keskiviikko 29. huhtikuuta 2009

Kukintaa kaivataan

Täällä ei kuki, mutta olisi kiva jos kohta kukkisi. Kuva on viime vuodelta toukokuun lopusta.

Vappu yllättää minut joka vuosi ja niin se nytkin tuntuu tulevan liian aikaisin. En ole vapunviettäjä koskaan ollut, joten suhtaudun siihen taas nihkeästi. Otan mielelläni koiran hoitoon. Simat ja munkitkin jäävät kokeilematta, ei siksi ettenkö tykkäisi, vaan siksi, että vyötäröni menee kohta minusta edelle.

Kahden vilkkaan päivän jälkeen tahdon vain olla ja levätä, ja viettää laatuaikaa miehen ja hauvan kanssa. Kuvassa hauva sai päähänsä yhtenä päivänä istahtaa skeittipuiston portille tarkkailemaan nuorison touhuja. Eikä inahtanut siitä mihinkään.

Musta kollaasi on mukana vain siksi, että tekisi mieli tehdä taas joskus sinisimpukoita ja käydä jossakin matkoilla.

tiistai 28. huhtikuuta 2009

Silmät kierossa

Suhannut tänään pyörällä edestakaisin ja hankkinut samalla tervetullutta liikuntaa. Suunnitellut lääkärin kanssa työhönpaluuta ja järjestellyt asioita. Käynyt välillä ulkoiluttamassa kaupungissa pikkuystävää ja pitämässä sille seuraa. Väistellyt sadepisaroita.

Tuskaillut Samsungini jatkuvan sammumisen kanssa ja yrittänyt käyttää pojan vanhaa Nokian kankeaa N73:a. Opetellut koekäytössä Nokia 6210 navigator -mallia. Se on sentään paljon helpompi ja ihan mahdollinen. Vaikka tykkään leikkiä puhelimella, tämä on sentään ollut liian rasittava päivä kolmen luurin kanssa, kun on pitänyt vaihtaa SIM-korttia ja muistikorttia edestakaisin.

Ei ymmärrä.

Nuorempi poika tuli illalla ystävänsä kanssa vaihtamaan tämän autoon kesärenkaita. Emo minussa nousi heti leipomaan kakkua, jos vaikka pojille maistuu iltatee. Ei maistunut, mutta lohisoppa maistui.

Sain siin syödä kakun itse. Tai ainakin kolme palaa, nimeltään Sydämen surujen kakkua, tiedättekö vanhaa ohjetta? Erittäin hyvää:)))


Huomenna menen kuntosalille ja elän ihmisiksi.

Kevätruokia



Tein lauantaina ensimmäisen parsakeittoni. Etsin netistä ohjetta ja löysin pari samanlaista, aika peruskeittoa. Maku-lehden mukaan tarkoitus oli käyttää valkoista parsaa, mutta löysin kaupasta ihanan napakkaa ja tuoretta vihreää, joten siitä se väännettiin.

Tarjosin keiton miehelle ja itselleni teekupista, mikä näytti hassulta, mutta passasi hyvin. Maku ei ollut kuitenkaan niin hyvä, kuin olisin toivonut. Jackson Estaten Sauvignon Blanc sen sijaan oli yhtä tajunnanräjäyttävän hyvää kuin aina ennenkin, ja kieltämättä sopi keitonkin seuraksi. Vuohenjuustollehan se on aivan ideaali viini. -Ja keittokin parani muuten hiukan seuraavaksi päiväksi.

Nopeasti suolassa pannulla käännellyille merilohiviipaleille tein Parasta ruokaa Gloriasta -kirjasta Buttenhoffin pariskunnan raparperikastikkeen. Itse pidin siitä kovasti, mutta mies ja poika eivät.

