lauantai 29. marraskuuta 2008

Omituisen ohut elokuva

Penélope ei suinkaan tässä poimi täitä miehensä niskasta, vaan näyttää Scarlettille, miten hierotaan venähtänyttä olkapäätä.

Käytiin Merin kanssa katsomassa paljon kehuttu Vicki Cristina Barcelona. Elokuva alkoi heti omituisesti: kertojaääni pajatti tarinaa ja kertoi millainen ihminen kumpikin tyttö oli ja mitä halusi elämältä. Yhtä paperinmakuista alkua ei olisi voinut keksiä kukaan muu kuin Woody Allen. Katsojalle olisi voitu yhtä hyvin näyttää still-kuvia päähenkilöistä, mikä itse asiassa olisikin toiminut paremmin, kuten jossakin Austen-filmatiosoinnissa.

Näyttelijöissä ei ollut mitään vikaa, jokainen selvitti roolinsa ihan hyvin. Javier Bardem oli jumalaisen näköinen ja täynnä karismaa, mutta jäi tässä leffassa ainoaksi kokonaiseksi henkilöksi. Muut oli kirjoitettu omituisiksi, ohuiksi. Merin mielestä jokainen oli karikatyyri itsestään, kimppu kliseitä. Jopa Penélope Cruzin säteily kärsi onnettomasta käsikirjoituksesta.

Espanjalaiset olivat aitoja, lämpimiä tai suorastaan tulisia, humaaneja taitelijoita. Amerikkalaiset olivat paljon puhuvia rikkaita materialisteja, joiden pää ja maailma kumisi tyhjyyttään. Hohhoijaa.

Tummatukkainen Vicki oli kuivakka ja järkevä, joten vetovoima hänen ja taitelija Juan Antonion välillä ei oikein selvinnyt katsojalle. Vaalea sensuelli Cristina taas oli haavelija ja etsijä, ja hänen rakkaussuhteensa Juan Antonion ja tämän entisen vaimon Maria Elenan kanssa oli kuvattu hyvin.

Miksi Cristina pian kyllästyi ja lähti, jäi epäselväksi. Katsojalle ei tässä elokuvassa jätetty oikein mitään oivallettavaksi tai pureksittavaksi. Tytöt tulivat kesäksi Barcelonaan ja lähtivät kesän lopussa takaisin entiseen elämäänsä saatuaan kumpikin nauttia vähän espanjalaisesta rakkaudesta. Siitä kai tässä oli kysymys. Samaa on joskus tehnyt itse kukin.


Paljon hauskempaa meilläkin oli Merin kanssa, kun siirryimme läheiseen kuppilaan salaatille ja siiderille puhumaan oikeasta elämästä ja oikeista asioista!

12 kommenttia:

  1. Juu, vähän samoja ajattelin, mutta lumouduin niin itse Barcelonasta, että esim. ohut käsikirjoitus ei haitannut. Ihailin maisemia ja varsinkin valoa.
    Ehkä Allenkin lumoutui itse kaupungista niin, että antoi välillä vain näyttelijöidensä käppäillä maisemissa..

    Minua häiritsivät myös ohuet karikatyyriroolit, sivuhenkilöillä varsinkin; esim. Vickyn sulhanen oli täysi pökkelö, näyttelijäkin oli erityisen vastenmielinen.
    Ja sellaiset pienet jutut kuin Scarlet valokuvaamassa näytti jotenkin epäaidolta, aivan kuin hän olisi pitänyt kunnon kameraa kädessään ensimmäistä kertaa elämässään. Ei kävellessä ja ystävälle jutellessa voi valokuvata!

    Mutta Javier Bardemia katselee, ihan missä elokuvassa vaan!!!!!!!

    VastaaPoista
  2. Kun luin sinun kokemuksesi elokuvasta, petyin vähän kun olen säästellyt tätä elokuvakokemusta sopivassa vaiheessa itsellenikin. Onneksi Sooloilijan kommentti vakuutti että elokuvan voi mennä katsomaan ihan Barcelonankin vuoksi. Tykkään Barceonasta kovin, olen siellä käynyt monta kertaa.

    Ehkä on myös hyvä ajtella noiden nuorten naisten kokemuksia kesäkokemuksina jostain erilaisesta, joka jää muistojen koppaan muisteltavaksi ajan mukana ehkä kaihoisastikin!

    VastaaPoista
  3. Ehkä nyt uskallan ilmaista mielipiteeni Allenista, jota olen pantannut, kun kaikki tuntuvat tykkäävän Allenista. Inhoan sitä miestä ja elokuviansa. En ymmärrä mistä tuo neuroottinen pedofiili on suosionsa ammentanut.

    VastaaPoista
  4. Täällä myös yksi, joka pettyi ko. elokuvaan. Allen ei ole kolahtanut ennenkään ja se lienee suurin syy tuntemuksiini. Näyttelijät ja maisemat olivat parasta antia.

