lauantai 1. marraskuuta 2008

Väsynyt mutta onnellinen


Eilinen päivä veti tiukille, vaikka en tavallisessa mittakaavassa tehnyt mitään erikoista. Aamubloggausten ja suosikkisarjan jälkeen kolme koneellista pyykkiä, paikkojen kohentelua, monta päivää odottanutta taulujen uudelleen sijoittelua. Viikonlopun ruokien suunnittelua ja ostoslistan tekoa, kylpyhuoneen pesua, keittiön siistimistä. Kyllähän te tiedätte: kun on vieraita tulossa, katsoo huusholliaan eri silmin ja huomaa, miten onkin tullut jätettyä tavaroita sinne tänne. Sohvalle en ehtinyt koko päivänä, nukkumisesta puhumattakaan, nappasin vain lisää verenpainelääkettä.

Ilta oli ihana nuorten kanssa. Sitä on niin onnesta sykkyrällä, kun saa viettää aikaa kotoa pois muuttaneiden aikuisten lastensa ja heidän perheittensä kanssa. Nuorempi poikakin tuli joistakin bileistä poikkeamaan välillä. Hänen ottamansa on tuo alimmainen kuva koirastaan.


Loppuillasta silti pienikin poikkipuolinen sana mieheltä, kuten "hae itse" tai "vie itse koira ulos", oli räjäyttää koko väsymyksen kerralla ulos. Sain sen tänään sanottua hänelle, mutta hän ei taida oikeasti tajuta, miten olen usein voimieni äärirajoilla. Tai sitten hän on juuri niin tyly ja ilkeä kuin miltä kuulostaakin.

Tämä lauantai on onneksi rauhallinen päivä räntäsateineen ja päiväunineen. Nuoret ovat koko päivän kavereineen värikuulasodassa tai Halloween-juhlassa. Ihmettelen, miten vähän saan aikaiseksi nykyisin. Kyse voi olla heikosta keskittymisestäkin. Iso pino kirjoja pysyy koskemattomana. Uutta Gloriaa olen lukenut jo viikon. Uuteen kameraan olen ehtinyt tarttua vain vähän ja yhtä vähän sen ohjekirjaankin.

Koira pakottaa onneksi ulos pari kertaa. Aamuyön ripaskasta selvittyään se jaksaa taas leikkiä ja loikkia iloisena. Illalla pimeässä innostumme juoksemaan sen kanssa ainakin viisisataa metriä!

Nämä ovat ensimmäisiä kokeiluja uudella kameralla.


18 kommenttia:

  1. Hyviä kuvia, vaikka olivat ne vanhan kamerankin.

    Minäkin innostuin tänään hiemn tutkimaan vaatimattoman digini kuvausvaihtoehtoja, en ollut tiennytkään mitä sieltä saattaa löytyä.

    Ja nyt Uutisvuotoa katsomaan.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Arleena. Pieni paneutumien kameraan tosiaan palkitsee, vaikka kyseessä olisi kännykkäkamera. Lopullinen kuva täällä meidän tasolla riippuu paljon asetuksista ja huolellisesta rajaamisesta jo ottovaiheessa. Jälkikäsittelyssä sitten korjataan, mitä korjattavissa on ;-)

    VastaaPoista
  3. Hmm. ensin katoin, että teille on muuttanut joku punapää. Ehkä poikien vaimoja/tyttöystäviä. Mutta se taitaa sittenkin olla Silkkis-neiti?

    VastaaPoista
  4. Kummasti jaksaa rehkiä, kun lapsia on käymässä :) Väsymys on hankala seuralainen, kun sitä ei voi millään mitata eikä todistaa, se vain on.

    Varmaan pian pääset vauhtiin uuden kameran kanssa. Itse olen huonosti lukenut ohjekirjaa ja käytän heikosti kamerani ominaisuuksia. Kuulemma kannattaa ryhtyä heti vain kokeilemaan erilaisia säätöjä.

    VastaaPoista
  5. Lapsethan tulevat kotiin katsomaan ihan jotain muuta kuin siisteyttä. Teitä ja kodin tunnelmaa. Ehkä sitä hyvää sapuskaakin. Josko vähempikin riehuminen luutun kanssa riittäisi?

