tiistai 9. joulukuuta 2008

Lumisateessa


Harvinaista päivitystaukoa on pitänyt. Kaikki on ihan hyvin, mutta ei ole tehnyt mieli kirjoittaa, eikä sen puoleen kuvatakaan. Olen lukenut vanhoja lehtiä.

Päätin taas alkuviikosta putsata lehtipinoja pienemmiksi ja säilyttää vain kesän jälkeen ilmestyneet. Paitsi kaikki tämän vuoden Gloriat, G. kodit ja G. ruokalehdet, niin ja Sarat. Eihän täältä lähde kovinkaan paljon loppujen lopuksi, mutta nekin pitää lukea läpi.

Kansikuvia en edes muista Annoista ja Kodin kuvalehdistä, joita tänne on kulkeutunut, on kuin saisi käteensä ihan uusia lehtiä. Tämä on juuri sopivaa hommaa naiselle, joka on sairauslomalla ja aloittanut juuri uuden lääkityksen.

Huomasin, että oloni ei parane pelkällä levolla ja pyysin mielialalääkettä. Nyt pienelläkin annoksella aloittaessa olo on kuin raskauspahoinvoinnissa: kelju isolla K:lla. Mikään ei huvita, huono olo ja pieni päänsärky päällä koko ajan, lievästi levoton olo, huonot yöunet. Silloin joskus odotusaikoina kauhea putki kesti alussa kaksi-kolme kuukautta, toivottavasti tästä selviää parilla viikolla. Aika paljon auttaa, kun tietää, että tämä kuuluu kuvioon, siis että aluksi olo pahenee.

Päätin hoitaa itseäni kävelemällä tänään pimpelipom-lumisateessa hierontaan. Luottohierojani on lupsakka mies, jolla olen käynyt vuosia. Kummasti siellä olo taas parani, vaikka ranka oli taas niin jäykkä, että pehmittely jatkuu vielä ensi viikollakin.

Ettei mene ihan valitukseksi, kerron vielä, että kävin eilen työpaikalla joululounaalla. Käynti oli oikeasti ihana! Iloitsin kaikkien ystävien ja tuttujen tapaamisesta ja muistin taas, miksi olen niin hyvin viihtynyt siellä.

Itse työtä en kaipaa enkä siihen nyt pystyisikään. Selvästi huomaa, mikä ero on lomalla ja sairauslomalla.




9 kommenttia:

  1. Samoissa puuhissa osittain täällä ollaan: eilenkin löysin kevään ja kesän Annoja, joiden kannet oli ihan vieraat, olin ihan varma, etten ollut lukenut niitä.. Mutta olin kuitenkin.

    Hyvä kun tiedostat koko ajan niin hyvin omaa tilaasi. Ja tuo on niin totta, että on suuri ero lomalla ja sairauslomalla.

    VastaaPoista
  2. Sooloilija, minulle on aina ollut juhlahetki asettua vapaapäiväksi sohvalle lukemaan parin vuoden takainen Glorian vuosikerta, joka on poisheittovuorossa. Ymmärrän hyvin myös lapsia, jotka haluavat kuulla saman sadun yhä uudelleen ja uudelleen ;-)

    Niin, lomalla virkistyy nopeasti ja alkaa nauttia elämästään. Nyt olen ollut kohta kolme kuukautta kotona ja odotan yhä elpymistä.

    VastaaPoista
  3. Pahoinvointi on kurjaa, mutta onneksi menee ohi.

    Kyllä tuon muutoksen kuulee sun tekstistä, on rennompaa.

    Hieronta on niin tarpeen! Pitäis käydä.

    eicka

    VastaaPoista
  4. Eicka, hieronta ei edes maksa kuin 16 euroa. Eihän sillä rahalla saa mitään muuta hoitoa edes kampaajalta!

    VastaaPoista
  5. Sielläkin siis lehtisouvi meneillään.
    Siinä kuluu aika kummasti, varsinkin kun lukee lehtiä samalla. Rentouttavaa.

    VastaaPoista
  6. Minullakin on sairauslomani aikana ollut lehtien putsaus talkoita.
    Osan lehdistä laitan luettuani heti sukulaisille kiertoon ja osan säästän itselleni. Joskus on pakko noita säästettyjä varastoja karsia, että mahtuvat säilytyskansioihin. Ajattelin että määrätyn varaston pidän ja kun pursuu yli on aika vähentää varastoa.

    Toivottavasti vointisi on jo parempi.

    VastaaPoista
  7. Arleena, lehdistä löytyy vielä mielenkiintoisia artikkeleitakin, jotka aikaisemmin eivät ehkä kolahtaneet.

    Susanne, joskus olen vienyt lehtiä työterveyden vastaanottotiloihin. Ärsyttää lukea siellä Annaa vuodelta 2003!

    VastaaPoista
  8. Kerroit päänsärystäsi. Tuli mieleeni, että minulle tuli paha päänsärky, kun aloitin viime talvena mielialalääkkeen käytön, kokeilin vielä uudelleen viikon kuluttua, sama tulos.
    Lääkket jätin pois. Kirjoitin palautetta sivuvaikutuksista lääketehtaalle ja palautin lääkkeet lääkärille.

    VastaaPoista
  9. Rosina, yhtenä päivänä oli paha päänsärky ja on sitä ollut lievänä muutenkin. Mulla on myös verenpaine noussut, vaikka lääke ei kuulemma sinänsä nosta sitä. Se taitaa tulla lääkkeen aiheuttaman pienen levottomuuden ja puuhailun seurauksena. En minäkään tuosta lääkkeestä pidä, mutta nyt meni yli kaksi kuukautta ilman, että oloni muuttui miksikään. AJattelin, että jotain pitää saada.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...