Kastikkeeseen pilkotaan pari raparperinvartta tai vastaava määrä pakastettua. Sitä keitetään vesitilkassa pehmeäksi. Sekoitetaan joukkoon ½-1 dl ranskankermaa. Maustetaan vajaalla teelusikallisella inkivääriä (jauhetta tai tuoretta, käytin jälkimmäistä) sekä ripauksella suolaa. Happamuutta pitää tasoittaa sokerilla oman maun mukaan, käytin vajaa ½ dl.

Jälkiruoaksi tehty sitruunatorttu Glorian uusimmasta ruokakirjasta maistui lähinnä munakokkelilta lämpimänä, mutta jääkaappikylmänä senkin maku tuli paremmin esille. Hedelmäkompotti sen seurana oli kyllä herkullista.

Aina ei mene valinta nappiin. Tuskin olisivat vieraammekaan tykänneet kastikkeesta, joten onni heille, että olivat sairastuneet ja peruivat tulonsa. Vaikka eihän ruoka olisi ihan pääasia tapaamisessamme ollut.

Jälkiruokakuvat ovat nuoremman pojan ottamia. Koira seuraa kuono pitkällä, kun yritän syödä jälkiruokaani.

Olen näköjään juuttunut tarjoilemaan lohta sunnuntaisin. Viikolla puolestaa tekee mieli vain keittoja. Teen ison annoksen jotakin hyvää keittoa ja pakastan sen annosrasioihin. Siitä sitten saa helpon ruoan lounaaksi ja joskus päivälliseksi. Kuten hernekeittoa tai hyvää kanakeittoa. Tai huomenna kapriksilla maustettua lohikeittoa.

maanantai 27. huhtikuuta 2009

Minä ja Mr Darcy


Säännöllisin väliajoin on saatava tankata itselleen kuusiosainen annos Ylpeyttä ja ennakkoluuloa -ihan kuin sitä ei olisi omasta takaakin ihan tarpeeksi! Tulee selvä tarve, eikä sitä tyydytä mikään muu kuin kunnon sessio. Varataan ilta itselle, hätistetään muut muualle ja eiku naattimaan.

Kuusituntisessa minisarjassa (1995) on herkullisia henkilöhahmoja. Karrikoiduimpia ovat typerä äiti Bennett, isän serkku, lipevä Mr Collins sekä omassa maailmassaan jumalana elävä Lady Catherine de Bourgh.
Elizabeth itse on vilkas ja verevä, ja Mr Darcy ilmiselvästi rakastunut häneen. Näyttelijätyötä kestää katsoa uudestaan ja uudestaan eikä koskaan kyllästy (tai saa kylläkseen).



 Elokuva (2005) puolestaan on virkistävän erilainen, modernisoitu, erilaisia asioita painottava ja omalla tavallaan ihana. Siinä Mr Bennett ei ole purevan sarkastinen eikä Mrs B. mikään typerä kana, vaan lämmin äiti. Elizabethin ja Mr Darcyn rakkaustarina ei saa samanlaista hehkua katsojassa aikaan, mutta on silti hyvin tehty. Ihan ei tule romantiikannälkä tyydytettyä...

Vaikka mitä minä kerron, kyllähän te tiedätte. Tähän meni lauantai- ja sunnuntai-ilta.


Kesätakkia pitäs

Kiirettä pittää! Kun nukkuu yhdeksään, ehtii juuri lukea lehden ja katsoa Tie Avonleaan -sarjan tämänkertaiset käänteet ennen kuin rientää suihkuun ja laittautumaan kampaajalle menoa varten. Pyörän avain kaapista, kypärä päähän ja liikkeelle.

Sen jälkeen suihkii iltapäivällä kotiin syömään ja suunnittelemaan kevät/kesätakin ostoa. Tulee nimittäin kuuma ihan kaikissa muissa takeissa, kun lämmintä on yllättäen lähes kaksikymmentä astetta. Vapaa-ajan käyttöön on kyllä erilaisia takkeja, mutta ei yhtään siistiä kaupunkikäyttöön. Ei aavistustakaan, mitä käytin viime vuonna.