    Viisailta olen kuullut, että kun lakkaa odottamasta, onni laskeutuu vierelle.

    VastaaPoista
  6. Minulle käy nykyään samalla tavalla lehtien ja kirjojen kanssa; niiden lukeminen ei edisty tai hyvin hitaasti edistyvät. Keskittymiskyky on kateissa. Jotenkin sellaista poukkoilemista oleminen on. Jos keksit syyt tuolle niin kerro minullekkin.

    VastaaPoista
  7. Juu, miksi keväällä jaksaa lukea vaikka kuinka paljon kirjoja, mutta syksyllä ei?

    Paistoitkos muuten torttuja Pyhäinpäivänä? Mun kodissa paistettiin aina ensimmäiset joulutortut juuri Pyhäinpäivänä, niinpä minäkin olen jatkanut traditiota. Voi kun niitä pystyy syömään vaikka kuinka monta, sulavat ihan suuhun. Ja kaloreita oli yhdessä kappaleessa? No, hällä väliä...

    VastaaPoista
  8. Rauhallisen, levollisen tuntuinen pyhäinpävä sinulla tuntui olleen.
    Paljonhan sait tehdyksikin, vähemmälläkin olisit selvinnyt. Viisaasti aiemmat kommentoijat jo sanoivatkin noista töistä ja tekemisistä. Taitaa se suurin töiden asettaja ja vaatija olla se minä itse.

    Lapset kun eivät tosiaan tule ulkoisten asioiden vuoksi kotiin vaan meidän vanhempien. Heistä voi joskus olla helpottavaakin kun eivät isä ja äiti olekaan kaikessa selviäviä ylivoimaisilta tuntuvia vaan ihan tavallisia joskus huonomminkin pärjääviä väsyviä ihmisiä. Eicka sanoi hienosti, että "kun lakkaa odottamasta, onni laskeutuu vierelle" :-)

    Mukavaa sunnuntaipäivä jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  9. Kirjoitit, että ”en tavallisessa mittakaavassa tehnyt mitään erikoista”. Juu. Minä jos tekisin yhden päivän aikana tuon saman määrän, niin en minä enää vieraiden kanssa jaksaisi. Tai toisaaltaan kyllä mieluisat vieraat antavat sellaisen energiapläjäyksen, että jaksaa, mutta suurelta tuntuu kuitenkin tuo tehtävälistasi.

    Asetatko itse rajasi? Kuka vaatii sinulta noin paljon? Sinä itsekö?

    Minä olen oppinut vuosien aikaan hellittämään. Minun ei tarvitse tehdä kaikkea. Jos villakoirat tulevat ovella vastaan ja se ei häiritse minua, niin sen ei pitäisi häiritä muitakaan. Jos häiritsee, niin kerron, mistä imuri löytyy.

    VastaaPoista
  10. Beautiful posting!
    Excellent creations and pretty colours!!! Congratulations!!!!!

    VastaaPoista
  11. Vicki, en minäkään nyt tiedä, onko tuossa häntä vai korva. Ei meillä ole muita punapäitä ;-)

    WSE, kun itse kävin nuorena kotona, minut otettiin vastaan odotettuna kunniavieraana ja tunsin olevani hyvin tervetullut, kuten vieläkin. Sitä samaa haluan omille nuorilleni, vaikka näkeväthän ne sen jo loistavasta naamastamme!

    Eicka, hyvä ajatus tuo "Kun lakkaa odottamasta, onni laskeutuu vierelle"! Se on niin totta: onni ei tule kovalla yrityksellä.
    En mää sentään luutun kanssa heilu, mutta tiedäthän sen, yhtäkkiä näkee kaikkilla keskeneräisiä asioita.

    Susanne, minä arvelin päässäni olevan vikaa, mutta koska sinä kärsit siitä myös, syy ei voikaan olla siinä :-)

    Sooloilija, kiva traditio! En ole kuullut torttujen paistosta pyhäinpäivänä, mutta mieheni kotona paistettiin ennen valtava määrä pipareita. Tai se saattoikin olla itsenäisyyspäivän traditio?

