tiistai 7. lokakuuta 2008

Syysaurinkoa säilöön


Aina kun aurinko paistaa, on hyvä päivä. Naiivi itsestäänselvyys, mutta niin totta. Sain repäistyä itseni päivällä sauvakävelylle ja ulkona oikein imin nautiskellen syksyn valoa ja hyvää mieltä sisälleni. Harmi kun sitä ei voi saada varastoon. Usein olisi tarve kaivaa jostakin pussillinen hyväntuulista energiaa. Siis joka aamu.


Tienvarressa muutamat ruusupensaat olivat aloittaneet kukintakierroksen uudestaan, mutta pienillä ja varovaisilla kukilla, kuin häpeillen. Naapuripensaissa kasvateltiin nimittäin jo kiulukoita. Mukana oli vain kännykkä ja sillä sitten kuvailin akun loppuun.


Iltapäivällä jatkoin Picasan käytön opettelua. Kännykkäkuvien taso on tunnetusti heikompi kuin oikean kameran ja joskus sävyjen säätely on jälkeenpäin ollut vaikeaa. Nyt pääsin mielestäni kohtuulliseen tulokseen. Keksin myös, miten kuvia siirretään sinne ja tänne. Mutta aikaa meni!


Koko päivänä en ehtinyt edes sohvalle, vaikka muuten rauhallisesti otinkin. Vasta illalla vaivuin katsomaan Innoa, joka nyt on ollut ainoa seuraamani ohjelma. Jostakin syystä tykkään Marko Paanasesta ja siitä nykyisestä Innon tiimistä. Ihailen heidän taitoaan saada mitä hirveimmistä sotkupesistä tyylikkäitä ja ehjiä kokonaisuuksia, vaikka omistajat hiukan kakovatkin, kuten tänään.

6 kommenttia:

  1. Siis mahtavia kuvia!

    Voi että, jäi Inno katsomatta. Sehän tulee joku päivä uusintana. Inno on nyt hyvä kun se on tunnin ohjelma, vaikka oli se puolituntisenakin ihan hyvä. Ja hyvä, että tiimiä eli tekijöitä on enemmän. Minä pidän myös Markosta! Ottaisin hänet milloin vaan meillekin sisustamaan!

    VastaaPoista
  2. Kauniita kuvia olet taas ottanut. Ymmärsinkö oikein että nuo kännykällä otit? Minä en ole juurikaan käyttänyt kännykkääni kuvaukseen, mutta voisin kokeilla minkä tasoisia kuvia sillä saa.

    (Ne Daisy tuotteet ovat jo myynnissä siellä Sokoksella)

    VastaaPoista
  3. Sooloilija, kiitos, suurennettuna näkee, ettei nämä kovin kummoisen laatuisia kuvia ole.
    Ihailen noissa sisustusohjelmissa mielikuvitusta. Niissä maalataan seinille mitä ihmeellisimpiä juttuja, mitä ei tulisi mieleenkään kokeilla kotona. Samoin kirjavat tapetit ovat olleet minulle kauhistus, mutta nythän niitäkin voisi jo kokeilla.

    Susanne, kyllä, otin nuo kuvat 2v vanhalla Samsungilla, jossa on 3 Mp kamera. Mutta olen kyllä rajannut, terävöittänyt ja syventänyt värejä.

    VastaaPoista
  4. Tosi hyviä kuvia kännykällä!

    Minusta Bloggerissa näyttää kuvat paljon paremmilta kun mitä Vuodatuksessa.
    Vuodatus pakkaa vielä toisen kerran kuvat.

    VastaaPoista
  5. Raija, totta puhut. Olen monta kertaa hermostunut Vuodatuksella siihen, että kotona koko ruudun kokoinen tarkka kuva muuttuu puuroksi.

    VastaaPoista
  6. Vuodatus tosiaan pilaa kaikki kuvat.
    Ihan eri näköisiä ovat täällä bloggerissa. Ei myöskään ole niin tarkkaa sen kuvan koon kanssa.

    VastaaPoista

Kommentti ilahduttaa, kiitos!

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...