Kuvat eteisestämme. Miehen pyhätön ovessa on hänelle sopiva kyltti. Varoituskyltti taas on avainkaapin päällä. Kivikuva on jääkaapin ovesta.

sunnuntai 26. huhtikuuta 2009

Pieniä unelmia

Nyt olen vihdoinkin ostanut itselleni kauan haaveilemani kahvikupin. Olen aina rakastanut tätä sarjaa, jota yhdellä ystävälläni on. Mutta kun hyvinvarustettuun astiakaappiini ei mahdu määräänsä enempää, olen ollut varovainen uusien hankintojen kanssa. Ja onhan näillä hintaakin.

Yhden ison lautasen ostin kauan sitten leivonnaisia varten ja nyt päätin ruveta hankkimaan näitä kahvikuppeja yksitellen. Ensimmäinen on siis tässä, ikioma aamu- ja päiväkahvikuppini.

Joskus riittää yksi kuppi.


lauantai 25. huhtikuuta 2009

Haaste ja vastaus

Susanne haastoi kertomaan tuntomerkkejä.
Tämä haaste ei käsittelekään faktoja, vaan tuntomerkkejä. Kerro yksityiskohtia itsestäsi ja jaa ne muille. Haasta sitten 5 muuta bloggaajaa tekemään sama edelleen.
Kysyin piruuttani mieheltä ulkoisia tuntomerkkejäni. Sanoin, että on pakko keksiä pari, kun hän yritti ensin kieltäytyä. Evästin myös, että sanaa lihava ei saa käyttää! En olisi voinut enempää ällistyä vastauksista:
Meikit päällä erittäin hyvän näköinen
Itsetietoisen näköinen
Pinkki
!!!

Mieheltä, joka edeltävän kolmenkymmenenneljän vuoden aikana on suonut minulle noin kaksi kohteliaisuutta ja pari romanttista katsetta, tämä on aika paljon. En muista, että hän olisi viimeiseen viiteen vuoteen katsonut minua juurikaan. Saatan tietysti olla väärässä...

Tietääkö joku jotakin romantiikkakoulua keski-ikäisille miehille?

Entä naisille?

***
Niin että, jos näette jonkun ehostetun emännän purjehtivan korskea ilme kasvoillaan ja pinkki huivi kaulassa kadulla, niin se saatan olla minä.


perjantai 24. huhtikuuta 2009

Yrittää, mutta ei onnistu, ainakaan vielä


Superhienon päivän iltakin pimeneekin vasta kymmeneksi. Kyllä nyt kelpaa! Tuntuu melkein yhtä hienolta kuin helteisen loppukesän päivän lämpimässä illassa, tyytyväisenä kylmää valkoviiniä siemaillen.

Koska olen onnistunut hyvin Kiloklubin avulla pysymään tavoitteissani, annoin itselleni luvan tänään livetä. Söin jäätelön kaupasta tullessa ja illalla Kyläsairaalan ja Aristokraattien äärellä naukkailin onnellisena valkoviiniä ja siideriä. Tuhannenviidensadan kalorin raja ylittyi, mutta antaa olla edes joskus. Huomenna aion sitä paitsi juoda vielä enemmän!


Itse asiassa syön ja liikun aivan oikein palautteesta päätellen. Kalorimäärä on niukka. Siihen tuhanteenviiteesataan sisältyy kahvikupillistenkin kolme kaloria ja kurkkuviipaleitten neljä kaloria, eli se on tarkkaa.

Siihen nähden on outoa, joskin odotettua, että olen lihonut viikossa puoli kiloa ja vyötäröltä on lähtenyt kaksi senttiä. Läski on ikuista.

