torstai 12. maaliskuuta 2009

Aamutunnelmaa


Kävin aamulla aikaisin kaupungissa rutiiniverikokeissa. Kävelin sen jälkeen keskustassa nauttien aamutunnelmasta. Tiedättehän, kun kaupat ovat vielä kiinni, on keväisen valoisaa, ihmiset kiiruhtavat kengät kopisten ja laukut ojossa töihin. Tunnelma on odottavan positiivinen: uusi ihana päivä edessä.


Joskus nuorena Interrailillä piti nousta hirveän aikaisin aamujunalle. Sai mennä johonkin kadunvarsikahvilaan juomaan kupillisen vahvaa kahvia ja syömään croissantia ja seurata samalla kaupungin heräämistä. Jakeluautojen ääniä, ihmisten huutelua, töihin kiiruhtavia tyylikkäitä suurkaupungin asukkaita, aamuaurinkoa.


Niinpä tarjosin tänäänkin itselleni aamiaisen kahvilassa. Coffee Housen lämmin tunnelma sopi hyvin, kun aamulla kaipasi tosiaan lämpöä pienestä pakkasesta tullessa. Tuore iso croissant, hilloa ja haudutettua teetä sekä kukkaishujanaa, kiitos!

Ikkunan ääreen kuuntelemaan äänten sorinaa ja katselemaan kaupunkilaisia.


Kotona kolmen tunnin päiväunille.

19 kommenttia:

  1. Juuri noin, miten sanotaan että
    Aamuhetki kullan kallis, vaikka en aamu-unisena täysin usko ;)

    VastaaPoista
  2. Ihan parasta itsensä palkitsemista! Hieno tunnelma ja kuvat tukivat tarinaa ihanasti.

    Myös samoja inter-railfiiliksiä on minullakin. Kerran piti herätä 4.30, jotta ehti Kreikasta lähtevään Italian laivaan. Aamu-unisuus, helle, usvainen aamu.. Muistan vieläkin tunnelmat..

    VastaaPoista
  3. Aivan hehkuvaa väriloistoa tuossa tulppaanissa. Mulla ei tälä viikolla ole ollut yhtään pitkää rauhallista aamua, mutta kyllä niitä taas tulee. Miekin tykkään istua vilkkaalla paikalla ja katsoa ihmisiä, jotka kiiruhtavat kuka minnekin.

    VastaaPoista
  4. Ai miten houkuttelevan pehmeiltä nuo päikkärit kuulostavat :) Huomenna olisi perjantai, mutta ei taida onnistua kun lauantaina pitää mennä vielä töihin vähän... No sen jälkeen...

    VastaaPoista
  5. Kuulosti ihanan positiiviselta aamulta! Musta on mukavaa olla aikaisin liikkeellä ja tarkkailla miten kaupunki herää...Kaunis tulppaanikuva!

    VastaaPoista
  6. Ihanat kuvat taas!
    Minäkin tykkään valtavasti heräilevästä kaupungista. Nytkin matkalla teimme aamuisin kävelylenkkejä ja katselimme miten kauppiaat availivat kauppojensa ovia ja kahvilat avautuivat ja myös nuo kaikki asiat mistä kirjoitit ovat niitä tunnelman tuojia.

    VastaaPoista
  7. Hannele, aamuhetki kaupungilla kaikessa rauhassa on aina päivätyössä olleelle ylellisyyttä, jonka erikoisuudesta osaa iloita.

    Sooloilija, tuollaiset tunnelmat tulevat yhtäkkiä mieleen jostakin äänestä tai tuoksusta, tai tällä tavalla aamuhetkestä kaupungissa.

    Vicki, on tainnut kiirettä pitää. Ihmisten katselu on monen muunkin hupia.

    Lepis, taitaisit olla päikkärien tarpeessa itsekin. Ne ovat suloista suloisinta ylellisyyttä. Toivottavasti onnistuu edes sunnuntaina.

    Yelian, kesäaamuina aikaisin liikkeelläolo on parasta, kun luontokin herää. Tuoksut ja kaste ja linnut!

    Susanne, kiitos! Matkoilla juuri tuolla tavalla on ihana kulkea aamulla ja aistia tunnelmia.

    VastaaPoista
  8. Heräilevä kaupunki on minunkin suosikkiaamuja. Nykyään, kun on itse osa tätä "laukku ojossa" tohisevaa aamukaupunkia, se ei tunnu samalta kuin olla vain tarkkailijana siellä, tosiaan piipahtaa istumaan kahvilaan ja katsella ohikulkevaa menoa.

