maanantai 27. heinäkuuta 2009

Etelänlomalla

Elämästä tuli taas yhtä sirkusta, kun piti mennä töihin! Miten ihmeessä ehtii tehdä asioita, kun illalla on vain muutama tunti aikaa? Uudet verhot sain sentään lyhennettyä, silitettyä ja ripustettua makuuhuoneeseen tänä iltana, ja se on jo aika paljon. Ja hiki tuli.

Löysän heinäkuun jälkeen tuntuu jo etukäteen pientä painetta ajatellessa elokuuta, kun tiedän tarkkaan jo jokaisen viikon ohjelman. Ja silti se on edelleen osa-aikatyötä ainakin kolme ensimmäistä viikkoa.
Viikonloppu Helsingissä oli mitä onnistunein. Perjantai-iltaa vietettiin pienen Itäkeskus-kierroksen jälkeen kotioloissa nauttien hyvästä seurasta ja virvokkeista parvekkeella. Isä ja poika varsinkin viettivät laatuaikaa toistensa seurassa, kuten kuvasta näkyy!


Loppuillasta katsoimme dvd:ltä toisen kauden Ketonen ja Myllyrinnettä. Aivan hervotonta viihdettä! Edellisellä reissulla katsoimme nimittäin yhdessä ensimmäisen tuotantokauden, ja silloin minäkin vasta löysin nämä.

Se synkkä ja myrskyinen yökin tuli sitten. Oli niin eksoottisen näköistä, kun oli jo melko pimeää ja sateista, ja katuvalot heijastuivat ikkunaan.

Jokaista vuodenajan muutosta jaksaa ihailla ja ihmetellä, kun täällä on melkein koko ajan joku muutos käynnissä. Vuodenaikamme ovat niin lyhyitä.


9 kommenttia:

  1. Ihanat juustot ja varmaan viinitkin, maistuis mullekin. Tänä aamuna täälläkin näyttää pilviseltä.

    VastaaPoista
  2. Hienoa, sait verhot laitettua! Itse en ole ehtinyt etsiä/löytää makuuhuoneeseen uusia verhoja. Homma vielä vaiheessa.

    Paljon antaa tuollainen perheen/ystävien kesken vietetty laatuaika, totta.

    VastaaPoista
  3. Syksyistä on alimmainen kuva, mutta edessähän se on ja siinäkin on puolensa. Varsinkin kun saa olla tuon sadepisaroidun ikkunan sisäpuolella ja kuunnella ropinaa.

    Kotoista tunnelmaa näyttää olevan - niin meilläkin.

    VastaaPoista
  4. Mukavanoloinen etelänloma sinulla tuntui olleen!
    Tykkään itsekin kovasti tästä vaiheesta kun omien lasten kanssa viihtyy ja seurasta nauttii!
    Tuosta teltasta tulvahti kyllä heti tuoreet häämuistot mieleen, pojan häitä juhlittiin nimittäin samanlaisessa mutta sinivalkoisessa sirkusteltassa!

    VastaaPoista
  5. Saapa nähdä tuleeko meille vastaavaa, pääseekö lasten kanssa viettämään aikaa. Juustoihin mulla katse heti kiinnittyi, pitää ottaa mukaan juustoja. Ja jotain sangriaa tai Fresitaa.

    VastaaPoista
  6. Vicki, nuoriso ymmärtää hyvän ruoan päälle, ja juomankin. Tupakkaa eivät kyllä polta, mistä heille pisteet kotiin. Isän kunniaksi poika osti silti muhkeat sikarit:)

    Rita, pähkäilin makuuhuoneen sängynpeitteen valinnassa pari vuotta. Nyt kun sen väri selkeni, sain samalla ostettua valkoiset verhotkin -mutta Ikeasta ja halvat siltä varalta, ettei väri sittenkään ole paras mahdollinen. Entiset petroolinsiniset pellavaverhot ovat yllättävän hyvät.

    Arleena, pieni syyskesän ripaus alkaa olla ilmassa jo aistittavissa. Pimeät illat näyttävät taas yllättävän hyviltä!

    Maaretta, hieno hääteltta on teillä ollut. Tuon teltan kuvasin paikallisessa hiihtokeskuksessa, jossa se on kesäteatterin kahviona.

    Eikka, tulee tietysti teillekin kivat ajat tyttöjen kanssa, sitten murkkuvaiheitten jälkeen. Kun ovat aikuistuneet ja irrottautuneet ensin kunnolla.

    VastaaPoista
  7. Kyllä minustakin illat töiden jälkeen on ihan liian lyhyitä. Tuntuu ettei kerkeä mitään.

    Kivalta viikonloppunne herkkuineen näyttää:)
    Vuodenajan muutokset on ihania!

    VastaaPoista
  8. Kiva että oli mukava reissu. Pitäis taas olla jotkut perhejuhlat että näkis teidänkin nuorta polvea joskus, kuopuskin heitä jo kaipailee.

    VastaaPoista
  9. Susanne, lyhyitä on illat, vaikka onneksi vielä valoisia vähän aikaa.

    Meri, tarvittaisiin vaikka häät, mieluiten, ja pianhan on taas ylkkärit tulossa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...