Iloista perjantai-iltaa itsekullekin!

torstai 23. huhtikuuta 2009

Pyörä on keksitty taas kerran

Pyöräilykausi on nyt avattu minunkin puolestani, hellurei! Vetkuttelin pitkään fillarin hakemista varastosta, mutta olinkin jättänyt sen oven viereen eikä tarvinnut siirrellä mitään romuja pois edestä. Edes pölyjä ei tarvinnut pyyhkiä. (Öljyä suihkuttelen, kunhan se löytyy jostakin.) Pumppasin siis vain renkaat ja lähdin kiertämään puolen tunnin lenkkiä, näin alkajaisiksi.

Oli ihanaa! Aurinko paistoi, tuuli oli lämmin, eikä tarvittu edes hanskoja, kun asteitakin oli yli kymmenen. Pyörä tuo minulle aina saman vapaudentunteen, jonka muille antaa oma auto.

Eiliseen lohipostaukseen kuuluva jälkiruoka tulee vielä tässä. Jatkuvassa herkkujennälässä on kiva katsella välillä edes kuvia. Mangososeella päällystetty juustokakku maistui hyvältä, oli kyllä kohtuullisen rasvainen, mutta vähäsokerinen. Idean sain Hullukaalin siemeniä -blogista.

Pohjaan murskasin pussissa lihanuijalla 150 g kokojyvä-Digestive -keksejä. Kaadoin pussiin 75g sulatettua oivariinia ja sekoitin. (Oikeasti käytin 50 g voita ja se oli liian vähän.) Kaadoin seoksen pienehköön 22 cm:een vuokaan, jonka olin vuorannut leivinpaperilla.

Paksua täytekerrosta varten tarvittiin:
200 g vanilja- tai appelsiinituorejuustoa
1 dl sokeria

sitruunamehua, limettiä tai likööriä tuomaan makua ja terästystä
4 liivatelehteä
purkki kevytvispiä tai créme vanillaa

Vatkasin sokerin tuorejuuston joukkoon käsin, lisäsin kiehuvaan vesitilkkaan sulatetut, kylmässä vedessä pehmennetyt liivakot ohuena nauhana koko ajan sekoittaen. Viimeisenä lisäsin kermavaahdon. Sitten kakku sai mennä muutamaksi tunniksi hyytymään jääkaappiin.

Päälle soseutettiin purkillinen mangoviipaleita. Siihen riitti kaksi liivatelehteä yllämainitulla tavalla lisättynä. Levitys kakun pinnalle ja takaisin jääkaappiin hyytymään ainakin tunniksi.

Ja sitten päiväunille.

Uunilohta uudella tavalla

Aloitetaan aterianvalmistus ottamalla katkaravut sulamaan siivilään, jos muistetaan. Jos ei muisteta, sulava suolavesi valuu lohen valmistusastiaan, kuten minulle kävi. Mutta ei sekään mitään, jatketaan sitten tekemällä salaatinkastike.

Puoleen desilitraan oliiviöljyä lorautetaan valkoista balsamicoa, limettiä tai mansikkaviinietikkaa -tai kaikkia vähäsen. Pieni teelusikallinen Dijon-hunajasinappia sekä yksi murskattu valkosipulinkynsi nakataan joukkoon. Samalla tarvitaan vielä vähän sokeria, ripaus mustapippuria ja suolaa. Kansi päälle, sekoitus, ja annetaan maustua.
Pastanjauhajilta olen joskus kopioinut tällaisen kivasti erilaisen kuorrutetun lohiohjeen. Tämä oli suuri menestys viime sunnuntain aterialla. Meni kuulemma teriyakilohen vierelle sinne parhaitten lohiruokien listalle. Ohje on kirjoitettu nyt niin kuin tein sen, alkuperäinen on tuossa linkissä.
Katkaravuilla ja kylmäsavulohella kuorrutettua lohta

Meri- tai kirjolohta reilu pala jokaiselle syöjälle (kuorrutus riittää 4-5:lle)
130 g kylmäsavulohta
pussi pakastekatkarapuja
1 suolakurkku
1 prk kevytsmetanaa
1 dl hienonnettua tilliä tai kourallinen pakastettua
sekä kourallinen pakastettua persiljaa
2 rkl curryjauhetta
ripaus chilirouhetta myllystä
mustapippuria
3-4 rkl raastettua parmesaania

