lauantai 13. joulukuuta 2008

Ystävällinen pieni elokuva

Löysin eilen kirjastosta mukavan pienen elokuvan, Ruokala Lokin. Olen usein kaupoissa hypistellyt sitä käsissäni ja miettinyt, kannattaisiko ostaa. Arvostelut ovat kulkeneet sen verran laidasta laitaan, että on toistaiseksi jäänyt. Nyt sen sai sopivasti perjantai-illan viihdykkeeksi ilmaiseksi.

Sachie on japanilainen sinkkunainen, joka jostakin syystä asuu Helsingissä ja perustaa sinne japanilaista ruokaa tarjoavan ravintolan Punavuoreen.

Hän haluaa kutsua pientä paikkaansa ruokalaksi. Se on viileän ilmavasti sisustettu avokeittiöineen, todellinen ilo silmälle. Asiakkaat vain puuttuvat.

Sachie törmää kahteen maannaiseensa, jotka ovat kumpikin matkalla ja jollakin tavalla eksyksissä omassa elämässään. Sitä miettiessään kumpikin päättää jäädä toistaiseksi työskentelemään ruokalassa. Naiset ovat kaikki hyvin erilaisia, suosikkini on kuvassa oikealla oleva pitkä ja hiukan omituinen Midor.

Vähitellen paikalle eksyy ensimmäinen asiakas ja sitten muutama lisääkin. Suomalaiset nähdään tässä ulkomaalaisen silmin, mikä on ihan hauskaa. Vähäpuheiset ja ujot ihmiset, jotka ovat japanilaisten mielestä ihmeellisen rauhallisia. On surua, Koskenkorvaa, muumeja ja Marimekkoa, mutta siltä kai se näyttää.

Me ainakin tykättiin!

Nyt torttuja leipomaan, eilen tehty rahkavoitaikina odottaa. Koira torkkuu miehen kanssa television ääressä. Rauha maassa.


Klikkaa kuvaa


9 kommenttia:

  1. Olen lukenut tuosta elokuvasta useastakin paikasta. Voisinkin joskus lainata sen kirjastosta ja katsoa. Mielenkiintoiselta vaikuttaa.

    Joko olette joulutorttukahvit nauttineet ? :)

    VastaaPoista
  2. Lainasin kirjastosta muutama viikko sitten PINON elokuvia, tämä jäi pinon alimmaiseksi, palautin sen katsomatta. Ei ollut oikea hetki. Kiinnostus kuitenkin oli, mutta..se vain jäi.
    Nyt lainaan sen vaikka jouluksi uudestaan.

    VastaaPoista
  3. Ihania kukkakuvia löytyi tuolta klikkauksen takaa :)

    VastaaPoista
  4. Sain syntymäpäivälahjaksi elokuvan. Ensivaikutelma oli epäilevä, mutta kun olin katsonut loppuun, yllätyin.Oikeastaan helmi. Suosittelen minäkin.

    VastaaPoista
  5. Perustetaan me Ruokala Rokki. Hirvittävällä voimalla soiva Led Zeppelin kypsentää vihannekset pelkällä tunteen voimalla, Since I´ve been loving you:lla voi vaikka grillata pihvejä. Jimmy Pagen soolo vatkaa kermavaahdon jälkiruokaan. Lempeämmät Steve Miller Band ja Pearls Before Swine saa vaikka hauduttaa uunipuuroa.
    Meri

    VastaaPoista
  6. Rahkavoitaikina? Kukahan sitä multa töissä kyseli. saisinko ohjeen, jäisi etsimisen vaiva. Kiitos. :)

    VastaaPoista
  7. Susanne, pari torttua oli pakko maistella jo tehdessä ihan ilman kahviakin ja samanverran taisi mennä koirallekin. Kiva kun löysit sinne Picasa-albumiin!

    Sooloilija, oikea hetki on tärkeä. Joskus tietää, että tykkäisin kyllä jostakin, mutta nyt ei mene jakeluun.
    Voisi sopia jouluun, tunnelma on kiva.

    Anna, kiva kuulla, että sinäkin tykkäsit elokuvasta. Se on juuri tuollainen pieni helmi.

    Meri, hurja ehdotus! Kyllä noilla jo ravintola pyörisi. Teillä on ilmeisesti bändiharkat olohuoneessa menossa.

    Krisu, saamasi pitää, otin eilen muutaman kuvankin.

    VastaaPoista
  8. hmm joo, luulen että tykkäisin myös tuosta leffasta. Pitää laittaa harkintaan. Viimeksi tuli katsottua the Big Fish ja tykkäsin :)

    VastaaPoista
  9. Nelle, Big Fish oli myös sellainen, jota ensin kiertelin, mutta lopulta hankin. Ja se tarjosi täydellisen yllätyksen: koko perhe tykkäsi siitä, kun jonakin sunnuntaina yhdessä ruoan jälkeen katsottiin.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...