torstai 2. huhtikuuta 2009

Mahdollisuus kokea

Kotielämäni jatkui tänään taas itseni hoitamisella. Viime yönä emme miehen kanssa kumpikaan saaneet unta, emmekä keksineet siihen mitään syytä. Kuukin näytti olevan kasvava sirppi eikä täysmollo Googlen tietojen mukaan. Niinpä jatkoin unosia pitkälle aamuun, kun kerran saatoin.

Olin sopinut erään Noeijoo-siskon ystävän kanssa Rosen-hoidosta. Tämä ystävä on opiskellut alaa jo vuosia ja saa nyt harjoitella virallisesti. Hän tuli aamupäivällä kannettavan pöytänsä kanssa ja niin asetuin pehmeälle hoitopöydälle lakanoiden väliin pelkissä pikkuhousuissa.

Käsittely alkaa tavallisesti selän puolelta, selän käsittelyllä, ja jatkuu sitten rintakehän ja pallean käsittelyllä. -Kestin muuten olla jo vatsallani näillä uusilla pienillä rinnoilla!

Lainaan tässä tekstiä Rosen-menetelmä -sivustolta:
Rosen-menetelmä tarjoaa aikuiselle ihmiselle mahdollisuuden pysähtyä kuuntelemaan omaa itseään ja kehoaan. Tiedostamisen, luottamuksen ja läsnäolevan kosketuksen avulla tarjoutuu ihmiselle mahdollisuus hellittämiseen ja itsensä kohtaamiseen syvemmällä tasolla. Kun jännittynyt lihas rentoutuu, saattaa pintaan nousta tunteita, joita lihasjännitys on pitänyt piilossa tai mieleen voi tulla muistikuvia tilanteista jotka ovat aiheuttaneet jännityksen. Näin kohtaamalla tunteemme, voimme päästää niistä irti ja saada enemmän tilaa itsellemme. Hengityksemme vapautuu ja tulemme lähemmäs omaa itseämme ja samalla mahdollisuus muutokseen avautuu.

Rosen-menetelmässä kunnioitetaan ihmisen rajoja, ei pyritä korjaamaan tai muuttamaan ihmistä, vaan annetaan ihmiselle itselle mahdollisuus syvempään kontaktiin itsensä kanssa hänen omilla ehdoillaan.

Rosen-menetelmä on tarkoitettu aikuiselle ihmiselle, joka pystyy käsittelemään omat tunteensa.
Juuri tällaista se oli. Minullahan on kokemusta siitä aikaisemmin, kun pian neljä vuotta sitten sairastuin ensimmäistä kertaa työuupumukseen ja masennukseen. Silloin tiesin heti, että Rosen on se hoito, mitä haluan, ja kävin seitsemän kertaa viikon-parin välein. Hoito ja keskustelut avasivat minulle vähitellen tietä toipumiseen. Käytin sitten vuoden ajan kaikki rahani erilaisiin hyvänolon hoitoihin ja kokeiluihin ja se kannatti!


Nyt kosketuksen myötä ja terapeutin havaintojensa pohjalta johdattelemana löysin itsestäni takautumia ja kipeitä tunnemuistoja hyvin varhaisilta vuosiltani. Sellaisia, joita on mahdotonta tavoittaa keskustelemalla, ne löytyvät lihasmuistin avulla. Se onkin hämmästyttävää, miten nopeasti voi päästä niin syvälle mieleensä ja tavoittaa jotakin unohtunutta, mutta tuttua. Sain myös yhden hyvän oivalluksen suhteestani työelämään.

Tämänkertaisen hyvän kokemuksen myötä aion jatkaa näitä hoitoja aina, kun tuttavani tulee käymään paikkakunnalla. Rosen sopii hyvin psykoterapian kanssa yhtä aikaa.