Leikkaa lohifilee annospaloiksi. Paista kuumalla pannulla ohuen merisuolaripauksen päällä kalat nopeasti rapeiksi molemmilta puolilta. Mausta pippurilla ja nosta palat vuokaan.
Sekoita kulhossa muut ainekset sekaisin, kylmäsavulohi ja suolakurkku kuutioituna. Juustosta voi sekoittaa mukaan puolet. Levitä sitten seos lohipalojen päälle ja raasta vielä hiukan juustoa pinnalle.
Annoin ruoan olla 225-asteisessa uunissa noin vartin, mikä oli liian kauan, alle kymmenen minuuttia voisi riittää.

Ja maistui hyvältä! Hauska ruoka, ja kuitenkin perunan ja lisukkeitten kanssa ihan tavallinen. Alkuruokana oli reilunkokoinen kasvissalaatti, jonka kruunasi hyvänmakuinen kastike.

Pikkuepeli on äkkiä haistanut oman annoksensa, joka valmistui ilman kuorrutuksia. Tuli syödyksi tosi nopeasti eikä kursailusta ollut tietoakaan!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2009

Kuin koru

Astelin pari päivää sitten lempikemppariini ja sanoin, että nyt on asiat niin, ettei siihen auta kuin uusi huulipuna.

Ja sitten kaksi naista alkoi hääriä ja he löysivätkin nopeasti juuri toiveitteni mukaisen, raikkaan punaisen, ohuesti levittyvän värin. Sorbet cerise eli kirsikkasorbetti: olo virkistyi ja nuoreni heti!

Ja kun nyt aloin leikkiä kameralla, halusin kuvaan mukaan uuden lempiluomivärinikin. Revlonin Colorstay-sarjaa voi ostaa ruokakaupasta, mutta laatu on huippuluokkaa. Tämän pysyvämpää luomiväriä ei ole edes YSL:lla, joka sentään on todella pysyvää.

Teen rajaukset rajaussiveltimellä tuolla tummimmalla värillä. Se pysyy iltaan asti ja lähtee helposti puhdistusmaidolla. Musta rajaustussi näyttää edelleen minusta kovalta.

Kotona kuljen nykyään naama nudena ja meikkaan vain kaupungille lähtiessä. Mutta sinne onkin asiaa tämän tästä, ihan tarkoituksella.

tiistai 21. huhtikuuta 2009

Uurteita







Nyt teen sen, mitä tehtävissä on olon kohentamiseksi. Eilen jo istuin kahden ystävän kanssa pizzalla lähes neljä tuntia ja se teki oikein hyvää. Illalla sain vielä leikkiä ja ulkoilla Silkkiturkin kanssa.

Täksi päiväksi varasin silotteluksi kasvohoidon ja timanttimikrohionnan. Huomenna on sielun uurteita varten terapiakäynti ja sen jälkeen menen hankkimaan habaa kuntosalille. Ohjelmointi auttaa, koska muuten makaisin sohvalla.

Olen iloinen tästä pahasta olosta. Se on jotakin aitoa, jota olen aikaisemmin kätkenyt. Luulen, että annan nyt tilaisuuden sille kaikelle nousta pintaan, nyt kun on mahdollisuus käsitellä sitä.

P.S. Lisää elämän jälkiä kuvablogissa.

Jatkuu klo 16:
Otinkin sitten pitemmän kaavan kasvohoidon. Tehtiin deluxe-mikrohionta, pari erilaista kohotushoitoa ja lopuksi ensimmäinen satsi valoimpulssihoitoa poskipäitten laajentuneille hiussuonille. Viimeksi mainittua tarvitaan vielä kuukauden välein muutamia, ennen kuin punaiset suonet häipyvät näkyvistä.