    Kiva kun jaoit tämän, tuli hyvät fileet.

    VastaaPoista
  9. Eikka, onhan se varmaan ihanaa olla osa tuota tohisevaa kaupunkia. Olen ollut viimeksi töissä keskustassa kaksikymmentä vuotta sitten, se oli ihanaa, tunsi olevansa enemmän osa sykkivää maailmaa.

    VastaaPoista
  10. Minäkin harrastan joskus aamucroissantteja kahvilassa, jos satun menemään myöhemmin töihin. Tai joskus jos satun olemaan palaverissa toisessa paikkaa, nautin varastetun hetken ajan kiireettömyydestä. Kahvilatunnelmat ovat ihania, etenkin kauemapana kotoa.

    Nuo sinun tulpaaniesi värit ovat ihania. Yrittelin itsekin kuvat omia tulpaaneitani, mutten oikein saaanut niihin tuollaista hehkua!

    VastaaPoista
  11. Maaretta, onneksi kahvilakulttuuri on alkanut kukoistaa. Ihmiset todella viihtyvät ja niissä on oma tunnelmansa.

    Pieni käsittely tekee kuville ihmeitä;)

    VastaaPoista
  12. Aamut ovatkin ihania levollisen yön jälkeen. Kiireettöminä aamuina nautiskelen sängyssä loikoilusta.
    Mutta heräämisen kokemus ukona on raiastava ja rentouttava, ilma on niin kuulas hengittää.

    VastaaPoista
  13. Aamut on parhaita!
    Kiitos päivän värikkäimmistä kuvista :)

    VastaaPoista
  14. Olipa ihana lukea kirjoitustasi - siinä pääsi itse hyvin mukaan tunnelmaan ja aistimaan herävää maailmaa!

    VastaaPoista
  15. Tulin kurkkailee vuorostani sun sivuille..
    Harmoninen, selkeä, kauniit , herkät kuvat...kutsuva...

    Minä asun pikkukaupungissa. odotan malttamattomana retkeä Turkuun tai joskus jopa Hesaan...
    Ohjelmassa aina Akateeminen, Indiska, Fazerin musaosasto,joku galleria, kahvila ja ehkä H&M....
    Olen juuri huomenna lähdössä Hesaan katsomaan "Kadotettu sinfonia"-baletti..Ihanaa....

    VastaaPoista
  16. Arleena, kevätilma on juuri tuollaista kuulasta hengittää, ihan erilaista kuin syksyllä.

    Helinä, aamut ovat parhaita siksikin, että saa aamiaista;)

    Hanna, olen monta kuukautta saanut olla aamut kotona, joten kaupungin tohina teki hirveän hyvää.

    Hanne, tervetuloa! Kiitos vinkeistä, olen tänään lähdössä Helsinkiin ja nyt alkoi kiinnostaa Akateeminen ja Fazerin musiikkiosasto. Täällä meillä ei esimerkiksi klassista musiikkia löydä enää mistään. Hyvää matkaa sinullekin baletin parissa!

    VastaaPoista
  17. Ihanien leppoisien loma-aamujen tunnelmiin täällä putosin pehmeästi - kiitos:)

    Muistan aamun vanhassa kotikaupungissa, kävelykatua kuljin kohti yliopistoa ja haistelin aamun hajua, samanlaista jota luulin olevan vain ulkomailla - siinä on vähän pakokaasua ja vähän viemärikaasua, mukana vielä yön viileys. Se on haju eikä tuoksu, mutta se sisältää jotain lomasta ja vapaudesta ja on siis oikein miellyttävä kokemus:) En ollut koskaan aistinut sitä niinä vuosina, kun kiidin kiireissäni fillarilla samaa reittiä kohti työpaikkaa...

    VastaaPoista
  18. En ikinä kyllästy tulppaaneihin. Mua kyllä nauratti tuo viimeinen lause kolmen tunnin päikkäreistä, haha! niin mullekin olisi käynyt.

    VastaaPoista
  19. Inkivääri, tuollaiset hetket jäävät mieleen ja muistuvat yhtäkkiä vuosikymmenienkin kuluttua.

    Krisu, kerrankin on mahdollisuus nukkua kun nukuttaa!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...