    Maaretta, viisaita sanoja sinullakin. Itsehän minä sen touhun ja kiireen kehitän, joku muu tekisi hommat rauhallisesti ilman kiireen tunnetta. Tämä liittyy laajemminkin ongelmiini, joiden takia en nyt pysty töihin.

    Moninainen, asetan riman itse korkealle, eihän kukaan vaadi minulta oikeasti mitään. Mutta aikanaan on kotona vaadittu vähän liikaa, yli ikätason. Siihen kai tämä kaikki viittaa.

    David, thank you! This is a surprise: you're the very first visitor to comment in English.

    VastaaPoista
  12. Huomaatko itse eron kuvissa? Minusta niissä on ero. :)
    Vähän liikaa teet ottaen huomioon, että sä olet tietääkseni sairaslomalla? Ja kuinka tuo silkkiturkki on teille noin vakituisesti pesiytynyt? Kenen se on? SINUN PITÄÄ LEVÄTÄ, jos ei edes miehesi sitä ulkoiluta, jukoliste! Muistaakseni olet vielä allerginen? Anteeksi tämä paasaus, mutta aina ei jaksa ymmärtää. Vaikka eihän tämä(kään) asia minulle kuulu, en vaan jaksa hyssytellä. Anteeksi....

    VastaaPoista
  13. Ja pahantuulisuuteni lisääntyy, hah! Laittaisin itseni teidän bloggerilaisten hienoihin seurantahömppiin, jos se vain wp:läisenä suinkin olisi mahdollista. Nyt kaikki luulee, etten minä seuraa, kun ei hillopurkkini koreile noissa 'seuraan tätä blogia'-laatikoissa, plääh!

    VastaaPoista
  14. Keskeneräisyyshän tekee kodin, aina on jotain vaiheessa, niinkuin elämäkin.

    VastaaPoista
  15. Krisu, kyllä mun täytyy myöntää, että huomaan eron. Kun saan uuden kuvan koko ruudun kokoiseksi, siinä näkyy jotenkin ENEMMÄN. Vaikea osata sanoa muuta.

    Olet oikeassa tuon rehkimisen suhteen, teen samaa töissäkin. Kuvittelen, että mun pitää. Mies kuitenkin imuroi ja pyyhki pölyt, kun se kuuluu sille. Koira on ollut meillä nyt kolmena peräkkäisenä viikonloppuna ja se tosiaan alkaa tuntua. Varsinkin kun sillä on joku uhmaikä ja omaa tahtoa enemmän kuin luulisin koiralla olevan.

    Muuten munkaan tägi ei näy kenenkään blogissa enkä tiedä syytä siihen. Eihän tämä mikään feisbukki ole, mutta on mullakin enemmän kuin kuusi kaveria!

    VastaaPoista
  16. Eicka, sic! Liian siisti sisustuskuvakin on jo ärsyttävä. Ja totta on sekin, että jos vedän överiksi, ei kohta ole kellään kivaa.

    VastaaPoista
  17. Minäkin kävin täällä jo kirjoittamassa yhden paasauksen, mutta vedin sen pois.
    Vaan pannaanpa pökköä pesään kun on kerran muutkin uskaltaneet: alkaa näyttää siltä että tarvitset kertakaikkiaan perusteellisen siivouksen omaan päähäsi etkä huusholliisi! Olisiko aika päivittää tiedostoja sekä arvojen että toimintatapojen osalta? Voisiko iso luuta lakaista ja pudottaa riman korkeuksista, pistää arvoja uuteen järjestykseen ja antaa sinun alkaa nauttimaan elämästä eikä suorittamaan sitä?
    Pysähdy! Olet jo sairastunut tällä menolla!

    Meri vaahtoaa

    VastaaPoista
  18. Meri, suorat sanat ovat parasta, mitä voi toiselle antaa. Se voi jopa antaa sysäyksen johonkin.

    Jäin miettimään, että onkohan niin, että ne meistä, joilla ei ole hyvää yhteyttä omiin tunteisiinsa, alkavat suorittaa elämää ja keskittyä materiaan.

    Se miten tämä perusteellinen siivous omassa päässä tehdään, onkin sitten toinen juttu. En usko että onnistuu ilman ulkopuolista apua ja sitä olen vihdoinkin hankkimassa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...