Kolmen vartin kävely kotiin tuulessa ja auringossa omiin ajatuksiin vaipuneena oli vaihteeksi ihanaa!

sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Äkkiä tänne yks loma ja rahaa, kiitos!

Nyt kun Meri lähti Firenzeen ja toinen miniä on lähdössä puoleksi vuodeksi Lissaboniin, tekisi hirveästi mieli lähteä itsekin jonnekin lomalle. Olisi kiva, jos olisi aina pieni/iso vararahasto pikalomia varten. Nyt pitkällä lomalla ollessa voisi ottaa halvan äkkilähdön jonnekin viikoksi-kahdeksi, mielellään jonkun ystävän kanssa. Mies kun on töissä eikä saa lomaa ennen kesää.

Migreenistä jäi jotenkin harvinaisen pottumainen olo. Tai ehkä se toi vaan sen esille. Mikään ei oikein kiinnosta, ei edes lehdenluku aamulla.

Kävimme eilen päivällä katsomassa Klaus Härön elokuvan Postia pappi Jaakobille. Se oli sympaatinen pieni tarina, samalla tavalla hyvä kuin Markku Pölösen Onnen maa. Minusta se olisi kuitenkin sopinut hyvin televisioon vaikka maanantain Kotikatsomoon paremmin kuin isolle kankaalle. Kesto oli sisältöön sopien vain reilu tunti.

Heikki Nousiainen teki kyllä hienon roolin, kuvaus oli kaunista ja hidas tempo sopi aiheeseen.

Illalla katsoin vielä Mike Leighin Happy-Go-Luckyn. Se onnistui lähinnä vain ärsyttämään minua. Karistaisin tuollaiset ihmiset kannoiltani alta aikayksikön, kun en siedä tuota tyhjänpäiväistä lätinää ja lapsellisen hermostunutta kohkaamista, mitä Poppy alvariinsa teki.

Nyt en katso elokuvia vähään aikaa, vaan taidan palata mäyräkoirakirjojen pariin. Viimeksi luin hartaudella taas kerran Yrsa Steniuksen Mäyräkoiria, rakkautta ja surua. Siinä on enemmän asiaa kuin nimen perusteella voisi kuvitella, suosittelen!

Kuvat viime kesän ihanalta matkalta Limonesta Garda-järveltä, jossa olimme Noeijoon kanssa
Olisin NIIN loman tarpeessa!

perjantai 17. huhtikuuta 2009

Mää täälä vaan

Marinaksi menee. Vielä perjantaikin meni päänsäryn synkeissä jälkimainingeissa, mutta nyt riitti tavallinen särkylääke. Miten ihmeessä aion selvitä töissä, kun pelkkä käveleminen kuntosalille ja pieni kierros siellä saa aikaan migreenikohtauksen? Se kun jäi viikon ainoaksi mainittavaksi teokseni.

Eilen kirjauduin Kiloklubiin ja täyttelin innoissani sarakkeita. Vihdoinkin löytyi systeemi, joka sopii minulle. Systeemi on helppo ja palkitsee heti tarkoilla palautteilla. Kävin jopa ulkoilemassa ja venyttelin, että sain liikunta-annoksen täyteen.

Tavoitteeksi asetin kahdeksan kilon pudotuksen (tarvetta olisi paljon enemmän, mutta olin realistinen). Koneen mukaan siihen menee kaksitoista viikkoa, hehheh. Tiedän, että oikein hyvässä lykyssä pudotan kolme kiloa kolmessa kuukaudessa, se on ollut tahtini aina. Sen pitemmälle tuskin pääsenkään ja kesän lopussa se on tullut takaisin.

Kamala välipäivä

Vielä eilen aamulla juttua kirjoittaessa kaikki oli hyvin, mutta sitten alkoi päänsärky, joka tietenkin osoittautui migreeniksi. Otin pari särkylääkettä ja menin nukkumaan, kun ajattelin lihasten vihoittelevan kuntosalista, mutta herättyäni särky oli jo kova ja alkoi tuttu oksentelu. Eihän täsmälääke enää siinä vaiheessa mitään auttanut.

