maanantai 12. tammikuuta 2009

Operator!

Klikkaa

Päivä mennä hurahti melkein huomaamatta. Kävelin aamulla hierojalle eikä sen jälkeisessä raukeudessa koskaan ole terävimmillään. Vaikka ei olisi auttanut terävyyskään, kun temppuilin puhelimen sim-kortin vaihdon kanssa. Uuden operaattorin sim-kortti kytkettiin aamulla, mutta en saanut vanhaa kytkykoodia purettua puhelimestani ja onnistuin lopulta lukitsemaan koko laitteen.

Piti ottaa käyttöön pojan vanha luuri Nokia N73. Kesti iäisyyden ennen kuin keksin, miten sillä tehdään tekstiviesti, kun kaikki meni juuri vähän eri tavalla kuin omassani. Ja sitten oli oma hommansa keksiä, miten lisätään vastaanottajan numero. Pitkän pähkäilyn jälkeen sain lopulta vaihdettua soittoäänen N-tunesta joksikin muuksi.

Kuvat viime viikolta, kun oli oikea talvi

Pienten household-hommien lisäksi olen siis tänään lähinnä leikkinyt puhelimella. Sim-kortilla on jo kolme numeroa muistissa. Kaikki muut ovat tallessa siinä omassa luurissa, johon olen niin kiintynyt.




9 kommenttia:

  1. Kiulukkakuvasta on sanottava, että pieni ON kaunista. Piikkeineenkin. Miten sokeana sitä usein kulkeekaan.

    Tekniikka, sekö muka helpottaa elämää :)

    VastaaPoista
  2. Kiulukkakuvasta tykkään. Tuo jotenkin mieleen kevään.

    VastaaPoista
  3. Minäkin olen aina ihan paniikissa, jos pitää puhelimesta irroitella sim-korttia. Pelkään, että kaikki numerot katoavat jne. Kerran on kadonnutkin, piti aloittaa alusta numeroiden kerääminen.. Moni numero jäi sille tielleen..

    Olet ottanut tosi kauniita talvikuvia. Täällä satoi eilen vettä lähes kaatamalla, ja tänä aamuna räntää..

    VastaaPoista
  4. Muistatko Katriina sitä aikaa kun puhelin oli vanha kunnon luuri eteisen pöydällä ja kaikki tuo puhelimessa oleva tieto oli suttaisessa puhelinmuistiossa siinä puhelimen vieressä, osoitteet ja numerot moneen kertaan muutettuna ja yliviivattuna. Ja kun jonnekin lähti, ei puhelin seurannut mukana.Täytyy tunnustaa että joskus haikailen sitä aikaa.

    Vaikka nautinkin suuresti puhelimeni hienouksista ja mahdollisuudesta soittaa sillä missä haluan paikasta riippumatta

    VastaaPoista
  5. Puhelimen ja tietokoneen kanssa leikkiessä saa päivän nopeasti kulumaan.
    Kyllä sitä niin riippuvaiseksi on tuosta puhelimesta tullut, että paniikki iskee jos se ei jostain syystä toimi :)

    VastaaPoista
  6. Eevis, kiulukoista on iloa aina, kuivanakin ne näyttävät söpöiltä.

    Irma, valo tuo esille kevään värejä, sitä odotellaan. Valo ja luonto muuttuu täällä Suomessa koko ajan, se on noussut yhdeksi suurimmista ilonaiheistani.

    Sooloilija, kun puhelimeni meni uutena kolme kertaa uudelleenohjelmoitavaksi, menetin useita aarteina säilömiäni lasten tekstiviestejä puhelimen muistista. Siksi jaksankin ihmetellä, miten kohujutuissa ihmisillä on tallessa kaikenmaailman tekstareita julkisuuteen leviteltäväksi.

    Maaretta, muistan senkin, kun kerran viikossa käveltiin lennättimeen soittamaan vastapuhelu kotiin...tai lapsi kainalossa marssittiin ostamaan ensimmäinen puhelinosake, iso ja kallis juttu vastavalmistuneille.

    Susanne, tulee ihan alaston ja avuton olo, jos ei ole luuria mukana, aivan kuin voisi sattua mitä hyvänsä. Outoa.

    VastaaPoista
  7. Sullahan on sitten ollut tekemistä puoli päivää, kiva. Mulla on aina ollut Nokian puhelin, mutten silti löytänyt työkaverin vanhasta Nokiasta kaikkia toimintoja yrittäessäni auttaa häntä. Ei mikään ihme, että toisenmerkkistä puhelinta ei osaa käyttää ilman manuaalia ollenkaan - hyvä, jos saa puhelimen auki. Ja kännykät menevät koko ajan vain monimutkaisemmiksi...

    VastaaPoista
  8. Jotain erilaista sitten ollut tänään.

    Harmittaa, kun korjausten yhteydessä kaikki häviää, menee kuin se persoonallisuus puhelimesta.

    Hieronnan jälkeiselle ololle! *nostaa maljan*

    VastaaPoista
  9. Iinuska, aika monelle riittäisi, kun puhelimella voisi soittaa ja lähettää viestejä. Ehkä sellainenkin vielä tulee ;)

    Noeijoo, onneksi ei sitten tarvinnutkaan lähettää korjaukseen. E-shopin poika onnistui kuin onnistuikin syöttämään kytkynpurkukoodin jollakin hieman eri tavalla ja sai laitteen taas toimimaan. Tästä lähtien kommunikoinkin vain tekstareilla, kun saan 1000 kpl/kk ilmaiseksi vuoden ajan! Ehkinköhän enää bloggaamaankaan ollenkaan?

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...