoituksella karistettua ahdistuksen pois ja nukuttua.

    Celia, Vilma pissii edelleen matollekin. Ja tekee sen salaa tai tuosta vain ohikulkiessaan niin, että ei ehdi tehdä mitään. Pikkukoiran pikkupissejä vähän väliä:) Mutta vinkki kuulostaa muuten hyvältä, voisi kokeilla, jos ehtii väliin.

    VastaaPoista
  6. Mukavaa retkeilyä satoi tai paistoi, eihän sillä ole väliä, kun on sopiva varustus mukana.

    Terveisiä Keski-Pohjanmaalle.

    VastaaPoista
  7. Ei pieni sade haittaa.
    Emmehän ole suolaa...
    Vaan sokeria. =)

    VastaaPoista
  8. Reissu siis lähestyy.Milloin tarkkaan ottaen? Pakkaamisvaihe on aina se rasittavin. Heti helpottaa, kun pääsette matkan päälle. Sitä Compeediä kyllä suosittelen, ellei ole jo tuttu. On se aivan ihme tavaraa, silloin kun rakot iskevät jalkoihin ja on kuitenkin pakko kävellä.Mulla on tänään lötköttely päivä kylillä, siippalähti yksin kätköjen perään.

    VastaaPoista
  9. Arleena, yhden yön pikkureissut ovat sopivan lyhyitä ja virkistäviä ystävien tapaamiseen.

    Una, ei satanut kuitenkaan, Heinäkuisen lämmintä oli, vaikka luvattiin sadetta pariksi päiväksi.

    Vicki, lähdemme 1.8. Compeedit on ostettu, olen niiden vakiokäyttäjä. Teillä sitä on hurjan näköisiä korkeuksia siellä Alpeilla!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...