Vietin siis koko päivän yöpuvussa sohvalla, verhot ja silmät kiinni ja viltin alla. Iltakahdeksalta kaikki oli ohi. Ennen kellojen siirtoa se loppui aina yhdeksältä. Mikä lie mystinen juttu siinäkin, kuin kolmen kuukauden koliikki, joka loppuu kuin seinään.

Se oli jo toinen täydellinen välipäivä tällä viikolla. Onneksi mies oli aidosti myötätuntoinen illalla töistä tultuaan, sekin auttoi kestämään. Jos ensi kerralla jo ottaisin tupsauksen heti säryn alussa?

Päänsärkyihminen olen ollut aina. Nämä migreenit alkoivat vasta kymmenen vuotta sitten hiukan päälle nelikymppisenä ensimmäisten vaihdevuosioireitten myötä. Aluksi kerran vuodessa, nyt jo monta kertaa. Taipumus kyllä kulkee suvussa.


torstai 16. huhtikuuta 2009

Napostelija tunnontuskissa


Aurinko sen taas teki: sain itseni ulos. Kävelin kuntosalille kolme varttia keväisenviileässä paisteessa. Järven ainoassa sulassa pläntissä näin joutsenen, kaikki lokit kirkuivat soveliaan matkan päässä siitä eikä kukaan uskaltautunut veteen. Peipponen lauloi.
Yhden aikaan salilla ei juuri muita ollutkaan, joten kävin laitteet läpi hitaasti ja nauttien. Uskaltauduin pitkästä aikaa myös vaakaan. Pukuhuoneessa oli vierekkäin kolme puntaria ja astuin keskimmäiselle sydän kurkussa. Onneksi (huoh!) lukema oli sama kuin viimeksi...syksyllä? Kotona en ole halunnut punnita itseäni, koska ei ole ollut energiaa tehdä mitään painon hyväksi.

Joka tapauksessa olen painanut samanverran viimeiset kolme vuotta. Se on kaksitoista kiloa enemmän kuin viisi vuotta sitten, mutta sitä ennen olin laihduttanut kymmenen kiloa. On tämä yhtä perhanan veivaamista painon kanssa!


Pieni lohtu on edes se, että kilot ovat seilanneet sentään saman kymmenikön sisällä viimeiset kaksikymmentä vuotta, enimmäkseen viiden kilon marginaalilla edestakaisin. Siihen asti se oli pientä, mutta jatkuvaa hiipimistä ylöspäin. Kaksikymppisenä minäkin painoin sentään vain 58 kiloa ja olin mielestäni pulska...
Mutta nyt on sopivanpienet rinnat, jotka sivumennen sanoen tuntuvat aivan omilta, ja niiden alapuolella ällöttävä pullistuma, oikein kunnollinen michelinrengas, ja sen alapuolella vielä toinen. Niitä ei saa jumppaamalla pois, koska se on ihonalaista rasvaa. Ainoa keino on siis ruoka.

Teoriassa on niin yksinkertaista ajatella, että annokset pienemmäksi, vain kaksi Real-viipaletta leipää päivässä ja kaikki herkut pois. Arkiruokavalio on muuten kohdallaan. Sillä saisin sen 1000 kcal ja rasvaa lähtisi 10-20 kiloa. Teoriassa.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2009

Oranssi viikko jatkuu

klik-klik-
Näitä riittää vielä. Oranssi väri antaa voimaa ja energiaa sitä tarvitsevalle. Vaatteissa en voi oranssia käyttää, mutta muuten katselen sitä mielelläni. Muuta ravintoa saa vaikka kirjoista, elokuvista, musiikista, kukista, ruoasta ja itsensä hoitamisesta.

Tärkeintä ovat kuitenkin toiset ihmiset.


Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...