Taas kokonainen päivä vain itselleni, omaksi hyväkseni. Kevyt lounas vielä vieraan kanssa, tomaatti-raviolikeittoa Pippurimyllyn ohjeella, joka on yksi helpoista vakioherkuista Yksin jäätyäni keitin vielä juuri jauhetut kahvit ja söin kaksi isoa pullaa sen kanssa. Lohdutukseksi. Ehkä saan vielä miehen mukaan iltakävelylle.



15 kommenttia:

  1. Ihana päivä! Juuri tuollaista hoitoa minäkin kaipaisin, kun joku tulisi kotiin tekemään.. Aivan unelmaa!

    Ja tomaatti-raviolikeitto kuullostaa niin hyvältä, että pakko tehdä sitäkin. Kiitos ohjevinkistä.

    VastaaPoista
  2. Olipa kiva päivä! Rosen-hoito kuulostaa hyvältä! Täällä saa sairaskassan kautta vaihtoehtohoitoja edulliseen hintaan;täytyy joskus katsoa olisiko tuo Rosen hoito listalla.

    VastaaPoista
  3. Mukavalta ja rentouttavalta päiväsi kuulostaa. Tuo Rosen-menetelmä ei ole minulle tuttu, mutta sekin kuulostaa hyvältä. Ja nuo herkut sitten; tomaatti-ravioilikeitto ja pullakahvit; siis täydellinen päivä sinulla on ollut.

    VastaaPoista
  4. Nyt kävin lukemassa, oikeastaan tuli jo juteltua puhelimessa enimmät. Hyvä että löytyi kanava oivalluksille.

    Juuri jauhettu kahvi kuuluu ehdottomiin suosikeihini ja sitä saa luvattoman harvoin. Mistä sulla sellaista oli?

    Olen alkanut muuten kaivata myös tiramisua, ehkä toukokuun lähestyminen tuo mieleen mielitekoja viime vuodelta, Gardalta. Enkä panisi pahakseni Spritziäkään. Kippis!

    VastaaPoista
  5. Sooloilija, ylellisyyden huippu on, kun ensimmäistä kertaa on tuttava, joka tulee kotiin tekemään jotakin, ja vielä harjoitteluhintaan.
    Tuo keitto muuten on riittoisa, tomaattipohja tuolla ohjeella ja yksi pakkaus tuoretortellineja riittää viiteen annokseen.

    Yelian, Suomi on ihan takapajulaa näissä luontaishoidoissa, meillä vastustetaan niitä toivottoman paljon virallisella puolella. Mutta perässä tullaan, koululääketiede ja luontaishoidothan vain täydentävät toisiaan.

    Susanne, olen niin paljon kinesteettinen ihminen, että mulle sopivat tällaiset kosketushoidot, kuten kuntosalikin muuten.

    Noeijoo, oli hyvä keskustelu.
    Me saatiin joululahjaksi Kruppsin kahvimylly ja nyt voi ostaa tummaksi paahdettuja kahvipapuja, kuten Kahvikaupasta etiopialaisia arabica-papuja. Sitten vaan jauhetaan tarvittava määrä kerrallaan. Tuoksuu hyvältä!

    Spritzit maistuiskin taas, jees. Tiramisua on nyt Rosson listalla, olen syönyt sattumalta viikon aikana jo kahdesti. Annos riittää jälkiruokana kahdelle-kolmelle, huomasimme.

    VastaaPoista
  6. Kuulostaa mukavalta tuo Rosen-terapia. Olin tänään elämäni ensimmäisessä akupunktiossa. Sekin tuntui ihan hyvältä, mutta jälkeenpäin oli päänsärkyä ja tokkurainen olo. Täälläpäin julkisen puolen ortopedi ei antanut lähetettä fysioterapiaan, kun hänen mielestään siihen ei ole mitään aihetta - siis selän luudutusleikkauksen ja monen kuukauden paikallaan olon jälkeen. No, pääsenhän moiseen Kelattakin.

    VastaaPoista
  7. Ina, toivottavasti akupunktiosta on sulle apua. Fysioterapiasta on minunkin mielestäni aina hyötyä, maksoi mitä maksoi. Onneksi sentään keski-ikäisenä ei tarvitse enää elättää lapsia, niin jää rahaa omaankin käyttöön.