    VastaaPoista
  5. Woody Allen ei kuulu minunkaan suosikeihin.
    En ole tuota elokuvaa nähnyt, mutta hyvät näyttelijät siinä mielestäni on.

    Hyvää advettia sinne!

    VastaaPoista
  6. Sooloilija, sinua ilahdutti valo tuossa elokuvasssa. Minua ihmetytti, oliko linssissä suorastaan joku suodatin, kun valo oli niin oudon himmeää ja keltaista. Tai sitten oli tullut otettua väärät rillit mukaan ;)

    Maaretta, Barcelonassa itse käynyt katsoo varmaan ihan eri silmin elokuvaakin ja nauttii näkemästään. Minulla meni koko energia ihmisten pohtimiseen, jäikö minulta ehkä jotakin huomaamatta tai ymmärtämättä.
    Se mitä sanot nuoruuden kesäkokemuksista: Bertolucci on sen näyttänyt lumoavan kauniisti elokuvassaan Koskematon kauneus, jossa maisema hengittää yhdessä aitojen ja kiinnostavien ihmisten kanssa. Yksi kauneimpia elokuvia.

    Eicka, Annie Hallin jälkeen en ole pitänyt yhdestäkään Allenin elokuvasta. Hannah ja sisaret sentään menetteli, mutta kun mies vielä tunkee itsensä niihin mukaan, niin se viimeistään saa näkemään punaista.

    Pilviharso, aito vanha pikkukaupunkimaisema minustakin oli viehättävintä tuossa leffassa. Olisi tosi mukava päästä joskus käymään Barcelonassa.

    Susanne, näyttelijät ovat tosiaan hyviä. Katselin vasta Penélope Cruzia Almodovarin Volverissa toiseen kertaan ja siinä hän on loistava.

    VastaaPoista
  7. Joskus on hyvä nähdä huonojakin elokuvia, arvostaa paremmin niitä helmiä! Elämä on tosiaan joskus mielenkiintoisempaa tässä ja nyt.

    VastaaPoista
  8. Iinuska, kun kokee pettymyksen elokuvissa, huomaa tosiaan myös miten paljon hyviä elokuvia on olemassa ja on nähnyt.

    VastaaPoista
  9. Vielä halusin lisätä, että olen jutellut tästä elokuvasta erään ihmisen kanssa, hän on vieraillut Barcelonassa usein, pitää kaupunkia yhtenä rakkaimmista kaupungeista maailmalla. Hän näki elokuvan ihan eri tavalla kuin esim. minä, joka en ole käynyt Barcelonassa.

    Häntä häiritsi ainoastaan liika puhuminen, joka on Allenin elokuville tyypillistä. Hänen mielestään elokuvan ihmisten väliset kohtaamiset ja suhteet eivät olleet niin kevyitä miltä ne näyttivät. Näyttelijät panostivat fyysisyyteen ja vartalolla näyttelemiseen...

    Se on jännä kuinka näkemyksiä on niin monia..

    Itse jäin miettimään juonta, johon olisi voinut räväkämmin ympätä jopa jonkun henkilön kuoleman. Onhan Allen viime aikaisissa elokuvissaan Match Point ja Cassandra's Dream käsitellyt mm. murhia, tappamista ja syyllisyyden tunteita..

    Ihailen vieläkin suunnattomasti Jonathan Rhys-Meyersin roolityötä Match Pointissa: hänen kasvonsa elivät ja kantoivat sitä valtavaa syyllisyyden taakkaa mitä hän koki murhatessaan rakastajattarensa, jatkaakseen normaalia perhe-elämää, vapaana miehenä.

    VastaaPoista
  10. Sooloilija, niin eri tavalla sitä voi taiteeseen suhtautua, jokainen näkee itsensä kautta.
    Match Pointia en ole nähnyt, mutta Jonathan Rhys-Meyers vakuutti kyllä jo aikoinaan Parempi kuin Beckham -elokuvassa.

    VastaaPoista
  11. Oi Jonathan oli tosi lutunen siinä jalkapalloelokuvassa, ihana!
    Anteeksi kun paljastin Match Pointin juonta tuolla kommentilla. Kannattaa se silti katsoa, vaikka onkin Allenin elokuva.

    VastaaPoista
  12. Hankin kokoelmiini kyseisen elokuvan ja sen nähtyäni petyin myös. Ajattelin sitä paljon mielenkiintoisemmaksi ja jotenkin.. jännemmäksi, voisiko näin sanoa. No kokemus tuokin sinänsä. :)

    Kuten sanoit tuolla jossain kommentissa, että siitä huomaa kuinka paljon hyviä elokuvia onkaan vaikka mukaan eksyisikin välillä vähän (tai sitten enemmän) epäonnistuneita teoksia. :)

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...