maanantai 8. kesäkuuta 2009

Yksin kotona kaksi


Mies lähti käymään äitiään tervehtimässä kesäloman alkajaisiksi ja minä sain jäädä Vilman kanssa muutamaksi vapaapäiväksi kotiin. Nyt on rauhallista ja leppoisaa. Otan takaisin viikonlopun univelkoja ja nautin hiljaisuudesta ja omasta tilasta.

Nukuimme hyvin. Vilmakin heräsi vasta puoli kuuden aikaan ensimmäisen kerran ja kaikista yrityksistäni huolimatta valitsi pissipaikakseen vessan vastapestyn maton. No, palasi sitten nukkumaan omaan petiinsä, jonka olin kokeeksi sillä välin nostanut lattialle viereeni. Ja vetelimme sikeitä vielä pari tuntia.

Kuvassa on vielä Lunalta peritty kissanpanta kaulassa, mutta nyt ulkoillaan pikku valjaissa. Ulos mennään melkein kerran tunnissa, mutta siitä edestä pysyy neiti sisäsiistinä. Tosin siellä on niin kylmä, että pikkuinen välillä ihan värisee. Ja on sentään kesä.

Tästä voikin jo arvata, että muuta ei ihmeemmin tehdäkään. Aamulla suljin Vilman keittiöön, kun kävin kaupungilla asioilla eikä lammikoita ollut tullut siinäkään välissä.

Sosiaalinen elämämme rajoittuu tänään tiskikoneen korjaajaan, joka vaihtaa yhden rikkoutuneen osan. Odotamme jo!

Luna unilla

6 kommenttia:

  1. Kiva kuulla, että on rauhallista ja leppoisaa. Kuullostaa ihanalta! Nauttikaahan Vilman kanssa tästä olotilasta! Silkkiturkki on niin aikuisen näköinen..

    VastaaPoista
  2. Ihanan reporankoja kuvia koiruuksista. Hyvä,että itekkein saat levätä välillä. On noissa virtaa.

    VastaaPoista
  3. Sooloilija ja Vicki, tämä on jotakin, mitä en ikinä kuvitellut itselleni. En ole ennen erityisesti välittänyt eläimistä, vasta Luna herätti minussa sen puolen eloon. Mutta kirjoista olen lukenut mielelläni eläimistä ennen tätäkin.

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa ihanan lepoisalta.
    Minullakin oli oikein rauhaisa viikonloppu. Tekee hyvää.

    Periaatteessa pitäisi ennen reissuun lähtöä istuttaa monta kukkaa, siirtää taimia ja siivota pionipenkki. Vaan ehtiihän tuota myöhemminkin...
    Meri

    VastaaPoista
  5. Vilmahan edistyy! :) Vilma on muuten tosi kiva nimi, jos en tullut sanoneeksi aikaisemmin. :)

    VastaaPoista
  6. Meri, sinulla riittää touhua kukkien kanssa, se on ihanaa!

    Nelle, kiitos, mies sen nimen keksi ja minä ihastuin siihen heti.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...