    VastaaPoista
  8. Aivan perfetto päivä siis! Hienoa. Kuulostaa muutenkin siltä että olet ihan kotona itsessäsi.

    Feldenkrais-tunnit alkavat usein sillä, että ohjaaja sanoo: asetu kaikessa rauhassa itseesi. Se on minusta aivan ihanasti sanottu.

    VastaaPoista
  9. Meri, perfetto oli, kiitos vaan. Asetu kaikessa rauhassa itsesi on todella jotain sellaista, jota nykyihminen kaipaa. Ei käskyjä eikä piiskausta, vaan lempeyttä ja pysähtymistä.

    VastaaPoista
  10. Olen joskus kuullut aieminkin ihmisen pystyvän "varastoimaan" lihaksiinsa ikäviä, vaikeita muistoja, jotka hieronnalla saadaan avatuksi. Mielenkiintoinen juttu. On se ihmisen ruumis niin ihmeellinen kapistus :D

    VastaaPoista
  11. Ari, näin on. Ei ne kyllä tavallisella hieronnalla irtoa, ainakaan minä en saa siinä mitään tunnemuistoja mieleeni, ainoastaan hyvänolontunnetta. Rosen-kosketus on jotenkin erilaista.

    VastaaPoista
  12. No, takapajulassa tullaan olemaan, kun lakiesitys vaihtoehtohoitojen rajoittamisesta tulee voimaan. Uskomushoidot haluataan pois. Sanoisin niin, että mieluummin valvontaa ja pohjakoulutusvaatimuksia voisi lisätä tai liittää näitä taitoja johonkin terveydenhuoltoalan ammattiin. No, näiden asioiden ja oman etiikkani vuoksi palasin koululääketieteen pariin. Sitä kauttakin pääsee lähelle.

    eikka

    VastaaPoista
  13. Unelmaisen ihana hoitopäivä. Aivan vihreänä täällä luetaan rankkojen työviikkojen jäljiltä (viime viikonloppunahan ei ollut oikeasti vapaata). No, maanantaina on perinteinen hieroja ja tämän viikonlopun aion nukkua.

    Ihanaa elämää :)

    VastaaPoista
  14. Mulla on ihan erilaisia kokemuksia Rosen-hoidosta. Kävin vuosia sitten Rosen-terapiassa kolme kertaa ja koin sen todella ristiriitaiseksi. Hierontamuotona se oli ihana, mutta kun jouduin samalla puhumaan vaikeuksistani, niin siitä tuli ikävä olo. Olisin mieluummin nauttinut vain hellävaraisesta hieronnasta. Lopetin sen, etten olisi ahdistunut vielä kaiken muun lisäksi.

    VastaaPoista
  15. Eikka, en olekaan perehtynyt tuohon lakiesitykseen. Saa nähdä, millaisena menee lopulta läpi. Sinänsä ihminen on siitä erikoinen, että ruumis itse parantaa usein itsensä, joten voitaisiin yhtä hyvin käyttää vaikka loitsuja joihinkin juttuihin;o)

    Lepis, hyviä unia tänä viikonloppuna! Välillä hyvää ruokaa, liikuntaa ja taas lisää unta. Ja sitten hierontaan, onneksi.

    Iinuska, sullapa on huonot kokemukset, ei tainnut sopia sulle. Itse asiaassa en ole pitänyt Rosenia hierontana ollenkaan, siinähän vain kosketuksen kautta haetaan tuntemuksia ja ruumiin reaktioita seuraamalla edetään. Minulle on lisäksi sanottu, ettei tarvitse puhua, mutta itse haluan sanoa kaiken ulos. Siinähän me kaikki ihmiset ollaan erilaisia ja riippuu hoitosuhteestakin. Tavallisessa hieronnassa keskityn pelkästään nauttimiseen eikä se nostata mulla mitään muistoja mieleen:)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...