lauantai 7. helmikuuta 2009

Uudenlaisia muotoja


Mustelmia, turvotusta ja kovaa kudosta. Mutta silti muutosta on muodossa, vaikka toistaiseksi lopputuloksesta ei ole vielä tietoa. Uusi vaaleanpunainen aamutakki on ihmeen väljä, vaikka viime viikolla se tuskin pysyi kiinni. Profiilikuva peilissä on ihan outo, suorastaan litteä!

Plastiikkakirurgi, joka nuoresta iästään huolimatta oli jo ehtinyt väitelläkin, sanoi ennen leikkausta, ettei kannata tehdä liian pieniä rintoja, koska en ole pienikokoinen muutenkaan. Kotona ENNEN-kuvia ottaessani katsoin myös vartaloani kriittisesti -eihän sitä muuten voi katsoakaan- ja huomasin silloinkin, että varsinainen sylttytehdas on kyllä liivien alapuolella.

Mutta ei näitä rintoja laihduttamallakaan saanut yhtään pienemmäksi, kokeiltu on sekin. Onneksi meidän sairaanhoitopiirissämme ei esitetty ihannepainorajoja leikkaukseen tulijoille kuten monella puolella Suomea on käytäntönä. Se on minusta aikamoista valintaa, ylipainoiset joutuisivat hakemaan tämän palvelun yksityispuolelta 3000-5000 euron hintaan, kun nyt pääsee noin alle 200 euron kokonaiskustannuksilla.

Siinä missä ennen tein sisääntulon melooneillani, pelkään että ruumiinkieleni sanoo nyt: "Pois alta, mahaa tuodaan!"


10 kommenttia:

  1. Hitaan blogien lukemisviikon ansiosta olin aivan pihalla tämän postauksen äärellä :o Epäilin joksikin uudeksi meemiksi, josta en tiennyt mitään... Selaus siis alaspäin ja a wot. Wow. Mulle kanssa! Tuo oli upea veto ja paljon onnea rohkeudesta. Hienoa!

    Koskaan en ole itseäni niin mahdottoman isoksi tuntenut, mutta silti jo kouluajoista asti on kiusattu mokomien mollukoiden takia. Niinpä en ole koskaan ymmärtänyt niiden suurentamisia, selkäsäryt ym. ongelmat kun sivuutetaan yleensä olan kohautuksella.

    Jospa joskus minäkin. Harmi että tuli muutettua sielä pois, jos kerran Jyskälässä onnistuu noin kohtuuhintaisesti tuokin operatio.

    VastaaPoista
  2. Lepis, en minäkään ole tajunnut, miksi joku vapaaehtoisesti hankkii isot ja painavat mötikät liiveihinsä, jos on syntymälahjana saanut pienet. Lolakin oli minusta kauniimpi ilman niitä.

    Isojen kanssa on aina vaikeuksissa vaatekaupassa ja ne ovat tiellä liikkuessa. Sain käydä jatkuvasti hieronnassa ja siirrellä liivien olkaimia parempaan asentoon. -Mutta nyt se on tehty! Ja täällä on muuten hyvä sairaala.

    VastaaPoista
  3. Sinulla on sitten ihana huumorintaju! Käytät mojovia sanoja; sylttytehdas ja 'Pois alta, mahaa tuodaan' sai jo ihan nauramaan ääneen.

    Pitäisköhän minunkin muuttaa sinne teidän seudulle!

    Paranemista, ja kyllä ne muodot siitä asettuvat omille kohdilleen ja turvotukset ja mustelmat laskeva kunhan aikaa hieman kuluu.

    Upea, symbolinen kuvitus tässä jutussa!

    VastaaPoista
  4. Sinulla on nyt yliedustettuna ruumiin
    muotokieli, syystäkin! On varmaan totuttelemista uuteen muotoosi, eri malliseen. Ehkä myös vähän aikaa näet ihmiset heidän muotojensa perusteella, niinkuin olet ehkä nähnyt koko tuon prosessin ajan joka on johtanut leikkaukseen.Vähän niinkuin raskauden aikana näkee jokapuolella odottavia äitejä suurinen mahoineen! Ei niitä koskaan muulloin niin paljon ole näkynyt:-)!
    Useimmiten kyllä ihminen nähdään kokonaisena, mahoineen, rintoineen, hymyineen, ryppyineen!

    Kunhan saat sopeutusmisvaiheesi ohi, voit toivottavasti olla ihan kokonainen Katriina, kaikkinensa.

