perjantai 6. helmikuuta 2009

Täällä taas, kilon laihtuneena


Okei, taas kotona ja hengissä! Keikka on tehty ja se venyi yhteensä kolmeksi päiväksi sairaalassa. Yhtään aikaisemmin en olisi halunnut pois lähteäkään. Kummaltakin puolelta otettiin pois reilu puoli kiloa ylimääräistä kudosta, siis rasvaa. Se mitä on jäljellä, on aivan mustelmilla.

Herra mieheni, joka pyörtyy verinäytettä otettaessa, joutuu nyt toimimaan sairaanhoitajana. Ensi töikseen hän sai taluttaa minut ostamaan urheiluliivejä kotimatkalla.

Ei voi välillä olla ihmettelemättä, mihin kaikkeen sitä ihan vapaaehtoisesti itsensä lykkää. Lääkäri vakuutti kuitenkin, että jokainen on jälkeenpäin ollut tyytyväinen valintaansa, ja niinhän olen kuullut itsekin.

Maailma on niin pieni, että tilavassa kahden hengen huoneessa huonekaveri, minua kolmekymmentä vuotta vanhempi entinen opettaja, osoittautui olevan kotoisin samalta yläsavolaiselta pikkukylältä kuin anoppini. Niinpä anoppi soitti tälle lapsuutensa kaverille ja jutteli hänen kanssaan pitkät porinat kuudenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Reippaan ja paljon maailmaa nähneen naisen kanssa oli minunkin kiva jutella.

Nyt taidan palata sohvalle ja kääräistä jonkun särkylääkkeen. Hyvää viikonloppua teillekin!

Kuvat Keski-Suomen museosta.


14 kommenttia:

  1. Hyvä kuulla että leikkaus sujui hyvin ja olet nyt kevyempi, vaikka mustelmilla oletkin, mutta sehän kuuluu asiaan. Tulos on varmaankin toipumisen jälkeen mieluinen......
    Oikein hyvää viikonloppua Katriina!

    VastaaPoista
  2. Hienoa, että olet taas kotona. Kaikki hyvin.

    Muuten kun sanoit, että vapaaehtoisesti menit, niin minä olen myös ajatellut tätä samaa aika monta kertaa. Pitäisi saada vain lääkäriltä lähete. Katsotaan, jään miettimään. Kokemuksesi kuulosti kuitenkin kaikenkaikkiaan kestettävältä.

    VastaaPoista
  3. Katriina, tervetuloa toipumaan kotiin. Ihanaa, että se kauan haaveilema asia on nyt toteutunut! Ensi kesä tulee olemaan mahtava!!

    Nyt toipumista ja kaikenlaisen hoivan vastaanottoa. Haleja!

    VastaaPoista
  4. Nyt se on ohi, kiva kun ilmoittauduit.

    Pieni on maailma, kun alkaa puhua jonkun kanssa.Jos pitää suunsa kiinni, ei tutustumisia ja yhteisiä polkuja ilmaannu.

    Haavat paranee ja askel kevenee.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Yelian, komeat mustelmat onkin. Jo verenpainemittarista jäi punaiset viirut kuin kissankynsistä! Ihan tyypillistä minulle.

    Arleena, tähän asti kokemus on ollut hyvä ja kestettävä. Pelkohan se pahinta on, kun miettii, paraneeko kaikki hyvin ja pysyykö vuoto aisoissa.
    Kun vähitellen koko kasvoi ja piti hankkia 80G- ja H-kupin primadonnia, alkoi olla aivan varma ratkaisusta. Ja silloin leikkauksen saa kuntapuolellakin.

    Sooloilija, saa nähdä, miltä tuntuu ensi kesänä: toivon että pistää vähän miettimään herkkujen syömistä, kun näkyy tuo turhan pyöreä pötsi tuossa alapuolella ;) Toivottavasti sinun kasvisruokavaliosi toimii tehokkaasti!

    Noeijoo, maailma on tosiaan hauska paikka, kun avaa suunsa. Paljon oli muitakin tuttuja naamoja, mutta tuo naapuripeti oli kyllä yllätys. Kaikki hänen vieraansakin olivat meidän ja teidän miehen kotikunnailta ja viänsivät savoa.

    VastaaPoista
  6. Ei muuta kuin kestävyyttä toipilasaikaan!Onneksi kyseessä ei ole sairaus vaan todennäköisesti elämänlaatuasi edistävä asia, ehkä se edesauttaa parantumista!

    Ja toipilaana oloahan olet jo harjoitellutkin, :-)!

    VastaaPoista
  7. Kiva kun olet palannut ja reissu on ohi. Sinua jo kaipailinkin tänne Omenapuun alle postailemaan.
    Pikaista toipumista sinulle ystäväni!

    VastaaPoista
  8. Maaretta, ajattelin samaa, olisihan se yhtä hyvin voinut olla rintasyöpäleikkauskin, joita hoidetaan samalla osastolla. Itse asiassa kaikki leikkaukseni ovat olleet sellaisia, että ilmankin olisin jäänyt henkiin, ovat vain parantaneet elämänlaatua.

    Susanne, kiitos ajatuksistasi! Ja toivottavasti voit itsekin hyvin.

    VastaaPoista
  9. Paranemisia! Keho korjaa itseään uskomattoman nopeasti. Kokemuksesta tiedän.

    VastaaPoista
  10. Magi, keho on viisas ja parantaa itse itsensä, niinhän se on:) Siihen pitää nyt vaan jaksaa uskoa.

    Nelle, uskalsit sinäkin laittaa oman kuvasi! Näytät juuri niin kivalta kuin kuvittelinkin -ja punapäältä:)

    VastaaPoista
  11. no punainen on kyllä purkista. En mä kuvaani arastele, on se netistä muutenkin ollut löydettävissä :)Välillä silti angstaan - niinkuin kaikki. Tämmönen aika perussuomalainen kolmekymppinen. Pullea. :)

    VastaaPoista
  12. On se kiva noin löytää sukulaisia.

    VastaaPoista
  13. Nelle, kolmekymppisenä minäkin olin kevyesti punatukkainen. Meni vielä ihan täydestä pisamien kanssa. Mutta ei näistä kuvista tunnista muut kuin tutut, ja tunnistaisivat ehkä muustakin sitten :)

    Hannele, aivan hassusti ihmiset ovat verkottuneet, kun juttusille rupeaa. Meitä suomalaisia on niin vähän, kai!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...