    Kuvastasi päätellen vaikutat ihan blogisi Katrinalta, hyvää huolta itsestään pitäneeltä upealta, kiinnostavalta naiselta!

    VastaaPoista
  5. Minäkin olin ihan yllättynyt uutisesta - hukkasin uuden blogisi listalta kun päivitin listaani ja luulin vaan hiljaiseloa olevan. Hieno juttu, että olet saanut avun ja vielä ei tarvinnut mennä yksityiselle.

    Minulla ei ole samaa onkelmaa, päinvastoin. Ystävättärelläni sen sijaan oli ja se sai kyllä minut olemaan harmittelematta omia pienokaisiani8)

    VastaaPoista
  6. Sooloilija, tuo ilmaisu 'pois alta, mahaa tuodaan' on eräältä kouluttajalta, Marja-Leena (Jotakin), joka puhui yleensä ruumiinkielestä. Hän sanoi että ranskalainen nainen ottaa maailman vastaan rinnoillaan, suomalainen mies taas tuolla yllämainitulla lauseella.

    Maaretta, minulle on käynyt kuten yleensäkin sairastellessa: katse kääntyy sisäänpäin, vain omaan napaan. Kaikkea peilaa vain sen kautta. Niin ja raskaus tosiaan tekee sen saman.
    Minulla ei kilot näy niin pahasti naamassa, mutta on niitä, liikaa.

    Inkivääri, minun paras ystävättäreni kouluajoilta asti on käyttänyt aina liivikokoa AA, siinä missä minä ÖÖ. Edes lapset eivät tuoneet hänelle grammaakaan lisää. Kun olimme yhdessä ulkomailla vuoden ja söimme kaikki ateriat ja herkutkin yhdessä, minä lihoin tasaista tahtia ja hän ei tietenkään yhtään.

    VastaaPoista
  7. Kiva kun olet taas täällä postailemassa ja piristämässä päivääni. Tästäkin asiasta sait kyllä hauskan kirjoituksen aikaiseksi:) Ja tuntuu että olet tyytyväinen tuohon leikkaukseen. Se on hyvä.

    Halusin huomioida sinut Pieni talo maalla blogissani. En tiedä keräätkö näitä palkintoja, mutta käy kuitenkin kurkkaamassa:)

    VastaaPoista
  8. Nyt minä alan kyllä selvittämään tätä asiaa kohdallani, jos hinta tosiaan on tuo mitä kerroit. Olen aina kuvitellut tuhansiin euroihin.

    Miten ihanaa olisikaan käyttää pienempää puserokokoa ja jopa juosta reippaasti silloin tällöin.

    VastaaPoista
  9. Onnea kotiutumisen johdosta! Kyllä ne mustelmat pian paranevat ja sitten sä pääsetkin aloittamaan mahanpienennyskuurin eli ahkeran kuntoilun (siis tämän, mitä mä yritän, mutten onnistu). Mun ongelma on aina ollut päinvastainen eli yläpuoli on alaosaa runsaasti pienempi, mutta en ole silti harkinnut rintojensuurennusta tai pepunpienennystä. Ehkä 7-kymppisenä sitten... silloin voidaan poistaa samalla muutkin roikkuvat osat, kuten kolmoisleuka. Eikun hyviä vointeja rouvalle ja kauniita talvipäiviä meille kaikille!

    VastaaPoista
  10. Susanne, elämä voittaa, kun pääsee kotiin. Onneksi nykyisin ollaan sairaalassa vain aivan välttämättömin aika. Tyytyväinen olen kyllä leikkaukseeni.
    Kiitän kauniisti huomionosoituksesta! Se tuntuu mukavalta, vaikka en jaakaan sitä eteenpäin.

    Arleena, kaikki neljä tuntemaani ihmistä, joille tämä on tehty, ovat saaneet sen kunnallisella puolella. Monessa paikassa rajana on esim. 30 cm kaulakuopasta nänninpäähän. Minulla oli 33 cm. Nyt on 22 cm, mutta sehän tulee laskemaan muotoutumisen myötä.

    Iinuska, eihän tällaiseen järki-ihminen lähde ulkonäkösyistä. Pienirintaiset naiset näyttävät minusta yleisesti ottaen hoikemmilta kuin suuririntaiset. Kuntoilu saa jatkua loppuiän, sitä todella tarvitaan, mutta iloksi vain, iloksi!

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...